Kasvit ovat vaatimattomia olentoja. Ne eivät pidä meteliä itsestään, eivät protestoi tai vaadi huomiotamme. Kasvit ovat ihmiselle monia muita eliöryhmiä vaikeammin samaistuttavia, koska niiden elo on niin kovin erilaista omaamme verrattuna. Silti ihminen hyödyntää kasvikuntaa tehokkaasti: hän syö kasveja, syöttää niitä ravinnokseen ja huvikseen kasvattamilleen eläinkunnan edustajille, kasvattaa niitä rakennustarpeikseen sekä käyttää niitä kaupunkeja suunnitellessaan viherkeitaina. Lisäksi ihminen kantaa eläviä kasveja sisään huoneisiinsa, asumustaan somistamaan.
Lähes jokaisella on kotonaan yksi, muutamia tai jopa lukuisia huonekasveja. Huonekasvien kanssa eläneet ovat saaneet tilaisuuden tutustua kiehtovaan elämänmuotoon lähietäisyydeltä, mutta siltikään huonekasvien merkittävyydelle ei osata antaa asian ansaitsemaa painoarvoa.
Kasvit ovat hyvin kiehtova elämänmuoto. Ruukussaan kukoistavassa kasvissa on jotakin taianomaista: pienestä kasasta multaa, vedestä ja ikkunasta siivilöityvästä auringonvalosta – näennäisesti siis lähes tyhjästä – syntyy monimutkainen ja salaperäinenkin elävä kokonaisuus. Juuri huonekasveina nämä myyttiset olennot ovat valitettavasti täysin riippuvaisia ihmisestä. Kasvi vaatii huolenpitoa: säännöllistä kastelua puhtaalla vedellä, oikeita ravinteita oikein annosteltuina, sopivan ruukun, kelvollista multaa, oikean ilmankosteuden ja riittävän valonsaannin. Kasvin lajityypillisten – tai oikeammin lajiketyypillisten – tarpeiden puutteellinen huomioiminen voi johtaa kasviyksilön kärsimykseen ja kuolemaan.
Herkkyytensä vuoksi kasvit näyttäytyvät helposti epäedullisessa ja todellisuutta pilkkaavassa valossa: kasvit kun eivät missään nimessä ole avuttomia olentoja. Huonekasvi vaatii huolenpitoa, koska se on irrotettu luonnollisesta eliöyhteisöstään ja tuotu ihmisen kontrolloimaan ympäristöön. Siten on täysin ihmisen omaa syytä, kun trooppisessa sademetsässä siellä vallitseviin olosuhteisiin erikoistuneen kasvilajin edustajan viihtymisen takaamiseksi on pimeässä Pohjolassa sijaitsevassa steriilissä, keskuslämmitteisessä asunnossa nähtävä hieman vaivaa.
Ensimmäiset todisteet kukkien käytöstä kotien koristeina löytyvät muinaisesta Egyptistä, 3500 vuoden takaa, kerrotaan Jyväskylän yliopiston journalistiikan opiskelijoiden verkkomediassa. Nykyisenkaltaisen huonekasviharrastuksen arvellaan Euroopassakin periytyvän jo renessanssiajalta. Huonekasvi-innostuksella on siis kauas menneisiin vuosituhansiin yltävät juuret. Mutta mistä ihmisen into kantaa erilaisia viherkasveja kotiinsa, omaksi huolekseen, oikein kumpuaa?
Ihmismielelle mieltymys vihreän värin eri sävyihin on luonteenomaista, koska vihreä väri rauhoittaa mieltä ja vahvistaa turvallisuudentunnetta. Selityksiä on luonnollisestikin etsitty ihmislajin historian alkuhämäristä, ja on oletettu, että jotkin aivojemme alkukantaiset osat rentoutuvat yhä edelleen kaukaisesta alkuperästämme muistuttavia sävyjä kohdatessaan. Samaan tapaan on myös perusteltu elävien olentojen tuomista steriileiksi luotuihin sisäympäristöihin ylipäätään. Elinvoimaiset huonekasvit karkottavat kaikesta luonnollisuudestaan riisuttujen ja funktionaalisiksi viritettyjen ympäristöjen ja tilojen alitajuntaa kalvavamaan synnyttämän ylikontrollin vaikutelman taka-alalle.
Evolutiivisia pohdintoja konkreettisempia ovat tutun ja turvallisen hyötynäkökulman poikimat argumentit. Huonekasviharrastus on suosittua esimerkiksi siksi, että kasveja käytetään yleisesti sisustukseen. Kotien lisäksi huonekasveja halutaan myös julkisiin tiloihin vihreää väriä ja eloisuutta tuomaan. Vaikka usein näkeekin turvauduttavan tekokasveihin haasteellisten olosuhteiden tai kasvien säännöllisen hoidontarpeen vuoksi, on elävillä sisustuselementeillä oma, tunnustettu arvonsa.
