Kouluaamut valkenevat päivä päivältä valoisampina, vaikka yön jäljiltä Etelä-Suomen päällä lepäävän pilvimassan paksuus aiheuttaakin vaihtelua trendiin. Muutaman viikon päästä valon …
Tekijä: virvamutikainen
Tiikerin vuosi on kaihomielinen, mutta toiveikas
Musiikin voimakas läsnäolo Tapiolan lukiossa on perua Tapiolan yhteiskoulun ajoilta. Jo silloin taitavat musiikinopettajat ja innostava ympäristö rohkaisivat musiikista kiinnostuneita …
Lue lisää "Tiikerin vuosi on kaihomielinen, mutta toiveikas"
Lukupiiri pyörähti käyntiin
Vuodenvaihde lomineen ja kauniine uudenvuodenlupauksineen tuli ja meni, ja vuoden ensimmäisten kuukausien aikana arjen hektinen aherrus on palannut tuttuun uomaansa. …
Pääkirjoitus
Konserttisalit täyttyvät joulukonsertteihin kokoontuneesta väestä, Tapiolan luistinradat on avattu ja aggressiiviset mainoskampanjat ovat täydessä vauhdissaan. Kun musiikkilinjan vuosittainen Syksyn pimeydestä …
Aidot ja alkuperäiset jouluperinteet?
Suomessa joulua pidetään talven kohokohtana. Se nähdään juhlana, jossa laskeudutaan arjen oravanpyörästä perheen ja läheisten joukkoon viettämään kalenteriin korostetut kansalliset …
Lucian päivä ja sen perinteet
Puhtaan lumihangen halki kouluun kahlanneet pääsivät juhlistamaan keskiviikkona 13. joulukuuta Lucian päivää. Päivän ensimmäisellä välitunnilla ruokalaan saapui suuri joukko niin …
Huomionarvoisista huonekasveista
Kasvit ovat vaatimattomia olentoja. Ne eivät pidä meteliä itsestään, eivät protestoi tai vaadi huomiotamme. Kasvit ovat ihmiselle monia muita eliöryhmiä …
Ihanteidensa riivaamia – Pikku-Finlandia-kilpailuessee
Tavanomainen lapsuus maatilalla, luostarikoulun opintie ja turvallinen avioliitto lapsineen rauhallisen ja työllään toimeentulevan miehen rinnalla – siinä kaikki, mitä tyttärelleen …
Lue lisää "Ihanteidensa riivaamia – Pikku-Finlandia-kilpailuessee"
Pääkirjoitus
Tapiolan lukion ikioma lehti Vitsanen tekee odotetun paluun muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Se onkin tärkeää, sillä lehdellä on kunnioitettavan pitkät …
Tutorit – uusien tulokkaiden tukihenkilöt
Muistatko vielä ensimmäisen lukiovuotesi aloituksen? Kuten aina, kesäloma loppui taas liian varhain, mutta kouluarjen aloittaminen ei sillä kertaa tarkoittanutkaan vanhaan …