Emmi Itärannan palkittu esikoisromaani Teemestarin kirja vuodelta 2012 kertoo 18-vuotiaan Noria Kaition ponnisteluista maailmassa, josta on loppumassa vesi. Kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutos ja ihmisten toiminta on aiheuttanut vesipulan, joka koskettaa kaikkia. Armeija valvoo tarkasti, että kukaan ei syyllisty vesirikollisuuteen, eli ei esimerkiksi rakenna salaista vesijohtoa tai hanki vettä muualta kuin armeijan vesipisteiltä.
Tämä nykyisen Suomen alueella sijaitsevaan Uuteen Qianiin sijoittuva romaani on kertomus teemestarin tyttärestä, joka saa hartioilleen teemestarien salaisuuden, salaisen lähteen tunturin uumenissa. Norialla on suuri työ pitää tämä salaisuus itsellään, eikä se lopulta pysykään. Noria joutuu uskomattomaan itsenäistymiskouluun, kun äiti muuttaa pois töiden perässä ja isä kuolee. Uuteen elämään tottumista ei helpota joka nurkalla vaanivat vesipartiot.
Kirjassa tulevat esiin selkeästi valtasuhteet ja se, kuinka valtaa käytetään. Armeija pitää kansalaisia vallassaan rajoittamalla elämän elinehdon, veden, saamista. Vallankäyttö heijastuu kansalaisten koko normaaliin elämään, eikä kukaan välty siltä. Kaikkia tarkkaillaan, ja esimerkiksi armeijan tiedossa on, kuka on käyttänyt viikoittaiset lisävetensä ja kuka ei. Armeijan vesipartiot kiertelevät ympäri kylää tarkastamassa ja valvomassa ihmisten vedenkäyttöä ja sen saamista. Kyläläiset pelkäävät armeijan väkeä, ja pelko saa ihmiset tekemään asioita, joita eivät muuten tekisi. Lapset haluavat aikuisina armeijaan töihin, kyläläiset ilmiantavat sukulaisiaan ja ystäviään, ja vesipula saa ihmiset kerjäämään vettä tai juomaan sitä kuralammikoista. Pelkoa lisätään maalaamalla sininen ympyrä vesirikollisten kotioviin ja eristämällä heidät neljän seinän sisään ja ajan tullessa täydeksi teloittamalla heidät ohikulkijoiden nähden kirkkaassa päivänvalossa. Armeija näyttää, että kapinoitsijat nitistetään yhdellä laukaisulla. Lukijan harmiksi Noriakin on kapinoitsija.
Noria on henkilöhahmona vahva nuori nainen, joka ei pelkää sanoa mielipidettään ja haluaa muille hyvää. Häntä haittaavat yhteiskunnan epäkohdat, ja hän uskoo armeijan valehtelevan ja hallitsevan suuria vesivarantoja niin sanotuilla Menetetyillä mailla. Tämän ajatuksen Noria saa cd-levyistä, jotka hän löytää ystävänsä Sanjan kanssa heidän tutkimusretkillään niin sanotulla muovihaudalla. Näissä ”hopean värisissä” kiekoissa kertoo Menetetyillä mailla salaa käynyt Janssonin retkikunta havainnoistaan ja huomioistaan. Kiekot väittävät, että Menetetyillä mailla olisi vettä, joka voisi ratkaista vesiongelmat. Noria ja Sanja alkavat suunnitella salaista matkaa Menetetyille maille. Samoihin aikoihin Noria alkaa salakuljettaa kyläläisille vettä tunturilähteestään. Sen päivän aamuna, kun Menetetyille maille olisi määrä lähteä, kaikki muuttuu. Sanja ja kaikki matkatarpeet ovat kateissa, ja Noria löytää ovestaan pelätyn sinisen ympyrän. Kapinoitsija Noria joutuu alistumaan kohtaloonsa ja joutuu jäämään kotiinsa odottamaan kuoleman koputusta.
Vedellä on suuri merkitys kirjassa. Vesi kuuluu ihmisten elämään aina, halusivat ihmiset tai eivät. Vesi kuvataan kirjassa kuin yhdeksi hahmoista: se on koko ajan kaiken taustalla ja liittyy kaikkeen. Vedellä on myös yhteys elämään ja kuolemaan. Teemestarit suorittavat teeseremonioita, joissa vesi on keskiössä. Teeseremonia kuvastaa elämää. ”Seremonia on ohi, kun vesi on lopussa.” Samoin elämä on ohi, kun vesi on lopussa.
Vaikka teos on täysin fiktiivinen, se vaikutti ja sai ajattelemaan tilannetta, jossa maailmassa olisi loppumassa vesi. Se olisi aivan kauhea tilanne, sillä vesi on jo nyt keskittynyt tietyille alueille, ja esimerkiksi Afrikassa on pulaa vedestä. Jos vesi olisi loppumaisillaan, uskon, että vain tietyille valtioille sitä riittäisi ja loput jäisivät täysin riippuvaisiksi niistä. Tilanne voisi siis nykymaailmassakin kehittyä ainakin jollain tavoin samanlaiseksi kuin Teemestarin kirjassa.
Teoksen vaikuttavuutta lisää myös se, että asiat esitetään erittäin epäreilulla tavalla. Noria, joka on vasta 18-vuotias, joutuu kantamaan yksin salaisuuksia ja elämään ilman äitiä ja isää vesirajoitusten ja pelon maailmassa. Minua suututti sotilaiden epäinhimillinen käytös ja ihmisten kohtelu. Aikuiset ihmiset suostuvat tuollaiseen ihmisten hallitsemiseen pelolla ja rajoitteilla. Tämä ei vain käy järkeen. Kirja herättää varmasti tahallisesti tällaisia tuntemuksia. Itäranta on selvästi Norian ja muiden kansalaisten puolella ja esittää armeijan vallan negatiivisena ja kyseenalaistettavana asiana. Vaikka armeija kukistaa Norian, Sanja matkaa Norian äidin luo, ja he haluavat jatkaa Norian ja Janssonin retkikunnan työn päätökseen. Kirja loppuu tähän vaikuttavaan päätökseen ja jättää lukijalle halun tietää koko tarinan lopun. Jatko-osaa ei kuitenkaan ainakaan vielä ole tulossa, joten tarina jää vielä auki.
Valitsin Teemestarin kirjan aluksi vain, koska pidän teestä. Kirjasta ei jäänyt kuitenkaan vain teenmakuista muistoa, vaan se jätti paljon ajatuksia, mielipiteitä ja oivalluksia jälkeensä. Onneksi pidän teestä.
Vitsanen 