Arvoisa juhlaväki, lukion henkilökunta sekä te juuri ylioppilaiksi julistetut valkolakit,
Kun lukukautta reilut kolme vuotta sitten elokuussa käynnisteltiin tässä omaleimaisessa koulurakennuksessa, oli moni asia toisin. Me lukion vasta-alkajat kurkimme toisiamme varovaisesti kasvomaskien takaa, ja uusien ihmisten luonteenpiirteiden tavoin heidän kasvonpiirteensäkin paljastuivat vasta pikkuhiljaa kouluviikkojen kuluessa. Koska toinen aste oli lisäksi juuri uudistunut maksuttomaksi, oli muuttuneissa käytänteissä opeteltavaa koko lukioyhteisölle – sen ansiosta emme ihmeelliseen lukiomaailmaan tupsahdettuamme joutuneet haparoimaan ilman vertaistukea. Niinpä kadonneet lisenssit, toimimattomat käyttäjätunnukset ja kaupungin toimittamien tietokoneiden kummallisuudetkin saatiin yhdessä selätettyä ja kouluarjen rytmi tuli pian tutuksi.
Nopeasti rientäneisiin lukiovuosiin on mahtunut häkellyttävän paljon. Minulle ne ovat olleet valtavan antoisia, mutta myös monin tavoin vaativia. Toisinaan puurtaminen on saanut minut lähes vakuuttuneeksi siitä, että tietokoneen koulutehtäviä vilisevä, hämärässä loistava näyttö kykenee absorboimaan kaikki ympäristönsä eloisat värit. Tahmeasti sujuneiden matematiikantehtävien sekä monilukuisten esseiden kanssa yömyöhällä vietetty laatuaika on kuitenkin vain yksi sävy täällä saamieni kokemusten laajassa kirjossa. Sen korostumisen sijaan spektristä erottuvat kirkkaimpina valoisat muistot kiehtovilta oppitunneilta sekä esimerkiksi unohtumattomat tuokiokuvat auditorion lavan takaa juuri ennen esityksen alkua.
Jokaisella meistä valmistuvista on takanaan omanlaisensa lukioaika. Toisille meistä opiskelu on näyttäytynyt vain “velvollisuutena muiden joukossa”, toisille ylioppilaslakki kohoaa sisukkaalla raatamisella saadun työvoiton merkkipaaluksi. Erilaiset tyylit ja strategiat koeteltuine varasuunnitelmineen ovat tuoneet kunkin meistä tähän pisteeseen. On hyvin tärkeä muistaa, että todistuksen arvosanarivistä ja sen luomiseksi tehdyn työn tuskaisuudesta riippumatta hyväksytysti suoritettu ylioppilastutkinto on saavutus. Saavutus, jonka jälkeen teillä on oikeus levähtää ennen tuleviin haasteisiin tarttumista.
Joka syksy uudet tulijat aloittavat uransa Tapiolan lukiossa, ja pyörä jatkaa pyörimistään. Tiedän hyvin, että me nyt lakin saaneet valmistuvat olemme vain häviävän pieni lenkki suomalaisen ylioppilastutkinnon 1800-luvun puolimaista alkavan historian ketjussa. Silti haluaisin uskoa, että olemme pystyneet tuomaan tänne jotakin muassamme. Olemme saaneet lukioaikana niin paljon, että voin vain toivoa meidän osanneen myös antaa. Lohdullista kyllä monet upeat konsertit ja yhteisvoimin aikaansaadut tempaukset, kuten pitkästä ruususenunestaan henkiin herätetty Taitojen ja taiteiden ilta, puhuvat nähdäkseni vastavuoroisuuden puolesta.
Lukion sielu on kiistatta sen henkilökunta, joka rakentaa läsnäolollaan ja tärkeällä työpanoksellaan oppilaitoksen joka päivä uudestaan. Te siivoojat, keittiöhenkilökunta, vahtimestari, kiinteistönhoitaja, opiskelijahuolto, koulusihteeri, rehtorit sekä opettajat olette antaneet opiskelijoille työvälineet lukiotien rakentamiseen. Luomanne salliva ilmapiiri on taannut meille tilaa etsiä – yhteiskunnan suorituskeskeisistä arvoista huolimatta. Lämmin kiitos tarjoamastanne avusta ja tuesta! Täältä – ja teiltä – saamamme opit tulevat varmasti kannattelemaan meitä lähtijöitä tulevilla, vielä tietymättömillä taipaleilla.
