Maailmankuvaa avartava vessareissu

helmikuuta, klo 12. Ngangao High School, Taita Hills, Kenia.

On painostavan kuuma päivä. Meille sanottiin, että vuoristossa on viileämpää kuin alempana. En edes halua ajatella, kuinka kuumaa savanneilla on tänään. Olemme Tapiolan ja Olarin lukion yhteisellä matkakurssilla, joka suuntasi viime lauantaina Keniaan. Eilen saavuimme Taita-vuorille, ja tänään ja huomenna vierailemme paikallisessa koulussa. Ensi näkemältä koulu vaikuttaa aika tavalliselta. Luonnollisesti puitteet ovat hieman erilaiset kuin ne, mihin olemme koti-Suomessa tottuneet, mutta tämä ylittää odotukset. Siihen asti siis, kunnes tulee aika vierailla naistenhuoneessa.

Vessat sijaitsevat erillisenä rakennuksena pihamaan toisella puolella. Poikien ja tyttöjen vessat ovat eri puolilla pihaa, sukupuolierottelu on hyvin tyypillistä paikallisessa kulttuurissa. Ngangao High School on sentään sekakoulu, joten vertailukohtia omaan arkeemme syntyy helpommin kuin tyttö- tai poikakoulussa, joita olimme matkamme aikana nähneet jo lähes tusinan.

Suurin osa ryhmämme tytöistä lähtee porukkana vessaan ja menen itse mukaan. Päiväntasaajan auringon lämmittäessä jo aamukahdeksasta polttavan kuumana tulee nesteytys pitää kunnossa läpi päivän. Vessassa saa siis ravata vähintään muutaman tunnin välein.

Laskeudumme pienen mäen vessakoppien luokse ja menemme paikallisten koululaisten mukana jonottamaan. Vessan ulkopuolella seisoskelee joukko lampaita lounastamassa pensaikossa. Tämä huvittaa meitä suomalaisia: ei tällaista näe ihan joka päivä. Muutama toteaa, että olisipa meilläkin lampaita koulun pihalla.

Ensimmäisen suomalaisen vessavuoro tulee pian, ja avatessaan oven häneltä pääsee pienoinen parahdus. Kurkistan itsekin vessaan ja naurahdan hermostuneesti: vessana toimii betonilattiaan tehty neliön muotoinen reikä. Huone on pinta-alaltaan muutaman vaivaisen neliömetrin ja valoa ei ole (ei tosin tarvitsekaan olla, sillä auringonvalo pääsee hiipimään koppiin katonrajassa olevasta aukosta sekä ovessa olevasta reiästä. Siitä puuttuu pala lautaa, ja yksityisyyteen tottuneelle suomalaiselle on hyvinkin kiusallista muodostaa katsekontakti ulkopuolella jonottavien ihmisten kanssa samalla, kun itse yrittää kyykkiä vaivalloisesti reiän päällä.

Vessapaperista ei ole tietoakaan: onneksi minulla on oma rulla mukana. Muut olivat lentokentällä naureskelleet minulle, kun sanoin ottaneeni kotoa vessapaperia mukaan. Nyt ei ketään naurattanut, ja koko konkkaronkka oli tyytyväinen siihen, että olin varautunut pahimpaan.

Paikalliset seuraavat sivusta vessareissuamme eivätkä edes yritä piilotella huvittuneisuuttaan. He osoittelevat vessapaperirullaamme, supisevat keskenään kielellä, jota kukaan meistä ei ymmärrä, ja nauravat. Koen oloni inhottavaksi. En niinkään siksi, että tytöt nauravat meille ja pitävät meitä typerinä, vaan siksi, että koen olevani ällöttävän etuoikeutettu ja hemmoteltu, sillä minulla on mahdollisuus lähes kaikkeen, mitä ikinä haluan. Olenhan päässyt lähtemään tällekin matkalle, matkustanut pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosista päiväntasaajan alapuolelle, kouluryhmän kanssa.

