Kirjallisuusdiplomi maailmanavartajana

Vajaa vuosi sitten aloitin kirjallisuusdiplomin tekemisen. Halusin lukemiselle jonkin tavoitteen, ja 16 teoksen lukeminen analysoiden tuntui hyvältä äidinkielen ylioppilaskokeeseen valmistavalta vaihtoehdolta. Lukiossa vapaa-ajalla tapahtuva lukeminen on vähentynyt huomattavasti, sillä aikaa menee paljon läksyjen tekemiseen ja muuhun opiskeluun. Oppikirjojen lukemisen jälkeen muu lukeminen ei aina edes kiinnosta. Ei aina edelleenkään, mutta ainakin on ollut jokin tavoite kannustamassa! On ollut hauskaa suunnitella mahdollisimman monipuolista kirjallisuusdiplomia, joka kokoaisi yhteen minut lukijana. Olen pyrkinyt valitsemaan kirjoja, joita lukisin muutenkin sekä kirjoja, joihin en ilman diplomia olisi tarttunut lainkaan.

Kirjallisuusdiplomin voi tällä hetkellä suorittaa ainakin Otaniemen lukiossa, jossa se tarjotaan suomen kielen paikallisena opintojaksona. Diplomin suorittamisesta saa täten kaksi opintopistettä sekä ihan konkreettisen diplomin käteen. Kirjallisuusdiplomia varten on luettava 16 teosta, joita ei ole aikaisemmin lukenut. Kaksi teosta voi korvata myös katsomalla elokuvan tai jonkin näytelmän. Kahdeksasta teoksesta on tehtävä laajempi tehtävä: vaihtoehtoina on mm. vlogi, blogi, kirjallisuuspodcast sekä lukupäiväkirja. Kaikista teoksista on tehtävä myös perustehtävä: vaihtoehtoja on yhteensä 38, joten valinnanvaraa löytyy laidasta laitaan. Osa tehtävistä on genrekohtaisia, esim. lyriikalle ja sarjakuville löytyvät omat tehtävänsä, osa tehtävistä vaatii analyyttisempää otetta ja toiset taas kannustavat luovaan ajatteluun. Jotta diplomi olisi monipuolinen, tulee siihen sisältyä vähintään yksi proosateos, tietokirja, näytelmä sekä runoteos. Olisi myös hyvä, jos diplomista löytyisi vanhempaa ja uudempaa sekä ulkomaista että kotimaista kirjallisuutta. Myös tehtävistöstä tulee valita tehtäviä monipuolisesti.

Diplomin tekeminen on hyvin vapaamuotoista eikä siihen ole minkäänlaisia aikarajoitteita. Diplomin kirjat valitaan pääosin Oulun kirjaston kirjallisuusdiplomilistasta, mutta omavalintaisiakin teoksia saa ehdottaa – niistä on kuitenkin sovittava erikseen kirjallisuusdiplomikurssia vetävien opettajien kanssa. Alussa sähköpostikeskusteluja Otaniemen suomen kielen ja kirjallisuuden opettajien kanssa käytiin hieman enemmän, jotta diplomi saatiin alkuun, mutta nyt olen tehnyt sitä jo pitkään aivan omalla tavallani. Jäljellä on enää kolme kirjaa, ja niistäkin olen jo kaksi aloittanut. Enää yhdestä on tehtävä laajempi tehtävä, mikä omalla kohdallani tarkoittaa kahdeksatta lukupäiväkirjan tekemistä. 

Lukupäiväkirja koostuu aina kuudesta merkinnästä: ensimmäinen tehdään ennen kirjan lukemista ja viimeinen teoksen päätyttyä. Päiväkirjalle on oma pohjansa, muttei se ole tiukan sitova. Omaäänisyyttä pidetään kirjallisuusdiplomissa hyvänä asiana. Jälkeenpäin omia merkintöjä lukiessani olen huomannut, että lukemani kirjan tyyli on vaikuttanut merkintöjeni tyyliin valtavasti. Tyyliyhteyden voi ehkä huomatakin esimerkistä, jossa olen kirjoittanut päiväkirjamerkinnän Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -teoksesta (2005, suom. Pekka Markkula).

