Hanna Kokkosen ÄI02-kurssilla orientoiduttiin suomalaisuuden ytimeen. Ryhmän äänestyksen perusteella aitosuomalaisimman tarinan tittelin sai 17E-ryhmäläisten Eeron, Aadan, Markuksen ja Matiaksen tarina ”Alussa oli sauna, hurtta ja Jussi”:
Alussa olivat sauna, hurtta ja Jussi
”No niin, sauna lämpiämään perkele!” huusi sisukas torppari-Jussi. Yö oli synkkä ja hurttakin vietiin pirttiin pakkasta pakoon. Jussi harppoi lumihangessa pitkät kalsarit jalassa, karvalakki päässä ja kirves kädessä halkoja hakkaamaan. Matka kävi saunaa kohti.
Kun sauna oli laitettu pöhisemään, Jussi meni pirttiin mutustelemaan reikäleipää. Hetken kuluttua hurtta alkoi vihaisesti räksyttämään, ja Jussi ärjäisi takaisin ennen kuin huomasi mustan savun nousevan saunalta.
Mämmit valahtivat, kun Jussi läksi harppomaan saunaa kohti huomatakseen, että sauna roihusi Perkeleen liekeissä. Jussi lapioi lunta saunan niskaan, vaan tulosta ei tullut.
Lopulta liekit voittivat, mutta sisukas Jussi ja hurtta tulivat vahvaksi kakkoseksi. Vaan Jussi ei lannistunut ja tarmokkaasti nikkaroi verstaasta uuden kylyn heti seuraavana päivänä. Sitten pääsivät Jussi, hurtta ja peräkylän Irmeli onnellisena saunomaan. Hurtta sai ihrasiivun ja pitkät kalsarit joutivat pesuun.