Tapiolan lukio on tarjonnut meille valtavasti mahdollisuuksia, joihin tarttua. Esimerkiksi kurssitarjottimen helmet, kuten luovan kirjoittamisen kurssi, kehitysmaantiede sekä yksinlaulu, ovat tarjoilleet roppakaupalla tuoreita ajatuksia ja avauksia. Mukavaa tekemistä on järjestynyt lisäksi muun muassa Tutoreiden ja Viestin suunnittelemista aktiviteeteista, verkkolehti Vitsasen toiminnasta sekä lämminhenkisen lukupiirin kokoontumisista. Mielipiteitämme on kaiken kaikkiaan kuunneltu arvostavasti, ja osallistumisen kynnys on tuntunut matalalta.
Aivan erityisesti haluaisin kiittää teitä opettajia – ystävällisiä ja loputtoman kärsivällisiä ammattilaisia. Ette tyydy takaamaan opiskelijoille ainoastaan täysipainoista, mielenkiintoista ja innostavaa opetustanne, vaan järjestätte sen lisäksi väsymättömästi moninaista sitä täydentävää ohjelmaa. Teitä minun on kiittäminen siitä, että olen saanut näiden vuosien aikana seurata koululla vierailleiden merkkihenkilöiden haastattelu- ja keskustelutilaisuuksia, osallistua käytäville organisoituihin tapahtumiin sekä päässyt mukaan intensiivisiin musiikkiproduktioihin, kuten musikaaleihimme. Teidän ansiostanne olen nauttinut niin lukuisista teatteri- ja museovierailuista sekä konserteista ja elokuvista kuin mieleenpainuvista retkistä ja matkoista. Ihailen tekemäänne työtä vilpittömästi!
Tunnen myös syvää kiitollisuutta niistä lukemattomista kiehtovista keskusteluista, joita olen näiden seinien sisällä saanut käydä. Usein päivää on piristänyt käytävän hälyssä huikattu tervehdys – toisinaan jutustelu on sen jälkeen rönsyillyt ainutlaatuiseksi ajatustenvaihdoksi. Arvostan paljon päivittäisiä kohtaamisia, jotka kaiken kiireenkin keskellä juurruttavat meidät käsillä olevaan hetkeen.
En voi kylliksi korostaa myöskään kurssikavereiden, ystävien, perheen ja läheisten arvoa. Kiitos myötämielisistä sanoistanne ja vakaasta läsnäolostanne!
Hyvät ylioppilaat, lukio on kasvamisen, kypsymisen ja kaikenlaisen etsinnän aikaa. Kukin meistä onkin eittämättä kehittynyt ja muuttunut lukion kuluessa, ja tulemme toivottavasti kävelemään tästä salista ulos hyväryhtisinä, saavutuksiamme ylpeästi kantaen. Peruskoulun jälkeen olemme saaneet nauttia monipuolisesta, yleissivistävästä lukio-opetuksesta yli kolme vuotta, ja mikäli todistuksiamme on uskominen, olemme kyenneet omaksumaan vaaditut tiedot ja taidot sekä saavuttamaan kokelailta edellytetyn kypsyyden – vaikka en missään nimessä rohkenisikaan väittää meidän olevan valmiita. Lukiosta lähtiessämme yhä merkittävämpi vastuu vain siirtyy jokaisen itse kannettavaksi. Meidän on tulee laajentaa ymmärrystämme tutustumalla aktiivisesti käsityksiämme ja oletuksiamme haastaviin ajatuksiin: toisin sanoen pysyä uteliaina ja opetella kyltymättömästi uutta.
Emme myöskään saisi hairahtua kuvittelemaan, etteikö opettajan punakynä edelleen löytäisi työstämme kehittämisen varaa… Keskeneräisyys on osa inhimillisyyttä, eikä meistä kukaan tule lopultakaan valmiiksi. Siksi kehotan teitä jokaista nauttimaan rosoisen monipolvisesta matkasta! Tulevaisuudesta ei kukaan voi sanoa mitään varmaa, mutta meidät tulee aina kytkemään yhteen Tapiolan lukion yhteisö.
Arvoisat vastavalmistuneet! Viimeiseksi haluaisinkin toivottaa teille rohkeutta ja uskoa tulevaan musiikkilukiostamme ponnistaneen Tiikerin vuosi -bändin luottavaisin sanoin:
Ja vaikka elämä raastaa ja repii meitä
joskus erilleen
yhdessä muodostamme
voiman valtavan
siirtolohkareen
Virva Mutikainen, ylioppilas
Vitsanen 