Taas pitkä päivä koulussa. Ulkona on pimeää, kun lähden kotoa ja kun saavun kotiin; kun vihdoin pääsen sisälle lämpimään, muistan tekemistä odottavat läksykasat. Väsyttää ihan kamalasti. En millään jaksaisi mennä tänään. Ei se varmaan ole niin päivän päälle, eihän?
Saattaa hyvinkin olla. Suomessa tarvitaan joka arkipäivä 800 verenluovuttajaa, ja vuosittain verenluovuttajat auttavat noin 50 000 potilasta. Yhdellä luovutuskerralla voit auttaa jopa kolmea eri potilasta, sillä luovuttamasi veri jaetaan kolmeen osaan: punasoluihin, verihiutaleisiin sekä plasmaan. Luovutus vie sinulta aikaa kokonaisuudessaan vain noin puoli tuntia. Jos uhraat säännöllisin väliajoin aikaasi – vuodessa yhteensä noin neljä luovutuskertaa, jolloin aikaa tunteina vuositasolla kuluu vain vaivaiset kaksi (2!) – saatat vuodessa pelastaa jo yli kymmenen ihmisen hengen.
Kävin viime keskiviikkona ensimmäisen kerran luovuttamassa verta, mutta se ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi. Lähin Punaisen Ristin Veripalvelun toimipiste sijaitsee Isossa Omenassa, ja uudella ja toimivalla Länsimetrollamme matka koululta kesti vain viisi minuuttia. Luovuttajien turvallisuus ja mukavuus oli otettu hyvin huomioon, ja henkilökunta oli todella mukavaa. Kaikin puolin minulle jäi hyvä mieli siitä, että uhraamalla hetken omasta ajastani saatoin pelastaa jonkun hengen.
Tapiolan lukion veriryhmä – johon allekirjoittanut nyt myös kuuluu – järjestää monta kertaa vuodessa yhteisluovutuksen, jolloin kynnys lähteä madaltuu ja epäröivimmätkin voivat saada vertaistukea jännitykseen ja kantaa kortensa yhteiseen kekoon. Jos koulun järjestämät yhteisluovutukset eivät aikatauluiltaan sovi sinulle, voi veripalveluun mennä ominkin avuin vaikka kaveriporukalla. Ilmoittakaa vain kuuluvanne Tapiolan lukion veriryhmään, sillä vuoden päätteeksi se espoolainen lukio, jonka opiskelijat ovat olleet aktiivisimpia luovuttajia, saa kunniamaininnan Punaiselta Ristiltä.
Seuraava yhteisluovutus järjestetään tänään, maanantaina 25. joulukuuta. Tarkemmat ohjeet löytyvät Lasse Lindqvistin lähettämästä Wilma-viestissä. Luovuttajan täytyy olla 18-vuotias ja painaa yli 50 kilogrammaa. Tarkista kätevästi etukäteen netistä, sovitko luovuttajaksi Punaisen Ristin sivuilta: http://www.sovinkoluovuttajaksi.fi/
Käy luovuttamassa verta, jos vain oma terveytesi antaa periksi. Pelosta kyllä pääsee yli, ja se mikä ei tapa, vahvistaa. Veren tarve on etenkin näin ennen joulua suuri, joten uhraa aikaasi ja auta tarvitsevaa. Se on paras joululahja, jonka voit antaa.