Biologia ei ikinä ole ollut suosikkiaineeni koulussa. Jo 1. luokasta lähtien olen aina suhtautunut siihen nuivasti, koska kerran en jaksanut odottaa kaikkia ohjeita ja tein yhden tehtävän väärin, ja opettaja pakotti minut jäämään koulun jälkeen tekemään sen uudestaan. (Leikkaa, liimaa ja sitä rataa. Ihme, että ketään sen tunnin jälkeen ylipäätään kiinnosti biologia.) Siitä lähtien olen suorastaan vihannut eläinten luokittelua ja kaikkia niitä pieniä ja turhia yksityiskohtia, joita luulin biologian pelkästään olevan, kunnes tulin lukioon.
Miten biologiaa vihaava oppilas sitten päätyy vapaaehtoiselle Itämeri-kurssille, joka kestää pitkän viikonlopun ja jota varten joutuu heräämään tavallista aikaisemmin ja ajamaan Espoosta Hankoon ennen aamukahdeksaa? Sellainen oppilas, joka on hyvän ja innostavan opettajan avulla ymmärtänyt, ettei biologia ole vain pieniä yksityiskohtia – vaikka niiden tarpeellisuutta ja tärkeyttä ei tule lähteä kyseenalaistamaan – ja että biologia nivoutuu hyvin tiiviisti yhteen maantieteen kanssa. Se ehkä onkin se, mikä sai minut alun perin pitämään biologiasta: tajusin, että sen avulla pystyn ymmärtämään syvemmin maantiedettä, josta on lukioon tultuani tullut ehdottomasti vahvin sekä myös rakkain kouluaineeni.
Itämeri-kurssilla perehdyimme käytännön tasolla Itämereen ja sen tämänhetkiseen tilanteeseen. Vietimme viikonlopun Helsingin yliopiston tutkimusasemalla Tvärminnessä, jossa muun muassa biologian yliopisto-opiskelijat pitävät kenttäkurssejaan. Syyskuun ensimmäinen viikonloppu oli juuri sopivan lämmin ja sateeton kenttäkurssiamme varten.
Käytimme perjantai-aamupäivän aloilleen asettumiseen sekä ruokailuun, ja iltapäivällä lähdimme merelle tutkimusalus Sadurian kyydissä tarkoituksenamme ottaa vesi- ja pohjanäytteitä. Loput iltapäivästä ja illasta meni pohjanäytteitä seuloessa ja keräämällä niiden seasta erilaisia eliöitä, joita Itämeren pohjamudissa elelee. Seuraavana aamuna tutustuimme Hansholmeniin, erääseen lähisaareen, jonka rakkolevärannalla tutkimme ja keräsimme mukaamme muun muassa meduusoja, pieniä kaloja sekä erilaisia leviä. Kurssin päätteeksi pitäisimme löytämiemme eliöiden pohjalta leikkimielisen lajistotentin. Loppupäivän lauantaista sekä koko sunnuntain käytimme kurssiesitelmien valmistamiseen. Ennen lähtöämme pääsimme vielä vapauttamaan eliöt takaisin mereen. Täydellinen lopetus kurssille!
Kurssin intensiivisyydestä huolimatta meillä oli myös aikaa rentoutua ja viettää aikaa yhdessä. Hyvän sään salliessa souteleminen ja ympäristön tutkiminen oli jopa suositeltavaa. Jos muistini ei petä, niin ensimmäisen kerran – muistaakseni lukion ensimmäisenä vuonna – kun kuulin, että koulussamme järjestetään näinkin monipuolinen kenttäkurssi, tuhahdin vain ja totesin, että minua ei kiinnosta biologia tippaakaan. Mitä lähemmäs abivuotta ja kurssin tyypillistä ajankohtaa tultiin, sitä enemmän aloin kiinnostua. Ilmoittauduin kurssille noin kahta viikkoa ennen lähtöpäivää hetken mielijohteesta, mutta silti en voisi olla tyytyväisempi päätökseeni: kenttäkurssilla sain käsityksen siitä, miltä biologian (tai mahdollisesti jopa maantieteen) yliopisto-opinnot tuntuisivat käytännössä, ja vaikka olinkin toisinaan aivan ulapalla, mistä muut puhuivat (Tässä välissä täytyy huomioida, että olen lukenut vain 3 kurssia biologiaa!), opin koko ajan lisää ja syvensin jo ennestään oppimiani asioita.
Jokaiselle, joka kokee pienintäkään kiinnostusta biologian tai maantieteen jatko-opiskeluun, olisi varmasti silmiä avaavaa käydä Itämeri-kurssi, sillä se voi joko toimia töytäisynä kohti kyseisiä aloja, tai sitten siellä tajuaa, että eihän tämä ollutkaan “juuri se oma juttu”. Joka tapauksessa suosittelen kurssia lämpimästi kaikille, ja tämä tulee entiseltä biologian vihaajalta. Ja hei, siitä saa kurssin! Vielä 74 jäljellä.
Vitsanen 