Kuten aina, myös tänä vuonna Tapiolan lukion opiskelijoiden iloiseen joukkoon on liittynyt vaihto-opiskelijoita. Tällä kertaa kansainvälisiä koulutovereitamme on kaksi: brasilialainen Theo ja belgialainen Arthur! Vitsanen onnistui nappaamaan tanssiharjoitusten ja mielenkiintoisten kurssien lomassa ahkeroivat vaihtarimme haastatteluun, jossa kysyimme heiltä muutamia kysymyksiä heidän elämästään niin kotimaassa kuin Suomessakin. Haastattelut ovat saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.
Suklaan, oluen ja jalkapallon maasta viileään Suomeen
18-vuotias, jo kotilukiostaan valmistunut Arthur Dehalu (ylhäällä olevassa kuvassa oikealla) on kotoisin Belgiasta, tarkemmin sanottuna maan enimmäkseen ranskankielisen osavaltion, Vallonian, pääkaupungista Namurista. Kotona hän oli pitkään mukana rugbyjoukkueessa ja harrastaa myös kavereiden kanssa hengailua. Keskiaikaisten linnamaisemien vaihtuminen Espooseen ei ole ollut hänelle liian shokeeraava kokemus, mutta jotkin asiat ovat Suomessa aivan eri tavalla kuin Belgiassa.
“Halusin lähteä vaihtoon, koska en ollut varma siitä, mitä halusin tehdä lukion jälkeen”, Arthur kertoo. “Joten mietin että ‘miksi ei’. Valitsin juuri Suomen siksi, että olen vähän pettynyt Belgian koulujärjestelmään, sillä se ei ole minusta kovin hyvä. Pari vuotta sitten näin videoita Suomen koulujärjestelmästä ja kaikista futuristisista asioista joita teillä on täällä, ja ajattelin että olisi mielenkiintoista nähdä se omin silmin.”
Myös puhdas ympäristö sekä hienot maisemat, sekä Lapissa että Suomen moderneissa kaupungeissa, saavat Arthurilta kehuja. Joitakin yllätyksiä on kuitenkin myös tullut vastaan.
“Ensimmäinen kerta, kun kävin saunassa, oli aika omituinen”, Arthur sanoo. “Ei siksi, etten itse kehtaisi, mutta siksi että kuulin suomalaisten olevan yksi maailman kylmimmistä ja pidättyväisimmistä kansoista. Yllätyin, kun näin ihmisten halailevan toisiaan ja menevän alasti saunaan.”
Suomalaisten ujouteen ja jurouteen liittyvät stereotypiat ovat murtuneet myös lukiossamme, mikä on näin haastattelijan näkökulmasta todella mukavaa kuultavaa. Arthurin mukaan ihmiset alkoivat pyytää häntä esimerkiksi syömään kanssaan heti parin ensimmäisen päivän aikana, ja hän pitää kovasti Tapiolan lukion ilmapiiristä. Se tuntui yllättävältä.
Arthurin koulunkäynti Suomessa on sujunut hyvin. Hän on valinnut etenkin musiikin ja kuvataiteen kursseja, sekä tietysti paljon englantia, mutta myös esimerkiksi psykologiaa, josta hän on kiinnostunut. Koulumme opiskelijoiden hyvä englannin kielen taso yllätti hänet, ja siitä on ollut hänelle suuri apu ihmisiin tutustumisessa ja kielen opiskelussa. Erot Belgian ja Suomen välillä tulevat kuitenkin esiin kaikista selkeimmin juuri koulumaailmassa, etenkin lukiossa.
“Koulussani ei edes ollut Wi-Fiä opiskelijoille”, Arthur kertoo. “Ja meidän täytyi aina pyytää erikseen lupa käyttää kännykkää. Se on mielenkiintoista, mutta toisaalta Belgian tapa on joillakin tavoilla ehkä jopa parempi – täällä ihmiset eivät aina puhu toisilleen välituntien aikana, kun kaikki ovat puhelimellaan.”
Muita erikoisia asioita suomalaisessa lukiossa ovat oppituntien pituus (Belgiassa se on vain 50 minuuttia), Wilma-järjestelmä (Belgiassa saman asian ajaa paperinen vihko), valtava vapaus lukujärjestyksen valitsemisessa sekä ilmainen lounas. Belgiassa ei myöskään ole ylioppilaskirjoitusten kaltaista kaikille yhteistä loppukoetta. Lisäksi koulu loppuu vuotta aiemmin, opiskelijoiden ollessa 18, mutta toisaalta se myös aloitetaan jo kuusivuotiaana.
