Vitsasen toimitus onnittelee kaikkia kevään 2024 uusia ylioppilaita – ja erityisesti toimittajaamme Milla Lammia. Kiitos Milla työstäsi Vitsasessa!
Onnittelujen ohessa julkaisemme Elli Gumpingerin (kuvassa) ylioppilaan puheen lakkiaisissa 1.6.2024.
Hyvät opiskelijat, opettajat ja muu juhlaväki,
kun lukion ensimmäisenä päivänä kävelin kouluun, perhoset täyttivät vatsani jännityksestä. Kysymykset tulevaisuudesta tulvivat mieleeni. Mitä jos en saa kavereita? Mitä jos lukio on liian vaikeaa? Mitä jos en ole onnellinen? Hyppy uuteen ja tuntemattomaan tuntui pelottavalta. Elämäni uusi vaihe oli juuri alkamassa. Abivuosi ja ylioppilaskirjoitukset tuntuivat tuolloin yhtä kaukaiselta ajatukselta kuin lentävät autot.
Lähes kolme vuotta myöhemmin kävellessäni ulos tästä juhlasalista viimeisen ylioppilaskokeeni jälkeen olin helpottunut. “Se oli siinä. Nyt se on ohi.” Uskallan väittää, etten ollut ainoa, kenelle ylioppilaskirjoitukset tuntuivat sekä henkisesti että fyysisesti hyvin raskailta. Helpotuksen tunteeseen sekoittui kuitenkin pian surua ja haikeutta. Olin ajatellut tärkeitä ylioppilaskirjoituksia niin paljon, että olin melkein unohtaa, mitä niiden jälkeen tapahtuu. En enää palaa näihin luokkahuoneisiin, joissa opin Newtonin kolme lakia, trigonometristen funktioiden derivoimiskaavat sekä saksan epäsäännölliset verbit. En enää syö koulun ruokalassa ja naura ystävieni kanssa vatsa kippurassa. Ei enää uuvuttavia kasin aamuja eikä raskaita neljän päiviä. Ei enää koulua.
Tänään valmistun lukiosta, mutta hämärät ja epäselvät tulevaisuudensuunnitelmat saavat minulle olon, että en ole läheskään valmis. Elämäni seuraavat vuosikymmenet riippuvat siitä, mihin päätän hakea opiskelemaan. Meitä jokaista ylioppilasta odottaa muutto pois rakkaasta kodistamme. Lähdemme opiskelemaan, aloitamme työelämän ja irtaudumme tutusta ja turvallisesta. Me aikuistumme. On meidän vuoro jättää tämä tuttu koulu taaksemme ja astuttava tuntemattomaan.
Pelottavaa, vai mitä?
Mutta niin minua pelotti myös silloin, kun kävelin Tapiolan lukioon ensimmäisenä koulupäivänämme, elokuisena keskiviikkona vuonna 2021. Uusi koulu, uudet ihmiset ja uusi elämänvaihe herättivät paljon ajatuksia, epävarmuutta sekä pelkoja. Kun nyt katson ympärilleni, en kuitenkaan tunne pelkoa. Tunnen rakkautta, kiitollisuutta sekä ylpeyttä. Nämä kuluneet kolme vuotta Tapiolan lukiossa ovat antaneet minulle rakkaita ystäviä, arvokkaita elämän oppeja sekä monipuolisia etenemismahdollisuuksia. Eikö tämä kaikki loppujen lopuksi ollutkin sen jännityksen, epävarmuuden ja pelon arvoista?
Kun tulevaisuudessa kohtaamme vastaavan tilanteen, jossa muutos pelottaa ja aiheuttaa epävarmuutta, meidän tarvitsee vain palauttaa mieleemme Tapiolan lukio, joka ennen ensimmäistä koulupäiväämme oli vain rakennus Tapiolan sydämessä, mutta nykyään merkitsee meille niin paljon enemmän. Muistellaan henkilöitä, jotka ennen lukion alkua olivat vain nimiä listassa, mutta ajan saatossa ovat kasvaneet elinikäisiksi ystäviksemme. Muistellaan tätä hetkeä. Ensimmäisen koulupäivän jännityksestä ja epävarmuudesta huolimatta te opiskelutoverini istutte nyt edessäni ylioppilaina. Emme saa antaa pelon muutoksesta seistä tiellämme. Samoin kuin yhteinen lukioaikamme, myös tulevaisuudessamme odottelevat haasteet tekevät elämästämme rikkaampaa. Meille jokaiselle tuttu seikkailija- ja isähahmo Muumipappa toteaa viisaasti: “Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.”
Tästä päivästä lähtien jokainen meistä valkolakeista on ylioppilas. Valmistuminen ei ole itsestäänselvyys, vaikka se tässä koulussa ehkä tuntuukin siltä. Se vaatii ahkeruutta, sinnikkyyttä ja tahdonvoimaa – taitoja, joita ei voi mitata arvosanoin.
Siksi arvokkaimmat asiat, jotka otan Tapiolan lukiosta mukaani, eivät suinkaan ole ylioppilastodistuksessani seisovat arvosanat. Kaikista arvokkainta, mitä olen tästä lukiosta saanut, ovat kokemus ja tieto, jotka muovaavat minusta sen, kuka olen, ja unelmistani sellaisia, joista en olisi kolme vuotta sitten edes uskaltanut haaveilla.
Tapiolan lukio on paikka, jossa jokainen meistä valkolakeista on kokenut onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia. Se on paikka, jossa olemme oppineet tuntemaan itsemme, unelmamme ja pelkomme. Se on naurua, ystävyyttä ja kunnioitusta. Kiitos teille ylioppilaille siitä, että teitte tästä koulusta Tapiolan lukion. Iso kiitos tästä kuuluu myös koulumme inspiroiville opettajille ja lämminsydämiselle henkilökunnalle.
Ajan myötä sain myös vastaukset minua ensimmäisenä koulupäivänä mietityttäneisiin kysymyksiin ja pelkoni haihtui pian pois. Sain elinikäisiä ystäviä, ja koulutehtävät olivat sopivan haastavia. Mutta ennen kaikkea, olen ollut onnellinen. Tästä haluan kiittää jokaista tässä salissa istuvaa opettajaa ja opiskelijaa, sekä perhettäni.
Lopuksi haluan toivottaa kaikille uusille ylioppilaille onnea matkaan suomalaisen kirjailijan ja terapeutin Tommi Hellstenin sanoin: “Uskalla mennä siitä ovesta, johon intohimosi sinua kutsuu.” Pidetään tämä mielessä, kun astumme tänään näistä koulumme ovista ulos — kohti uusia ovia. Ennen sitä on kuitenkin aika pysähtyä hetkeksi ja nauttia tästä ansaitusta ilon ja onnen päivästä. Valtavasti onnea meille uusille ylioppilaille!
Vitsanen 