– Tekstejä luovan kirjoittamisen kurssilta
Polkupyöräily on hyvää hyötyliikuntaa. Toisaalta on todettava, että hyvät polkupyörät maksavat paljon. Jo äitini totesi, ettei köyhän opiskelijan ole varaa ostaa halpaa ja heiveröistä pyörää.
Jotkut ovat kyllä esittäneet, että huokeista polkupyöristä saa tuunaamalla kelpo menopelejä. Käsitys polkupyörän rakenteestakin syvenee, jos sitä pääsee tutkimaan lähempää. Ihan näin yksioikoisesti ei kuitenkaan voi ajatella, sillä kunnostaminen vaatii usein ennalta hankittua tietämystä.
Pyörän laadusta riippumatta joskus törmää väitteeseen, että pyöräilijät ovat vaaraksi jalankulkijoille, koska eivät osaa liikennesääntöjä. Vaikkemme tietäisikään, että jotkut polkupyöräilijät varmasti osaavat liikennesäännöt, on väite virheellisen yleistävä. Jos on niin, että joku pyöräilijä ei osaa liikennesääntöjä, se ei tarkoita, ettei kukaan osaisi.
Kirjoituksessaan eräs brittiläinen tutkija väittää, että työmatkapyöräilyyn liittyy yli kolminkertainen loukkaantumisen riski verrattuna julkiseen liikenteeseen tai omalla autolla kulkemiseen. Kirjassa “Pyöräilyn ihme” aihetta sivutaan myös, ja nimenomaan vapaa-ajan pyöräilyn näkökulmasta. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että pyöräilijät olisivat vaaraksi muulle liikenteelle, vaan sama pätee myös toiseen suuntaan.
Pohjimmiltaan on kyse siitä, että mahdollisista vaaroista huolimatta pyöräilyä ei kuitenkaan kannata alkaa pelkäämään. Jos vertaamme pyöräilyä vaikkapa mopoautoiluun, merkittävin ero on, että pyöräillessä tulee myös liikuttua samalla. Yllättävää kuitenkin on, kuinka pieni osa ihmisistä pyöräilee säännöllisesti.
Vitsanen 