“Myös asenteet ovat täällä tosi erilaisia”, Arthur sanoo. “Tuntuu siltä, että opiskelijat ovat täällä melkein iloisia siitä, että käyvät koulua! Opettajien ei tarvitse koko ajan pyytää heitä olemaan hiljaa, koska kaikki tietävät, että koulussa tehdään töitä eikä pidetä hauskaa kavereiden kanssa. Opiskelijat ovat itsenäisempiä.”
Lopuksi päätin kysyä Arthurilta, olisiko hänellä kenties jonkinlaista elämänfilosofista neuvoa suomalaisille koulutovereilleen. Hetken mietinnän jälkeen hänellä on vastaus valmiina.
“Suomalaiset noudattavat sääntöjä todella huolellisesti”, Arthur sanoo. “Meillä on kuitenkin vain yksi elämä, joten ei kannata koko ajan pelätä niiden rikkomista liikaa. En tietenkään tarkoita sääntöjen rikkomista vain huvin vuoksi, mutta tehkää uusia asioita, vaikka ne vaikuttaisivat pelottavilta.”
Brasilia ei ole pelkkää rantaa
Theo Trevisan Hecke, 17 vuotta, on kotoisin Brasiliasta. Hän selittää kärsivällisesti minulle, Etelä-Amerikan maantiedettä puutteellisesti tuntevalle haastattelijalleen, ettei Brasiliassa oikeastaan ole vuoria, koska Anditkin ovat itse asiassa länsirannikolla. Pienen selityksen jälkeen kartta on minullekin helpompi hahmottaa.
“Olen kotoisin Paranán osavaltiosta, maan eteläosasta. Kotikaupunkini nimi on Curitiba, ja se todella poikkeaa stereotyyppisestä brasilialaisesta kaupungista. Se on kaukana merestä, ja todella kylmä ja sateinen verrattuna muuhun maahan. Kaupunkini on yksi maailman vihreimmistä (mitattuna neliömetreissä asukasta kohden), ja todella pidän siitä, koska olen vihree poika. Tykkään luonnosta ja olen onnellinen siitä, että synnyin Curitibassa.”
Theo valitsi lopulta vaihtokohteekseen Suomen lumen, hyvän koulutuksen ja uuden kielen opiskelun takia. Hän harkitsi myös Yhdysvaltoja ja Kanadaa, mutta ne olivat lopulta niin lähellä, että kauas Pohjois-Eurooppaan lähteminen ja täysin erilaiseen kulttuuriin tutustuminen vaikutti mielenkiintoisemmalta, puhumattakaan Amerikan-vaihtojen hinnasta.
“Puhun englantia sujuvasti, joten Amerikassa ei olisi ollut haastetta”, Theo sanoo. “Se olisi ollut vain tavallinen välivuosi – kiva, mutta liian kallis.”
Hän on kuitenkin ollut tyytyväinen valintaansa. Kuten Arthur, myös Theo oli kuullut tarinoita suomalaisten ujoudesta ja kylmyydestä, mutta sai tänne saapuessaan nopeasti yllättyä.
“Ihmiset täällä Tapiolassa rikkovat tyypillistä suomalaista stereotyyppiä”, Theo sanoo. “Kaikki ovat olleet tosi avoimia ensimmäisestä päivästäni lähtien. He ovat olleet uteliaita ja pyrkineet juttelemaan kanssani, ja sen ansiosta olen tutustunut ystäviini. Se oli todella hassua aluksi, koska olin kuullut etteivät suomalaiset ole sellaisia, mutta olen siitä todella iloinen.”
“Tapiolan opiskelijat todella toivottivat minut tervetulleeksi”, Theo lisää. “Kaikilla on mukavaa toistensa kanssa, enkä ole nähnyt kenenkään tulleen kiusatuksi, mikä tekee minut tosi onnelliseksi. Ja vaikka et olisi läheisiä ystäviä jonkun kanssa, kaikki puhuvat silti toisilleen jos he istuvat vierekkäin. Tuntuu siltä, että kaikki tuntevat toisensa kuin iso perhe. Ilmapiiri tässä koulussa on tosi hyvä.”
