Kiitos ja kumarrus musiikinopettaja Tuula Tikkaselle kuluneista vuosista!

Tuula lähtee Tapiolan musaluokista viettämään kulttuurin- ja musiikintäyteisiä eläkepäiviä.

Musiikinopettaja Tuula Tikkanen on jäämässä ansaitulle eläkkeelle Tapiolasta lukiosta 36 opetusvuoden jälkeen. Saimme ilon ja kunnian haastatella Tuulaa kasvotusten ja kuulla hänen ajatuksiaan menneiltä vuosilta ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. Tuulan positiivinen asenne ja valloittava nauru rytmittivät haastattelua.

Tuula, kuinka kauan olet opettanut Tapiolassa ja miten polkusi toi sinut tänne musaopettajaksi?

Tulin Tapiolan musiikkilukioon vuonna -89 pitämään alkuun laulutunteja. Olin juuri -89 tehnyt A-tutkinnon eli niin sanotun “diplomin laulusta” ja opiskellut laulupedagogiikkaa. Olen siis musiikkikasvatuksesta valmistunut maisteriksi, ja sitten jatkanut solistisella lauluopintoja. Tapiola oli vuonna -87 saanut valtakunnallisen musiikin erityistehtävän, ja diplomikonserttini jälkeen Heikki Niemelä ehdotti muutamilla laulutunneilla aloittamista. Tunneilla oli oppilaana muun muassa ihana Vuokko Hovatta. Olin opettanut tuolloin Etelä-Tapiolan koulussa ja lukiossa kaksi vuotta. Olen ollut siis yhteensä 38 vuotta Espoon kaupungilla opettajana.

Etelä-Tapiolasta kuitenkin yläkoulu lakkautettiin, ja samaan aikaan Tapiolan lukiossa haluttiin lisätä musiikkituntien määrää. Niinpä Heikki Niemelä soitti minulle ollessani tuolloin äitiyslomalla ja ehdotti: “Voitaisko vaihtaa se sun virka kokonaan tänne Tapiolan lukioon?” Siinä kohtaa laulu oli saanut paljon suosiota ja hän sanoi, että mielellään kasvattaisi lauluopetuksen tuntimäärää. Aloimme järjestämään myös kuoro- ja musiikkiteatteriopetusta. Niinpä siihen sitten riittivät ne tunnit ja siirryin tänne vuonna -97. Silloin -89 mulla oli sekä Etelä-Tapiola että Tapiola, joten tuntui jotenkin aika helpottavalle siirtyä tänne kokonaan. Kun oli pienet lapsetkin silloin, niin kyllä se oli semmoista juoksemista paikasta toiseen. Lopulta toimenkuvaani kuului siis laulunopetusta, lauluyhtyeitä, kuoroja, musiikkiteatteria, mutta myös ryhmänohjausta – ja muuta, mikä liittyy näihin hallinnollisiin asioihin.

Miten opettajan työ on muuttunut urasi aikana esimerkiksi koneiden käytön myötä?

Digitalisaatio on tietysti muuttanut asioita. Aikanaan ryhmiinkin ilmoittauduttiin meidän musiikkipuolelle niin, että meillä oli tuolla aulassa listat, johon kaikki kävivät kirjottamassa nimensä, että onhan se mennyt todella paljon eteenpäin. Eihän opetus sinänsä ole muuttunut, vaikka tietysti opetussuunnitelmat laaditaan uusiksi ja mietitään sisältöä, mutta laulu- ja kuoro-opetuksessa on ne samat säännöt ja samat sisällöt: paljon esiintymistä, eri juhliin liittyviä ohjelmistoja ja muuta. Kun kaikki on muuttunut sähköiseen muotoon, niin joskus miettii, että olisipa kiva välillä kirjoittaa paperille jotain. Kun joskus sitten tulee niitä katkoksia, jolloin kaikki häviää ja ei saakaan mihinkään yhteyttä, niin silloin on ihanaa ottaa paperi ja kynä kirjoitusvälineiksi. Se on ehkä suurin muutos, mutta ei se musiikin tekeminen miksikään muutu: soittaminen ja laulaminen ovat tosi tärkeitä.

Mikä on ollut mieleenpainuva kokemus tai tapahtuma vuosien varrella?

Niitä on ollut niin paljon. Tietysti silloin alkuvaiheessa, kun tehtiin niitä valtavan suuria musikaaleja yhteistyössä säveltäjä Jukka Linkolan ja Espoon kaupungin kanssa, joihin tanssija-koreografi Maria Linkola teki koreografioita, joita päästiin esittämään täysille saleille. Niistä esimerkiksi “Peter Pan”, jota esitettiin Louhisalissa -97, oli iso musikaali.