2. lukupäiväkirjamerkintä: Lukuun 5 asti, 22.1.24

“Linnunradan läntisen kierteishaaran hyljityllä, kartoittamattomalla laidalla on pieni merkityksetön keltainen aurinko. Sitä kiertää noin 150 miljoonan kilometrin etäisyydellä pieni ja mitätön, sinivihreä planeetta, jonka apinoista polveutuvat asukkaat ovat niin alkukantaisia että heidän mielestään digitaalikello on varsin hieno keksintö”, kerrotaan Linnunradan käsikirja liftareille -kirjan prologissa. Sisälleni laskeutuu jonkinlainen tyytyväinen tunne: olemme niin kovin pieniä ja tietämättömiä tuosta kaikesta universumin äärissä tapahtuvasta. Ensimmäinen luku alkaa: “Talo seisoi pienellä mäennyppylällä aivan kylän laidassa. Yksinäisenä se katseli edessä avautuvaa Länsi-Englannin peltomaisemaa. Se ei ollut missään suhteessa merkittävä talo.” Jälkimmäinen maisema on edeltäjäänsä helpompi kuvitella.

Kirjan päähenkilö on Arthur Dent, aika tavallinen 30-vuotias kaduntallaaja, joka työskentelee paikallisradiossa. Hän pitää työstään, sillä se on mielenkiintoista ja mukavaa. Arthur Dent ei pidä Lontoon kiireellisyydestä, minkä takia hän muutti 3 vuotta sitten maalle asumaan. Arkiset rutiinit ovat Arthurin mieleen, eikä hänellä ole minkäänlaista tarvetta muutokselle. Arthuria huolestuttaa se, miten monet kyselevät häneltä, miksi hän näyttää aina niin huolestuneelta. Suurempi huolenaihe on kunnan määräys purkaa Arthurin asuintalo. Keltaiset koneet ovat jo saapuneet hänen pihalleen, eikä Arthur tiedä, miten pelastaisi rakkaan talonsa ohikulkutietyömaan kynsistä. 

Arthur Dentin hyvä ystävä Ford Prefect ei ole huolissaan Arthurin talon purkamisesta – eihän se ole murhe eikä mikään tässä suuressa universumissa. Ford kertoo olevansa työtön näyttelijä, joka tykkää juoda itsensä känniin. Kassissaan hän kantaa näytelmien käsikirjoituksia. Paperien alla piileskelee myös (hyvin tärkeä) pyyhe sekä laite, joka tunnistaa avaruuden liikkeitä paremmin kuin mikään sinivihreällä planeetalla valmistettu kone. Ford tietää tämän kaiken, koska ei oikeasti ole vain kännihakuinen taapertaja, vaan betelgeuzelainen avaruusliftari. Hän tietää, että Maa tulee tuhoutumaan 12 minuutin kuluttua, mutta kukaan ei usko häntä. Ford päättää juottaa hyvän ystävänsä Arthur Dentin humalaan, sillä rentoutuminen on selviytymisen kannalta elintärkeää.

Olen aivan hullaantunut kirjan leikkisään kieleen! Alussa voivottelin Arthur Dentin talon tilannetta ja mietin, miksi ohikulkutie on niin tärkeä, että koko Dentin talo pitää purkaa. Pian huomaan lukevani, että koko Maa ollaan tuhoamassa, koska tähtienvälinen hyperavaruuspikareitti pitää rakentaa juuri kyseiseen kohtaan avaruudessa. Dentin ongelmat eivät tuntuneetkaan enää niin merkittäviltä. Teksti on hulvatonta, ja kirjan maailma tuntuu samaan aikaan niin tutulta ja tuntemattomalta. Ihmisen arkiset ongelmat siirretään universumin mittakaavaan, joka luo täysin absurdin kuvan koko olemassaolon merkityksestä. Todella kiinnostavaa luettavaa, enkä malta laskea kirjaa käsistäni.

---

Ensimmäiset päiväkirjamerkinnät ovat useimmiten fiilistelyä ja ensihavaintojen kirjaamista. Kiinnostavammat analyysit löytyvät usein vasta ihan viimeisistä merkinnöistä, joissa koko teoksen juoni ja hahmojen totuudet ovat jo tiedossa. Päiväkirjamerkinnöissä saa kertoa juonenkäänteistä ja hahmojen kemioiden muutoksista – juonipaljastuksia ei tarvitse varoa.

