– No moi.
– Siis… kesä? Oikeesti?
– Ihan oikeesti. Saavuin just. Myöhästyinkö mä?
– Me täällä just viimeistellään hommiamme. Vielä yks pääkirjoitus, ja sitten ehkä… ehkä voidaan hengittää.
– Klassista kevätmeininkiä siis. Vielä viimeinen spurtti, ja sitten mä tuon mukanani kaiken olennaisen: riippumatot, mansikat, jäätelöt, ukkoset, festarit – ja ehkä pari hyttystäkin.
– Houkuttelevaa. Mut hei, tiesitkö et täällä on painettu kasaan kokonainen lukuvuosi? On päntätty, kirjotettu esseitä, väitelty moraalifilosofiasta, taisteltu funktioiden kanssa ja stressattu ylppäreistä.
– Kuulostaa ihan siltä, että olette ansainneet mut.
– Aika nöyräksi vetää, kun katsoo taaksepäin. Ja vähän myös huvittaa. Miten sitä jaksoi marraskuussa ilman valoa ja ilman deadlinea, joka ei olisi ollut ”eilen”?
– Jep. Tosin mä kyl kuulin et joku saatto joskus saada vähän jeesiä tekoälyltä…
– Fake news. Niihin kuule kantsii suhtautuu kriittisesti.
– Mahtavaa, että huumori on säilynyt. Se kertoo, että henki vielä pihisee.
– Jotenkuten joo. Mut on tää silti parhaimpia aikoja vuodesta kun sä oot siinä vielä ihan kokonaisena edessä… Hei kesä, voitko luvata meille, että et vilahda ohi pikakelauksena?
– Lupaan. Kunhan itse lupaat pysähtyä nauttimaan hetkestä.
– Diili.
Vitsasen toimitus toivottaa kaikille ihanaa kesää ja paljon monenlaisia nautinnollisia hetkiä!
P.S. Tekstin suunnittelussa on hyödynnetty tekoälyä. 😉
Vitsanen 