Suoraryhtinen nokkonen on kevään varhaisimpia ponnistajia. Toisinaan jopa kaksi metriä korkeaksi kasvavan kasvin lehdet ovat sahalaitaiset, ja koskettaessa murtuvien polttiaiskarvojen sisältämän hapon pistely iholla lienee jokaiselle tuttu. Suomen kaksi luonnonvaraista nokkoslajia, isonokkonen (Urtica dioica) ja rautanokkonen (Urtica urens), ovat enimmäkseen yleisiä kautta maan. Itse asiassa lähes kaikkiin maanosiin on levittäytynyt nokkosen sukuisia kasveja.
Nokkonen lienee vanhin ihmisen tuntema kuitukasvi, sillä sen kuituja on käytetty verkkojen raaka-aineena jo kivikaudella ja myöhemmin nokkosesta on saatu myös vaatekangasta. Nokkoskuidut sopivat samoihin tarkoituksiin kuin pellavan kuidut: sanalla pellava tarkoittiinkin alun alkaen nokkosta. Nokkosesta valmistetaan kasvilannoitteita sekä tuholaisten torjuntaan käytettäviä vesiä, ja sitä on perinteisesti käytetty myös rohdoksena sairauksia ja vaivoja parantamaan. Nykyään nokkosta hyödynnetään erityisesti monikäyttöisenä ja hyvää tekevänä ravintokasvina.
Hyvänmakuisen ja saatavuudeltaan oivallisen nokkosen sanotaan olevan kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Esimerkiksi viljeltyyn pinaattiin verrattuna nokkosessa on C-vitamiinia noin nelinkertainen määrä ja proteiiniakin kolminkertaisesti. Itse poimittu nokkonen on todellista lähiruokaa, eikä resepteistäkään ole puutetta – nokkosella kun voi korvata pinaatin vaivattomasti ohjeessa kuin ohjeessa.
Kuten monen muunkin villiyrtin, myös nokkosen käsittely pihanlaidalta aina ruokapöytään asti on helppoa. Ravintokäyttöön poimittavan nokkosen tulisi kasvaa kaukana liikenteestä, eikä kasvia suositella kerättäväksi myöskään vahvojen typen lähteiden läheisyydestä. Erityisen runsastyppisillä kasvupaikoilla, kuten ulkohuussin kulmalla tai navetan seinustalla, nokkoseen kertyy nitraattia, jonka jatkuva nauttiminen voi olla haitaksi terveydelle.
Parhaimmillaan nokkosen lehdet ovat alkukesästä, mutta sadonkorjuuta voi jatkaa läpi kasvukauden. Myöhemmin kannattaa kuitenkin kerätä syötäväksi vain ylimpiä latvoja. Elinvoimaa uhkuvana ja valloitushaluisena kasvina tunnetun nokkosen poimiminen on helppoa, sillä leikattu nokkospuska kasvattaa nopeasti tuoreen maukkaita lehtiä. Jokaisenoikeuksilla nokkosen maanpäällisiä osia saa kerätä ilman erillistä lupaa yksityiset piha-alueet poislukien mistä vain.
Ennen käyttöä nokkoset kannattaa kiehauttaa. Huuhtaise ne hanan alla lävikössä, nakkaa kiehuvaan veteen ja anna porista muutaman minuutin ajan. Keittämisen jälkeen voit kaataa ne takaisin lävikköön ja huuhtaista kylmällä vedellä, sillä niin käsitelty nokkonen säilyttää kauniin värinsä. Käyttökohteesta riippuen saalis kannattaa lopuksi silputa saksilla. Nokkosta voi säilöä joko keitettyä massaa pakastamalla tai vain kevyesti huuhtaistuja lehtiä kuivaamalla.
Terveellisellä nokkosella voi korvata viljellyn pinaatin vaivattomasti omissa hyviksi havaituissa resepteissään. Tähän juttuun on valittu kaksi vegaanista perusreseptiä, joista nokkoskokeilut voi aloittaa matalalla kynnyksellä.
Nokkoskeitto
150–200 g kiehautettua nokkosta
4 rkl vehnäjauhoja
2 rkl rypsiöljyä tai pullomargariinia
1 l kaurajuomaa
1 tl suolaa
ripaus muskottipähkinää
oman maun mukaan valkopippuria
- Sekoita vehnäjauhot pinnoitettuun kattilaan kaadetun rasvan sekaan.
- Lisää noin puolet kaurajuomasta ja sekoita, kunnes tasainen seos kiehuu.
- Kaada sekaan loppu kaurajuoma ja nokkoset.
- Jos haluat keitosta sileän, soseuta se sauvasekoittimella.
- Keitä pari minuuttia sekoittaen ja mausta.
Nokkosletut
150 g kiehautettua nokkosta
2 rkl rypsiöljyä tai pullomargariinia
5 dl kaurajuomaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
- Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
- Anna turvota puolisen tuntia.
- Paista öljyssä molemmin puolin kullanruskeiksi letuiksi.
Vitsanen 