Aurinkoa, lunta ja laskettelua

Ei ollut pelkoa lumen puutteesta tai liian lämpimistä säistä tänä keväänä, vaikka Lapin lumo starttasikin kohti pohjoista hieman tavallista myöhemmin, huhtikuun loppupuolella. Perinteinen laskettelumatka antoi jälleen elämyksiä ja energiaa keskellä kiireistä kevättä.

Aina yhtä kodikas Hotelli Jeris otti innokkaan ryhmän vastaan pitkän ajomatkan päätteeksi. Yhden huonosti nukutun yön jälkeen päästiin itse asiaan eli nauttimaan Levin ja Ylläksen rinteistä ja Lapin luonnosta. Aamuherätykset olivat välillä sitkeitä, mutta kun päästiin tunturin juurelle, ei väkeä tarvinnut patistaa liikkeelle.

IMG_0945

Neljän rinnepäivän keskellä oli tietenkin yksi hiihtopäivä. Hyvässä säässä ja mukavassa porukassa hiihto Pallakselta Jerikselle sujui ongelmitta. Pitkä tauko eräkämpällä ja riittävästi makkaraa, niin kokemattomampikin selviää. Saattoi joku jopa hiukan tykätäkin.

IMG_1057Kelit paranivat reissun edetessä päivä päivältä. Yhtenä yönä jopa satoi parikymmentä senttiä uutta pehmeää lunta, mikä on kohtuullisen harvinaista viikko ennen vappua. Upottavasta lumesta päästiin nauttimaan aurinkoisessa säässä.

Oma-aloitteiset opiskelijat osasivat ottaa ilon irti Lapin lumosta. Hankifutista, avantouintia, poreallasta, hyppyrinrakennusta, lumisotaa, biljardia, pingistä, kasarimusiikkia, Aliasta, Silmämurhaajaa, lettuja kodassa, mökkielämää. Tätä kaikkea ja paljon muutakin mahtui kuuteen päivään. Isoilta vammoilta säästyttiin tälläkin kertaa, ja toivottavasti kaikille jäi halu palata Lapin lumille pian uudestaan. Onnistunut reissu!

 

Teksti ja kuvat Janne Salmivuori