Mitä on tullut luettua? Lokakuu-joulukuu

Kirjat eivät ole missään paremmuus-, aakkos- tai luentajärjestyksessä, eikä tarkoituksenani ole tehdä lukemistani teoksista syvällistä selontekoa, vaan saada sinut, arvon artikkelin lukija, lukemaan enemmän, kenties juurikin lukemiani teoksia.

Tähän listaan mahdutin kolme teosta: yhden filosofisen teoksen ja kaksi tietokirjaa keskenään varsin erilaisine aihepiireineen. Kaikki listan kirjat ovat saatavilla Helmet-kirjastoverkostosta.

Valtio
kir. Platon (suom. O. E. Tudeer [Oskar Emil])
julk. Otava (1933)

Valtio on antiikin kreikkalaisen filosofi Platonin keskeisin teos, joka ei ole pelkkä esitys hänen ihannevaltiostaan, vaan myös tutkielma oikeudenmukaisuudesta, ihmisluonnosta ja tiedosta.

Tämä viisisataasivuinen järkäle jakautuu kymmeneen kirjaan, eli lukuun. Teoksen merkitys ei ole sen tarinassa, keskiössä ei ole Kefaloksen kodissa tapahtuvan illanvieton käänteet tai juonikuviot, vaan se, mistä päähenkilö Sokrates keskustelee ja väittelee läsnäolijoitten kanssa. Suurin osa Platonin teoksista on dialogeja, kuten Valtiokin, ja ne etenevät nimenomaan hahmojen vuorovaikutuksen ja -puhelun kautta.

Teoksesta kumpuaa filosofian opintojaksoiltakin tutut jalo valhe ja luolavertaus. Eräs teoksen radikaaleimmista esityksistä koskee ihannevaltion hallintorakennetta, kolmijakoista hierarkiaa, jonka huipulla ovat filosofikuninkaat. Ainakin Platonin mukaan, koska poliittiset päätökset muovaavat koko väestön elämää, niitten tulee perustua tunnettuun tietoon, eikä pelkkään mielipiteeseen, joten filosofit, jotka pyrkivät kohti totuutta ja hyvää,ovat siten pätevimpiä päättämään. Jokainen voi tässä kohdin kysyä itseltään ja miksei ystävältäänkin, olisiko epädemokraattinen mutta kaikkien pätevimpien hallitsijoitten hallinto,joka ei tunne äänestäjäkohderyhmänsä taikka puolueensa etua, asettaen etusijalle koko kansakunnan ja valtion edun, sittenkään niin huono asia?

Lukemani painos sisältää lyhyen esipuheen ja johdannon, sekä lopussa viitisenkymmentä sivua selityksiä ja tarkennuksia kirjoihin. Suomennoksen laatua en voi kommentoida, en itse kreikkaa puhu, mutta sujuvaa, kaunista ja yllättävän kevyttä luettavaa tämä oli, syvällisistä teemoista ja vanhasta suomesta huolimatta, vaikkakin jälkimmäiseen runsaine pilkkuineen ja pitkine lauseineen olen jo tottunut.

Loppua kohden teos alkaa käymään hieman pitkäveteiseksi, sillä muitten keskustelijoitten aktiivinen rooli huomauttajina ja kysyjinä pienenee, ja he vastailevat lyhyesti Sokrateelle, jotta teoksen vuoropuhelumainen muoto säilyisi edes hieman. Historialliskriittiseltä kannalta ongelmallisinta on, että Platon käyttää “Sokrateen hahmoa” sätkynukkenaan omien ajatustensa edistämiseksi, mutta kysymys lienee, onko valehtelu jalon päämäärän edistämiseksi moraalisesti väärin?

En suosittele aloittamaan Platonin lukemista Valtiosta, vaan joko sen alkoholihuuruisemmasta sisaresta eli Pidoista, joka käsittelee rakkautta tai Euthyfronista, joka käsittelee hurskautta. Kokemuksistani kirjoittaen, Platonin teokset nautitaan parhaiten luku- tai keskustelupiirissä, sillä ne todellakin puhututtavat ja pistävät lukijansa ajattelemaan ja kysymään, jopa vajaa kaksituhattaviisisataa vuotta tekijän jätettyä tämän maailman taakseen.

“– harrastamme kaikin tavoin, viisaan harkinnan nojalla, oikeamielisyyttä; silloin tulemme olemaan rakkaat sekä omalle itsellemme että jumalille, niin hyvin täällä viipyessämme silloin kun, kooten voitonsaajien tavoin joka taholta lahjoja, perimme oikeamielisyyden palkinnot, ja meidän käy hyvin täällä maan päällä että tuolla kuvaamallamme tuhatvuotisella vaelluksella.”
Platon, (621c-d)

The complete illustrated history of the Aztec & Maya
kir. Charles Phillips
julk. Hermes House (2015)

Tämä hieman kookas teos on näyttävä, laaja yleisesitys mesoamerikkalaisten kulttuurien, pääasiassa nimensä mukaisesti asteekkien ja mayojen historiasta, mytologiasta, uskonnosta, taiteesta ja arkkitehtuurista. Asteekit ja mayat olivat Väli-Amerikassa sijainneita korkeakulttuureita, jotka poikkesivat toisistaan paljon, mutta myös jakoivat paljon samanlaisia piirteitä keskenään.