Lähimenneisyydestä tulee mieleen se, miten Espoon kaupunki on järjestänyt itsenäisyyspäivän juhlakonsertteja, joihin olemme aina kolmen tai neljän vuoden välein kamarikuoron kanssa osallistuneet. Viimeisin oli tietysti se Joulu Tapiolassa, joka tehtiin Espoo Big Bandin kanssa kamarikuoron voimin. Vaikka ne ovat haastavia ja niihin tehdään paljon musiikkeja ja ne vaativat paljon työtunteja, niin niistä on kyllä jäänyt kivat muistot. Tykkään tehdä tuollaisia ulkopuolisia yhteistyökuvioita yhteistyökumppaneiden kanssa — se on tosi mielenkiintoista ja antaa mahdollisuuksia opiskelijoille, muitakin kuin täällä koulun sisällä. Toisaalta taiteiden ja taitojen illoista, joita aiemmin järjestimme, vilahtaa positiivisia muistikuvia. Kerrankin oli 40 laulajaa ja Lenni-Kalle Taipale säesti kaikkia (naurua). Myös tänä päivänä kaikki nuo teidän esiintymiset, pienet ja isommatkin, ovat ihania.

Tuleeko mieleesi jotain hauskaa kömmähdystä, joka sinulle olisi sattunut Tapiolan vuosiesi aikana?

Tuota miettiessä tajusin, että jotenkin kaikki on mennyt aina niin hyvin. Semmoinen fyysinen kömmähdys on ainoa, joka tuli mieleen. Meillä oli tosiaan Jukka Linkolan kanssa se yhteistyö, ja olimme taltioimassa hänen meille sovittamiaan kappaleita projektista Hullu huhtikuu. Levytys tapahtui tuolla auditoriossa, siellä oli Transmix äänittämässä vähän pienempää kokoonpanoa kamarikuorolaisia. Kappale oli Nyt vain, johon piti tehdä taustakööri. Ja ihanasti laulettiin. Auditorion lava oli valtavan täynnä johtoja, ja minä seisoin erillisellä korokkeella aivan lavan edessä. Ja jotenki mä menin siihen kappaleeseen niin sisälle, mä olin aivan “voi miten ihanaa”, mä kuulin sen solistin ääneen ja kuoron, ja mä huomaamattani koko ajan kävelin taaksepäin, ja tää fyysinen kömmähdys oli se, kun mä lensin selälleni sieltä lavalta! Kuului vain kuorolaisten “haaaaah”. Onneksi siellä oli reppuja, joiden päälle lensin. Sitten mulla oli kuulokkeet ja ne kuulokkeetkaan ei lähteneet irti. Se johto oli niin pitkä, ja äänitysautosta vaan kuului: “No oikeen hyvä, meni kerralla purkkiin!” (naurua). Että se oli mun fyysinen kömmähdys ja siitäkin selvittiin.

Mikä on lempilaulusi, jota olet päässyt kuoron kanssa toteuttamaan?

Tässähän on tietysti pakko sanoa Kaikki maat te riemuitkaatte eli Dunkkudii. Se valittiin mukaan, kun me vuonna 2011 jouduimme evakkoon Nihtisiltaan ja tulimme Tapiolan kirkkoon pitämään Syksyn pimeydestä nousee laulu -konsertin ja halusimme loppuun kivan ja riemukkaan biisin, kun nyt oltiin päästy takaisin Tapiolaan. Dunkkudiistähän tuli semmonen hitti, joka on siirtynyt nyt vuodesta toiseen.  Ja kyllähän mulle tulee aina siitä semmoinen riemu ja ilo, ja on ihanaa, kun uudet tulevat mukaan laulamaan sitä.

Lempilauluja on myös saman säveltäjän eli Mia Makaroffin kappale Alahan on allin mieli, jota me tehtiin aiemmin kamarikuoron kanssa New Yorkin -leirikouluun ja myöhemmin lauluyhtyeiden kanssa Lahteen. Olen aina rakastanut sitä biisiä. Tykkään siis näistä Mia Makaroffin sävellyksistä ja sovituksista, joista monet hän on tehnyt Rajaton-yhtyeelle. Ja Rajatonhan sitä Dunkkudiitäkin alun perin laulaa. (naurua) Kai se on pakko mainita, kun siihen liittyy sellasta iloa ja energiaa. Paljon on kappaleita, joita voisi nostaa, mutta ainakin just toi Dunkkudii – se esitetään aina joka vuosi.

Mitä vinkkejä sinulla on seuraajallesi?