Suomessa on kuitenkin myös joitakin pieniä, erikoisia asioita, jotka jaksavat yllättää vielä useamman vaihtokuukauden jälkeen. Esimerkiksi hiljattainen itsenäisyyspäivän vastaanotto, joka tunnetaan myös Linnan juhlina, on juuri sellainen.
“Katsoimme itsenäisyyspäivän ohjelmaa host-perheeni kanssa, ja minua vähän ihmetytti, miten jotkut jaksavat katsoa televisiosta presidenttiä kättelemässä ihmisiä ja tanssimassa. Olen myös kuullut, että Suomessa järjestetään ilmakitarakilpailuja. Pääsin osallistumaan eukonkantoon partiolaisten maailmanlaajuisella jamboreella Yhdysvalloissa viime kesänä, kun menin juttelemaan suomalaisten kanssa saadakseni tietoa maasta, johon olin tulossa. He pyysivät minua mukaan kisaan, ja oletin, että olisimme pelanneet jalkapalloa, mutta sen sijaan minut laitettiin kantamaan tyttöä ympäriinsä esteitä väistellen. Se oli hauskaa.”
Brasilian ja Suomen koulujärjestelmässä on huomattaviakin eroja. Theo ja monet muut käyvät yksityiskoulua, koska kuten Yhdysvalloissa, julkisten koulujen taso vaihtelee suuresti.
“Kieltenopiskelu on Brasiliassa todella kallista hommaa. Hyvillä opettajilla on korkeat taksat, eivätkä he ole koskaan koulusta. Täällä pystyy opiskelemaan suomea, ruotsia, ranskaa, saksaa, italiaa, espanjaa ja tietenkin englantia, eli siis seitsemää kieltä! Se on ihan hullua verrattuna Brasiliaan, missä voimme opiskella vain portugalia. Englantia ja espanjaa toki opetetaan myös, mutta opetuksen taso ei vain ole yhtä hyvä.”
Myös joitakin yhteisiä piirteitä toki on. Lukio-opinnot kestävät yhtä pitkään kuin Suomessa, kolme vuotta, ja ne päättyvät loppukokeeseen. Theon mukaan se on kuitenkin huomattavasti rankempi kuin miltä ylioppilastutkinto vaikuttaa, mutta koska hän on vasta toisen vuoden opiskelija, hän ei vielä stressaa siitä liikaa.
“Se on hankalampi ja paljon vähemmän tasapainoinen. Siinä on laitettu koko elämän aikana opiskellut asiat yhteen kokeeseen, joka tehdään kahden tai kolmen päivän aikana.”
Kouluruoka maksaa, ja koulut ovat usein suuria: Theon lukiossa on 3000 oppilasta, ja vaikka se on Brasilian koulujen suuremmasta päästä, eivät muutkaan jää kauas taakse. Yhdellä luokalla on yleensä 40 opiskelijaa, jotka pysyvät vielä lukiossakin saman luokan kanssa koko vuoden ajan. Oppilaat eivät vaihda luokkaa, vaan opettajat, ja oppilailla on yleisestikin paljon vähemmän valinnanvapautta kuin Suomessa. Toisaalta ystävyyssuhteiden solmiminen on tiiviissä luokassa helpompaa. Lisäksi Brasiliassa harrastetaan paljon koulun jälkeisissä kerhoissa ja urheiluseuroissa, aivan kuten Yhdysvalloissakin, ja toiminta otetaan tosissaan.
Haastattelun lähetessä loppuaan saan ilokseni huomata, että Theolta löytyy myös elämänohjeita, ja vieläpä kaksin kappalein.
“Olkaa henkilökohtaisempia ja läheisempiä ihmisten kanssa! Älkää pelätkö ottaa kontaktia muihin ja puhua henkilökohtaisista asioista. Fyysinen kontakti voi joskus olla todella hyvä juttu, esimerkiksi ystävien halaaminen ja kiintymyksen osoittaminen muilla tavoilla. Täällä etenkin miehet näyttävät tunteitaan vähän, mutta Brasiliassa se on täysin normaalia – ystäväni alkoi itkeä, kun sanoi minulle hyvästit ennen tuloani tänne. Joskus halaaminen voi kertoa enemmän kuin varsinaiset sanat.”
“Ja käykää Brasiliassa! Eikä pelkästään rannikoilla – maa on paljon isompi kuin ajattelette. Pelkästään yksi osavaltioista, Goiás, on Suomen kokoinen. Oma osavaltioni Paraná puolestaan on Senegalin kokoinen!”
Vitsanen 