Tapiolassa juhlittiin Espoo-päivää

Teksti: Maisa Mattila 17B
Kuva: Oona Paloheimo 17C

Jokavuotinen Espoo-päivä oli tänä vuonna Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi pidempi kuin vielä koskaan ennen. Tänä vuonna tapahtuma kesti kolme päivää eli perjantaista 25. elokuuta sunnuntaihin 27.8. asti.

Oman lukiomme osalta tapahtuma alkoi perjantaina iltapäivällä esitetyllä Finlandia-hymnillä. Alun perin esityksen piti olla Espoon kulttuurikeskuksen amfiteatterilla, mutta sateen vuoksi se päädyttiin siirtämään sisälle aulaan.

Tapiolan lukio oli sateesta huolimatta kuoron rivistössä hyvin edustettuna. Laulamassa oli opiskelijoita myös muista lukioista, kuten esimerkiksi Etelä-Tapiolasta, mutta suurin osa laulajista oli oman lukiomme musiikkilinjalaisia. Kuoroa oli johtamassa oman lukiomme musiikinopettaja Tuula Tikkanen.

Finlandia-hymni oli samalla uusien musalinjalaisten ensimmäinen yhteinen esiintyminen. Kysyin tänä vuonna musalinjalla opintonsa aloittaneelta Outi Lehtoselta, millaiset fiilikset hänellä oli ensimmäisten viikkojen jälkeen.

– Tosi hyvät! Jengi puhaltaa tosi hyvin yhteen hiileen ja koossa on tosi kiva porukka. Musalinja on muutenkin tosi tiivis ryhmä, kaikki on kaikkien kavereita ja jokainen saa olla oma itsensä. Erilaisuus on vaan rikkaus.

Yhteislaulu ei ollut ainoa Espoo-päivän tapahtuma, jossa lukiomme näkyi ja kuului. Perjantaina illalla järjestettiin Espoo-päivän avajaiskonsertti, jossa Tapiolan lukion kamarikuoro oli mukana esittäen ohjelmistoaan sekä itsenäisesti että yhdessä Tapiola Sinfonietan kanssa. Tämän lisäksi ohjelmassa oli muun muassa maailmallakin mainetta niittäneen beatboxaaja Felix Zengerin Flare: Music for Beatbox and Orchestra -teoksen maailmanlaajuinen kantaesitys, Tapiola Sinfonietan esittämä Uuno Klamin Nummisuutarit-alkusoitto sekä lukion musiikkilinjan opiskelijan Markus Laineen sävellys Riverflows orkesterille ja pianolle. Viimeksi mainitun teoksen säveltäjä toimi kappaleessa itse pianosolistina.
Konsertin jälkeen kulttuurikeskuksen Louhisalissa järjestettiin jatkoklubi, jossa musiikkilinjan opiskelijat esittivät omia sävellyksiään erilaisilla kokoonpanoilla.

Kaiken kaikkiaan lukiomme oli Espoo-päivässä siis hyvin edustettuna. Toivottavasti tapahtuma on yhtä hieno myös ensi vuonna!