Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain suomalaista – Tapiolan wanhat 2017

Perinteiset wanhojen tanssit saivat taas liikuntasalin täyttymään musiikista, tanssista, liehuvista mekoista ja tanssikenkien kopinasta. Tämän vuoden wanhat tanssittiin muutaman vuoden tauon jälkeen koulumme omassa hienossa liikuntasalissa, joka oli koristeltu tanssikuntoon. Wanhat tanssittiinkin liikuntasalissa, kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan.

Ennen tansseja lavalle kiipesi joukko opiskelijoita, joka toivotti yleisön tervetulleeksi eri kielillä. Toivotukset kuultiin ja nähtiin esimerkiksi englanniksi, ruotsiksi, ranskaksi, espanjaksi ja jopa viittomakielellä. Toivotusten jälkeen tanssit aloitettiin.img_2576

Musiikista vastasi perinteen mukaan musalinjalaiset, ja he takasivat taas kerran hienon elämyksen. Wanhoissa nähtiin monia erilaisia tansseja: oli menevää ja nopeaa sekä hidasta ja rauhallista.  Suomi 100juhlavuosi näkyi myös wanhoissa, kun tanssittiin menevä suomalainen kansantanssi. Kansantanssi oli hyvä lisäys perinteisiin tansseihin ja toi mukavaa vaihtelua.

img_2578Tanssilattialla nähtiin upeita pukuja ja kampauksia. Monet olivat panostaneet wanhoihin täysillä. Voit ihailla pukuloistoa tähän juttuun liitetyistä kuvista. Wanhojen tanssit ovat mielestäni yksi vuoden kohokohdista, eivätkä ne tänäkään vuonna pettäneet. Tanssit olivat kaikin puolin hyvä aloitus hiihtolomalle.

Kuvat Laura Murto

img_2573