Torstaina 13.10.2016, pitkän bussimatkan ja rajalla odottelun jälkeen saavuimme Viipuriin, Leningradin federaatiosubjektiin. Viipurissa ohjelmassa oli vierailu Venäjän kauneimmassa suomalaisessa keskiaikaisessa linnassa, Viipurin linnassa. Viipurin linnan vanhat kiviset seinät ja mahtava kahdeksankulmainen torni uhkuivat ruotsalaista keskiaikaista insinööritaitoa, mikä herättää tunteita, joita voi kokea vain muissa vanhoissa suomalaisissa linnoissa, kuten Turun linnassa tai Hämeen linnassa.
Lyhyehkön esityksen jälkeen siirryimme tutkimaan tornia ja sen ominaisuuksia. Valitettavasti tornin vertikaaliset ominaisuudet, kuten viidenkymmenen metrin korkeus sekä vuoden 1974 viisivuotissuunnitelman budjetin leikkaukset näköalatasanteen kaiteiden metallista, asettivat tietynlaisia haasteita Viipurin ylvään kaupungin inspektioon yläilmoista. Koin siis mielenterveydelle mukavammaksi harrastaa maan pinnalla pohdiskelua siitä, mihin metalli EU-standardeja uhmaavista kaiteista uudelleensijoitettiin.
Myöhemmin torstaina teimme visiitin Summan vanhalle taistelupaikalle ja muistelimme veteraanejamme, jotka maatamme urheasti puolustaen pitivät yllä Suomen itsenäisyyttä sekä asemaa kommunismin muurina Eurooppaan. Summan taistelupaikka sijaitsi hieman syrjässä Leningradin federaatiosubjektin ylväiltä kaksi ja puolikaistaisilta valtateiltä, mikä tarjosi oivan tilaisuuden seurata Karjalan maaseutuelämää bussin ikkunoiden lävitse turvallisen välimatkan päästä.
Myöhemmin illalla, saavuttuamme Pietariin, oli ensimmäinen ihmetyksen aihe Pietarin suuri koko ja se, kuinka monta autoa sen täysin epäkäytännöllisen pienille teille voikaan mahtua. Tarkkaa vastausta emme saa koskaan tietää, mutta yleinen arvio liittyi yhtälöön, jossa viiden minuutin aikana bongattujen vihaisten pietarilaisten mummojen määrä kerrottiin viidelläkymmenellä. Ruuhkaa ja sen kehittymistä seurattaessa kvantitatiivisten tutkimusten perusteella yhtälö vaikuttaisi todellakin pitävän paikkaansa.
Illemmalla, ruuhkan loputtua, saavuimme ravintolaan, jossa tarjottiin kaikkien yllätykseksi lihakastiketta, perunoita, suolakurkkuja sekä vihanneksia. Tämä lihakastiketrendi jatkui koko matkan ajan. Oli erityisen hienoa nähdä venäläisen ruokakulttuurin kehitys vuosisatojen aikana: ruokalaji toisensa perään nosti mieleen sanat innovaatio ja uudistus.
Seuraavan päivän kohdelista, vaikkakin hieman vaatimattomampi kuin edellisen päivän, sisälsi ikonisia venäläisen imperiumin kohteita, keskeisimpinä Eremitaasi, Pietari–Paavalin linnoitus sekä Venäläisen taiteen museo.
Mukavan oppaan turvin käänsimme bussin keulan kohti Pietari–Paavalin linnoitusta. Paikan päällä tutustuimme venäläiseen 1700-luvun aseistukseen ja puolustukseen, ortodoksien katedraaliin ja sen vaatimattomaan ikonostaasiin sekä venäläiseen kidutuskulttuuriin, mikä ei yllättävää kyllä ollut kovin erikoista. Kiinalaiset pysyvät vieläkin johdossa kekseliäimpien kiduttajien listallani.
Eremitaasi esitteli itsensä meille, ja varmasti myös 1800-luvun Venäjän kansalaisille, samalla nöyryydellä ja käytännöllisyydellään. Kultainen ja sinivihreä fasadi herättää kunnioitusta, kun ottaa huomioon, kuinka monta tuntia käsityötä palatsiin on käytetty. Palatsia katsellessa herää myös tiettyjä kysymyksiä ja ehkä jopa hentoa kritiikkiä Romanovien resurssien käyttöä kohtaan.
Toisaalta kansalaisten hyvinvoinnin laiminlyönti ei ole koskaan näyttänyt yhtä symmetriseltä sekä kauniilta ja ollut esimerkkinä venäläisestä myöhäisbarokista. Vastapainona keisarien ja porvarien sortotaiteelle teimme retken Leninin patsaalle ja stalinistiseen tyyliin rakennetulle toimistorakennushirviölle Dom Sovjetoville, joissa pesimme silmistämme porvariston ja kapitalistisikojen manipuloinnin ja sorron ihannoinnin.
Lauantain ohjelman pääpisteet olivat Nevskin hautasumaa ja Tsarskoje Selo, jossa komeili toinen Eremitaasin kaltainen valtion rahasyöppö, Katariinan palatsi. Hautausmaalla päällimmäinen ajatus oli onni siitä, ettei Neuvosto-Venäjän kommunisteille tullut mieleen tuhota arvokasta kulttuuriperintöä, kuten säveltäjien tai kirjailijoiden perintöä.
Sunnuntain agenda pyöri takaisinpaluun ympärillä. Teimme visiitin Terijoelle, Pohjolan Rivieralle, joka oli yllättävää kyllä nimensä mukainen. Ero Ranskan ja Italian Rivieran välillä oli myös kutakuinkin saman kaltainen kuin kaiken muun, mitä Pohjola Ranskalta ja Italialta on kopioinut.
Nimimerkki Anonyymi finskituristi
Vitsanen 