Kirjallisuusdiplomin tehtävien ei tarvitse olla pitkiä ja vaikeita, ja omasta diplomistanikin löytyy hyvin vaihtelevasti eri pituisia tekstejä. Patrik Ouředníkin Europeanasta innostuin kirjoittamaan melkein kolme sivua, Riad Sattoufin Tulevaisuuden arabi -sarjakuvasarjan ensimmäisestä osasta Lapsuus Lähi-idässä (2015, suom. Saara Pääkkönen) kirjoitin sivun verran analyysiä. Tekstin tarkoitus ei ole olla pitkä, sisällöllä on paljon suurempi merkitys.

Analyysi sarjakuvateoksen juonen ja piirrostyylin yhteensopivuudesta

Riad Sattoufin piirrostyyli on yksinkertainen mutta ilmeikäs. Kuvalla kerrotaan paljon tarinaa, ja suuri osa tunnelmanvaihdoksista onkin kerrottu vain kuvin eikä sanoin lainkaan. Hauskaa onkin, että erilaisia ilmeitä voi huomata kaikkien henkilöhahmojen kasvoilla. Usein sarjakuvissa päähenkilöiden ilmeet ovat korostettuina, mutta Sattouf kertoo tarinaa voimakkaasti myös sivuhenkilöiden kasvojen reaktioilla. Yksityiskohtia Sattouf käyttää piirrostyylissään hyvin harkitusti. Tällä tavoin harvat yksityiskohdat nousevat selkeästi esiin, ja silloin ne saavat hyvin vaikutusvaltaisen aseman lukijan verkkokalvoilla.

Sattouf käyttää piirtäessään lähinnä mustaa ja valkoista: kaikki hahmot, heidän vaatteensa ja puhekuplat ovat suurimmaksi osaksi vain mustia tai valkoisia. Joitakin yksityiskohtia on kuitenkin väritetty kirkkaan punaiseksi tai vihreäksi. Tällaisia ovat esimerkiksi pienet vihreät kilpikonnat Syyriassa, punainen muovailuvahahärkä Ranskassa sekä jotkin puhekuplat, kuten rukouskutsut ja itkut. Yhtäkkiset kirkkaat värit auttavat lukijaa huomaamaan olennaisen muusta kuvasta sekä antavat hauskan lisäsävyn Sattoufin piirroksiin. Yksityiskohtien korostamisen lisäksi Sattouf käyttää värejä nerokkaasti tarinan kertomiseen. Tarinassa liikutaan neljässä eri maassa: Ranskassa, Libyassa, Syyriassa sekä Guernseyssä, ja jokaisella maalla on oma tunnusvärinsä. Kuvia on siis varjostettu, korostettu tai kokonaan värjätty aina sen maan, missä missäkin kohtaan ollaan, mukaisesti. Ranskassa kuvat ovat aina vaaleansinisiä, Libyassa keltaisia, Guernseyssä vihreitä ja Syyriassa vaaleanpunaisia. Tämä auttaa lukijaa ymmärtämään, missä maassa hahmot kulkevat.

Piirrostyyli ja värien käyttö ovat hyvin olennainen osa tarinan juonta, ja ilman kyseisiä väreihin liittyviä ratkaisuja tarinan seuraaminen olisi haastavampaa. Sattouf leikittelee hauskasti mustavalkoisuuden ja rohkean värinkäytön kanssa luoden näin oman ainutlaatuisen tyylinsä sekä helpottaakseen lukijaa seuraamaan tarinan kulkua. 

---

Kaiken kaikkiaan kirjallisuusdiplomin tekeminen on ollut hyvin opettavaista ja hauskaa. Olen haastanut itseäni lukijana ja harjoitellut analysoimista eri tavoin. Diplomi on kuitenkin täysin vapaaehtoinen eikä sitä arvostella arvosanoin, joten olen voinut kirjoittaa hieman rennommalla otteella juuri sellaisella tyylillä kuin olen hetkessä halunnut. Tällä hetkellä lähes valmiissa diplomissani on 80 sivua erilaisia tekstejä vuoden ajalta. Joistakin olen oikeasti ylpeä, jotkut ovat monimutkaisia, jotkut aika keskinkertaisia. Parasta on, että diplomistani voi nähdä kehitykseni kirjoittajana. Kokonaisuudessaan kirjallisuusdiplomi on ollut, on edelleen, kiehtova projekti, jonka teokset ovat avartaneet maailmankuvaani entisestä. Ehdottomasti projekti, jota voin suositella lämmöllä kaikille!