Molemmat käyttivät samanaikaisesti sekä 260- että 365-päiväistä kalenteria, yhteiskunnat olivat tiukan hierarkkisia, uskonnot olivat monijumalaisia ja he hyödynsivät kastelujärjestelmiä. Mayojen alue koostui erinäisistä kaupunkivaltioista, asteekkivaltakunta taasen oli paljon yhtenäisempi. Siinä missä mayojen sodat olivat pääasiassa endeemisiä, kaupunkivaltio toistaan vastaan, asteekkien pääasiassa ekspansionistisia. Asteekit myös kävivät naapurivaltioittensa kanssa kukkaissotina (eng. Flower wars) tunnettuja rituaalisotia, joissa sotavangeiksi otetut taistelijat uhrattiin jumalille. Ihmisuhreja harjoittaneissa kulttuureissa on niillä yleensä toivottu vaikkapa menestystä, sovitusta tai hyvää satoa, asteekit taasen katsoivat ihmisuhrien olevan välttämättömyys maailmanlopun pitämiseksi kaukana.

Asteekit ja mayat jakoivat lopulta myös saman kohtalon, sillä molemmat tulivat Espanjan valloittamiksi. Perintö kuitenkin näkyy yhä, esimerkiksi Meksikon vaakuna juontaa juurensa asteekkimyytistä, jonka mukaan heidän tulisi perustaa kaupunkinsa paikkaan, jossa maakotka istuisi kaktuksen päällä syömässä käärmettä. Kyseisellä paikalla sijaitsi aikoinaan asteekkivaltakunnan pääkaupunki Tenochtitlán ja Texcoco-järvi, jossa tiettävästi suloiset aksolotlit elelivät. Nyttemmin paikalla sijaitsee Méxicon kaupunki ja nahuatlista nimensä juontavat aksolotlit uiskentelevat luonnossa vain yhdessä pikkujärvessä¹. Useita Mayojen rakennuksia ja kaupunkeja on selvinnyt tähän päivään asti ainakin osittain, esimerkiksi Tikal ja Chichen Itza ovat UNESCO:n maailmanperintökohteita.

Kaiken kaikkiaan, teos on rikkaan kuvituksensa ja järjestelmällisyydensä takia mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa. Jokainen aukeama muodostaa oman pienkokonaisuutensa, joten lukemista on helppo jatkaa ja keskeyttää. Mikäli aihealue kiinnostaa, niin suosittelen Camilla Townsendin visuaalisesti viehättävää teosta The Aztec Myths ja etelämpään mentäessä, Tampereen taidemuseon kustantamaa lyhyttä, mutta kaikenkattavaa teosta Peru: Andien maan kolme vuosituhatta.

Uushenkisyys
toim. Tiina Mahlamäki ja Minna Opas
julk. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS)

Teos on myös ladattavissa ilmaiseksi SKS:n verkkosivulla

Uushenkisyys on toimittajateos, joka tarkastelee nimensä mukaisesti uushenkisyyttä (eng. New Age). Se jakautuu neljään osioon, joista jokainen tarkastelee eri piirteitä tai teemoja, yhteiskunnallisista taiteeseen, institutionaalisista risteymistä hyvinvointiin.

Uushenkisyyden määrittely on hankalaa, sillä se ei ole uskonto², vaan pikemminkin uskonnollishenkinen liike tai ilmiö, eräänlainen sateenvarjotermi, joka kokoaa alleen erilaisia uskomuksia ja perinteitä, kuten meditaatiota, äänimaljoja ja parantavia kiviä. Kielitoimiston sanakirja pitää sitä “yläkäsitteenä eril. elämänkatsomuksista ja katsantotavoista, jotka ovat saaneet vaikutteita mm. idän uskonnoista ja varhaiskantaisista kulttuureista”. Uskontohistorialliselta kannalta elämme varsin uutta aikaa. Vuosituhannen alusta lähtien Suomen ev.lut. kirkon jäsenmäärä on laskenut miljoonalla³, joten tilaa muille uskonnoille ja uskomuksille on enemmän, oli se sitten hyvä taikka huono asia.

Teos tarkastelee aiheitaan pääosin neutraalisti, uskontotieteellisesti. Uskomusten paikkaansapitävyyttä ei myönnetä taikka kiistetä, eikä sitä paitsi elettyä uskontoa voi tutkia, ellei sen kokemusmaailmaa edes hieman empatisoida. Mitä tieteellisyyteen vielä tulee, niin uushenkisyydessä keskeinen tiedonlähde on henkilökohtainen kokemus, joka taas on hitusen ristiriidassa perinteisen tieteen kanssa ja luotettavuudeltaan kyseenalainen. Tosin, satun nukkumaan makoisimmat uneni unisiepparin alla, joten jättänen itsekin kriittisen tarkastelun tällä kertaa väliin. Tapansa kullakin.

Aiemmin mainituista idän uskonnoista uushenkisyys juontaa vaikutteita erityisesti buddhalaisuudesta, ja suosittelen lukemaan Suomen Itämaisen Seuran julkaiseman Buddhalaisuus Suomessa -nimisen teoksen, olivat syyt sitten uskontotieteellisiä tai yleissivistäviä. Uushenkisyys on varsin selkeä ja hyvin järjestelty teos, joka tarkastelee aihepiiriään varsin laajalti, mikä on samalla sen heikkous, sillä yksittäinen luku voi tuntua suppealta ilman laajempaa synteesiä tai kokonaisuutta. Täten päädyin itsekin kirjoittamaan teoksesta varsin väljästi.

Kiitän viettämästäsi ajasta tämän listan kanssa, arvon lukija!

Viitteet.