Näillä oppilailla ei ikinä tule olemaan samanlaista mahdollisuutta, ja hyvin harva heistä on koskaan matkustanut edes oman maansa sisällä. Yhtäkkiä minua hävettää kemiallisesti valkaistu elitistinen vessapaperirullani, jonka olen tuonut toiselta puolelta maapalloa tänne, jotta minun ei vain tarvitsisi toimia kuten paikalliset toimivat päivittäin.

Tulee minun vuoroni, ja menen vessakoppiin. Jännittää, mitä tästä oikein tulee, sillä en muista käyneeni edes puskapissalla yli kymmeneen vuoteen. Suljen oven, mutta heti kun päästän irti, se avautuu itsekseen. Huokaan, tartun ovesta kiinni ja vedän samalla housut nilkkoihin. Kyykistyn, ja joudun samalla pitämään ovesta kaksin käsin kiinni, sillä sisäinen suomalaiseni ei kestäisi sitä, että ovi aukeaisi ja kaikki näkisivät minut vessassa.

“Paikallisilla ei varmasti ole samanlaisia ongelmia”, mietin itsekseni ja katselen hieman ympärilleni. Alkujärkytyksestä toivuttuani kiinnitän huomiota vessan siisteyteen. Missään ei ole roiskeita, eikä hajukaan loppujen lopuksi ole yhtään suomalaista ulkohuussia kamalampi. Askeettisuudestaan huolimatta vessaa voisi kuvailla jopa somaksi.

Siinä kyykkiessäni ymmärrän oikeasti tämän matkan tarkoituksen. Vaikka matka onkin koulun järjestämä opintomatka, jonka yhtenä päätarkoituksena on tehdä yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa ja tutustuttaa lukiolaiset kenttätutkimukseen jo varhaisessa vaiheessa, on matkan ansio paljon suurempi kuin tämä: täällä ollessani oikeasti ymmärrän, millaista näiden ihmisten päivittäinen elämä on. Ymmärrän, miltä tuntuu elää täällä, ja ennen kaikkea ymmärrän, kuinka etuoikeutettu olen, kun saan tulla tänne ja tutustua tähän upeaan maahan ja sen kulttuuriin.

Kotiin palattuani toivon, että osaan arvostaa pieniltäkin tuntuvia asioita, kuten kunnollista vessaa, sillä on olemassa ihmisiä, jotka eivät edes osaa haaveilla sellaisesta. Tämän matkan jälkeen ymmärrän, että kun ihmiset puhuvat yleisesti vain Afrikasta, on se yhtä paha yleistys kuin jos sanottaisiin pohjoiseurooppalaisen ja kaakkoisaasialaisen kulttuurin olevan samanlainen. Afrikka on valtava manner, jonka kymmeniin maihin ja satoihin kansoihin mahtuu niin paljon kulttuuria, ettei sitä edes kunnolla voi käsittää, ellei ole joskus vieraillut Afrikassa. Tunnen olevani niin etuoikeutettu ja onnellinen siitä, että olen vasta 17-vuotias ja olen jo nyt saanut näin ainutkertaisen tilaisuuden avartaa maailmankuvaani.

Vessasta poistuessani en ole lainkaan kuvotuksen vallassa. Olin selvinnyt kunnialla – hieman länsimaiseen tyyliin tietysti – mutta homma oli hoitunut yllättävänkin helposti. Olen iloinen, sillä jos näinkin pieni asia kuin täällä paikallisessa vessassa käyminen, voi avartaa maailmankuvaani ja tuoda asiat oikeaan perspektiiviin, en osaa edes kuvitella, mitä muuta voin vielä Keniassa vieraillessani oppia. Koen olevani etuoikeutettu, mutta en enää pidä sitä huonona asiana.

Erilaiset kulttuurit ovat rikkaus, jotka tekevät ihmisistä niin erilaisia, mutta silti ne yhdistävät meitä kaikkia. Minulla on uskomaton etuoikeus ja mahdollisuus tutkia ja tutustua moniin erilaisiin kulttuureihin. Miksi siis en jatkossakin hyödyntäisi sitä mahdollisuutta niin paljon kuin vain suinkin pystyn?