Tietyillä kasveilla on joissakin tutkimuksissa osoitettu olevan esimerkiksi huoneilmaa puhdistavia vaikutuksia, vaikka toisaalta myös allergisia reaktioita aiheuttavia huonekasveja on. Joka tapauksessa huonekasvien kasvattamisessa itsessään on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia, ja kasveista on hyötyä erityisesti mielenterveydelle. Tunnettu sanonta kuuluu “kasvit voivat paremmin, kun niille juttelee”. Kasvattajan näkökulmasta on vastavuoroisemman jutteluseuran puutteessa parempi jutella edes niille.
Kuten todettua, huonekasvit vaativat hoitoa. Hoito voi olla kasvien omistajan harrastuneisuuden asteesta riippuen hyvin eritasoista. Intohimoiset kasviharrastajat virittelevät hoidokeilleen UV-lamppuja ja optimaalisen ilmankosteuden takaavia kasvihuoneita, kun tavallisille tallaajille riittää kastelu aika ajoin sekä ravinteiden annostelu asian muistuessa mieleen. Yhtä kaikki kasvien oleellisimmista perustarpeista on pakko huolehtia, mikäli niiden haluaa pysyttelevän elävien kirjoissa.
Tämä kasvin ja ihmisen välinen riippuvuussuhde saa aikaan merkityksellisyyden kokemuksen kasvista huolehtivassa. Tunne on tärkeä, ja se kohentaa tutkitusti elämänlaatua. Tällä saralla elämänmuutosta kaavailevan keinovalikoimassa huonekasvit ovat vahvoilla, sillä onhan ensimmäisen ruukkukasvin hankkiminen ja sen hoivaamiseen ryhtyminen varsin matalan kynnyksen edistysaskel hyvinvoinnin mutkikkaalla polulla.
Huonekasvit edistävät kasvattajansa mielentervettä monella muullakin tavalla. Hoitajastaan riippuvaiset olennot on helppo inhimillistää, ja kunkin kasviyksilön hyvinvoinnin edistäminen tuo hyvää mieltä myös ihmisosapuolelle. Rauhallisen läsnäolevina lehtiään kurottelevia kasveja voisi myös pitää seurallisisina. Lisäksi kasvien hoitamiseen lukeutuvat askareet, kuten kastelu ja kääntely ikkunalaudalla, ovat miellyttäviä rutiineja, joihin on arjen kiireenkin keskellä pakko pysähtyä.
Seurallisuus ja sosiaalisuus liittyvät olennaisesti huonekasveihin, sillä huonekasvit voivat olla myös ihmisiä yhdistävä kiinnostuksenkohde. Näppärien hoitovinkkien ja kokemusten ohella harrastajat voivat jakaa toisilleen myös pistokkaita, eli uuden kasviyksilön kasvattamiseksi emokasvista irrotettuja osia. Minullakin on melkoisen monta huonekasvia, ja niistä suurimman osan olen alun perin saanut suloisena pistokkaana. Usein pistokas on vieläpä peräisin jonkun sukulaiseni vuosikymmeniä vanhasta huonekasvista, jolloin kasvi kantaa varttuessaan muistoa lahjoittajastaan ja tämän vaiheista.
Kaikkien harrastusten tapaan huonekasvi-intoilu voi toki johtaa pätemiseen. Päteä voi vaikkapa huonekasvien lukumäärällä tai lajikkeiden eksoottisuudella. Muiden harrastajien kanssa keskustellessa päätään nostanut kilpailuvietti voi viedä mennessään, ja ylilyönneiltäkään ei aina vältytä. Tällaisessa tilanteessa voi pienehkö tai suurempikin asunto joutua ikkunaseiniltä yhä sisemmäs huoneisiin levittäytyvien vihersaarekkeiden valtaamaksi…
Syitä huonekasvien suosioon on siis lukuisia. Sisäkasvien hoitamisella on positiivisia terveysvaikutuksia, minkä lisäksi yhteiselo kasvien kanssa mahdollistaa kiehtovien olioiden tarkkailun ja niihin tutustumisen. Tämän, sekä tietystikin kasvien itseisarvoisen ja ihmeellisen monimuotoisuuden, vuoksi huonekasvit ansaitsevat nykyistä enemmän huomiotamme. Silloin tällöin olisi arvokasta pysähtyä pohtimaan, miksi tropiikista kotoisin olevan kasvin jälkeläinen löytyy juuri siltä keskitalven pimeyteen avautuvalta ikkunalta, jolla se viheriöi.
Vitsanen 