”What’s this? My mantra?” ”It’s the WIFI password.”

Lokakuun 26. päivä sai Suomessa ensi-iltansa Marvelin uusin elokuva Doctor Strange. Se kertoo ylimielisestä ja taitavasta neurokirurgi Stephen Srangesta. Strange joutuu kuitenkin auto-onnettomuuteen, joka murskaa hänen kätensä, eikä hän voi enää jatkaa työtään. Hän lähtee etsimään parannuskeinoa Nepalista kuultuaan Kamar-Taj-nimisestä luostarista.

Kamar-Tajin löydettyään Strange tapaa Muinaisen, Kamar-Tajia johtavan voimakkaan velhon. Muinainen vie Strangen matkalle muihin ulottuvuuksiin ja näyttää tälle taikuutta. Hän ottaa Strangen oppiinsa, ja pienten alkuvaikeuksien jälkeen Strange oppii nopeasti. Taikuuden avulla hän pystyisi lopulta jatkamaan vanhaa työtään normaalisti. Pian hän kuitenkin oppii muiden ulottuvuuksien mukana tulevista vaaroista. Kun Muinainen tapetaan, Strange joutuu tekemään valinnan: palatako takaisin pelastamaan henkiä kunnioitettuna kirurgina vai lähteäkö taisteluun maapallon puolesta.

Suosittelen elokuvaa kaikille. Siinä on vähemmän räiskintää kuin Marvelin aiemmissa elokuvissa, ja huumori on älykästä. Siinä on myös mukana nykyihmisen arkeen liittyviä asioita ja itsestäänselvyyksiä, kuten trailerissakin nähtävä WIFI-salasana-kohtaus. Itse koin päähenkilön jäävän hieman etäiseksi, mutta se ei estänyt elokuvasta nauttimista. Visuaaliset tehosteet ovat mielestäni upeat, sillä elokuvassa on paljon ulottuvuuksien vääntelyä ja kääntelyä, ja suosittelenkin ehdottomasti elokuvan katsomista 3D:nä. Doctor Strange on ollut todella suosittu ja on ohittanut tuotoillaan jo Iron maninkin. Ehdottomasti siis katsomisen arvoinen elokuva. Faneillekin on hyviä uutisia, sillä toista osaa on jo povattu. Katso alta elokuvan traileri!

184d42d2304c29735aa50528fdd0d888

Nimikkoroolissa nähdään brittiläinen näyttelijä Benedict Cumberbatch, joka on tuttu muun muassa BBC:n Uusi Sherlock -sarjasta. Muissa rooleissa nähdään esimerkiksi Chiwetel Ejiofor, Rachel McAdams, Benedict Wong, Michael Stuhlbarg, Benjamin Bratt, Scott Adkins, Mads Mikkelsen sekä Tilda Swinton. Elokuvan on ohjannut Scott Derrickson.

Katso tästä traileri!
dr_strange_by_o5car_d3athknot-d9ztqs6


Iidis 16C