Jotenkin mä olen yrittänyt aina olla oma itseni. Tietysti kun ollaan musiikkilukiossa, täytyy uskaltaa käyttää omia taitojaan ja vahvuuksiaan ja sen kautta lähestyä musiikin opettamista. Onhan sitä usein aika pitkälle pitänyt opiskella. Myös opiskelijoihin uskominen on tärkeää. Antaa heidän näyttää sitä parhaintaan ja kannustaa, että vaikka välillä olisi mennyt ihan kunnollakin pieleen, niin se ei haittaa. Voi ottaa uudelleen, eikä peliä ole menetetty. Täällä on niin ihania opiskelijoita, vaikka tietenkin haastaviakin opiskelijoita on ollut. He ovat usein pitkällä musiikissa ja saattavat kyseenalaistaa asioita. Joskus kannattaa myöntää, että “nyt mulla meni ihan pieleen” ja kysyä, miten opiskelijat ratkaisisivat asian. Opiskelijat ovat niitä tähtiä, emme me opettajat, ja opiskelijoiden vuoksi me tehdään täällä töitä.

Miten aiot viettää ansaittuja eläkepäiviä? Ja kai tulet tulevaisuudessa seuraamaan Tapiolan musaesityksiä?

Yritän alkuun vähän matkustella ja liikkua. Liikunta on mulle tosi tärkeää eri muodoissa. Ja erilainen kulttuuri ja musiikki, ne tulevat olemaan aina elämässäni. Meillä on sellainen porukka, jonka kanssa me käydään katsomassa kaikki ooppera- ja balettiesitykset, mitä oopperatalolla esitetään, ja meillä on tosi kivaa aina siellä. On hauskaa vaihtaa musiikillisia mielipiteitä. Rakastan käydä teattereissa ja kaikissa kulttuuriesityksissä, ja nyt mulla on mahdollisuus enemmän jo siirtyä sinne yleisön puolelle, ja nauttia niistä esityksistä sieltä käsin. Musiikkilukion esiintymiset ja arki on aika hektistä, ja usein viikolla on ollut liikaa kiireitä, joten nyt vois mennä silloinkin jonnekin teatteriesitykseen tai konserttiin.

Ja sitten rakastan myös kieliä. Ajattelin, että haluaisin elvyttää nyt kieliopinnot. Olen ollut Wienissä musiikkikorkeakoulussa stipendiaattina ja silloin saksan kieli oli minulle tosi tärkeä. Kielet on sellaisia, että niitä täytyy pitää yllä, ne herkästi lähtevät unohtumaan. Haluisin opiskella myös ranskaa, jota olen joskus koulussa lukenut. Olisi tietysti ihanaa joskus mennä Pariisiin ja tilata patonki ranskaksi. (naurua) Kielet ovat mielestäni hyvää aivojumppaa ja liittyvät toki myös siihen matkusteluun, josta pidän myös paljon.

Ja ilman muuta tulen katsomaan Tapiolan lukion esityksiä. Jos en ole jossain matkalla. (naurua) Kyllä mä aion seurata esityskalenteria, ja nythän tein itse tuon ensi vuoden konserttikalenterin. Siellä on tietysti ainakin 23E:n abimusikaali ja Syksyn pimeydestä nousee laulu -konsertti. Tulen kannustamaan ja huudan bravota yleisössä. (hihitystä)

Mitä terveisiä haluaisit vielä lopuksi lähettää koko koulun väelle?

No ehkä se, että kun meillä on niin paljon täällä tapahtumia, konsertteja, esityksiä ja kaikkea, että osallistukaa kaikkeen. Siitä vuorovaikutuksesta saa niin hirveästi energiaa ja iloa, kun katsoo opiskelijoiden esityksiä. Myös opettajat, kiertäkää katsomassa juuri musiikkilukion esityksiä ja osallistukaa kaikki opiskelijat ja opettajat näihin tapahtumiin, mitä täällä yhdessä järjestetään. Täällä on ollut niin hienoja juttuja, et välillä tulee oikein kylmät väreet siitä, miten ihania tempauksia täällä järjestetään. Kun osallistuu johonkin juttuun lukion aikana, se varmasti jää mieleen. Ehkä sen kiireisen ja stressaavankin lukio-opiskelun ohella se voisi myös hyvin vähentää stressiä. Sanon aina, että syke ja hengitys ovat liian korkealla, kun on stressaantunut, niin ehkä se toisi semmoista iloa ja energiaa. Paljon yhdessä tekemistä!

Kiitos haastattelusta Tuula!! ❤

Teksti: Oona Tuominen / Kuva: Alicia Bergman