Oppimispäiväkirja (Blois, Ranska)
Saana Puska & Mari Salomaa
23.4.2018, Päivä 1
Aurinkoisena aamuna kello kuuden aikoihin tapasimme lentokentällä. Kaikki olivat väsyneitä, mutta silti pilke silmäkulmassa. Kaikkia hieman jännitti tuleva päivä, sillä mitään oikeaa tarkkaa aikataulua ei vielä tiedetty.
Päästyämme Pariisiin saimme kokea osan perinteistä Ranskaa eli liikenteen lakkoilua. Junamme kohti Blois’ta ei lähtenyt, mutta onni kääntyi kuitenkin. Saimme viettää upean, aurinkoisen päivän Pariisissa. Ryhmämme jakautui eri teille etsimään ruokaa kurniviin vatsoihimme. Kun tapasimme taas sovitulla paikalla juna-aseman kupeessa, kaikilla oli ollut ihana päivä. Osa oli käynyt Eiffel-tornilla asti! Tuli yllätyksenä, kuinka vapaasti olimmekaan saaneet liikkua suuressa kaupungissa. Jälkikäteen se kuitenkin tuntui todella hienolta, että osasimme oikeasti selviytyä miljoonakaupungissa aivan itsenäisesti, ja kaikki olivat saaneet varmasti tehdä mitä mieli teki.
Asemalta lähdettiin sitten etsimään paikallista kaukoliikenteen bussia. Sen pysäkki oli ehkä kaikista vaikeimmassa paikassa, mistä olisin ikinä bussipysäkkiä lähtenyt etsimään. Se oli erään ison puiston keskellä sijaitsevan tunnelin sisällä. Juoksimme sinne niin kiireellä, että kaksi ryhmäläistä eksyivät. Siitä sitten vasta säheltäminen alkoi kun bussipysäkki oli niin oudossa paikassa ja alue oli täysin vierasta, niin koeta sieltä sitten kahta henkilöä metsästää. Lopuksi onneksi eksyneet löytyivät ja pääsimme jatkamaan matkaa bussilla kohti Blois’ta.
Vaikka matka Blois’hin kestikin melkein kolme tuntia, bussissa istuminen ei tuntunut ollenkaan tuskalliselta. Väsyneinä keksimme kaikenlaisia hauskoja tarinoita keskenämme, ja nauroimmekin aivan vatsat kippuralla. Jopa etupenkillä istuva Rosaria kääntyi katsomaan meitä hämmentyneenä.
Saavuimme kotikyläämme vasta myöhään illalla. Kaupunki näytti harvinaisen kauniilta punertavan ilta-auringon valaistessa kivitalojen vaaleita seiniä. Kävimme nopeasti jättämässä matkatavarat hotellihuoneeseen, joka paljastuikin koomisen pienikokoiseksi tilaksi kolmelle ihmiselle. Olimme kuitenkin niin helpottuneita perille pääsystä, ettei edes ahdas hotellihuone voinut lannistaa mielialaa. Haimme iltapalaa paikallisesta pikaruokalasta, jonka pitäjä esittäytyi marokkolaiseksi. Tämä oli hyvin hämmentävää, sillä hän alkoikin yhtäkkiä puhua meille espanjaa.
Pariisista hurmioituneina vedimme peitot tyytyväisinä päämme yli ja nukahdimme tyytyväisinä hotellin pehmeisiin sänkyihin. Aamulla saimmekin sitten herätä Blois’n keskuskadun ääniin, jotka toimivatkin herätyskellonamme koko seuraavan viikon ajan.
24.4.2018, Päivä 2
Toisen päivän aamu valkeni aurinkoisena ja erityisen lämpimänä. Laitoimme kaikki päälle hellemekot, sillä viettäisimme koko päivän Chenonceaun ja Chevernyn linnoissa. Olimme Marin kanssa jo pitkään odottaneet Chevernyn linnan näkemistä, sillä rakennus on tuttu Tintti-sarjakuvista, joissa linna esiintyy nimellä Moulinsart. Junalakon takia meillä oli jo heti aamusta ongelmia liikenneyhteyksien kanssa, mutta onneksi Rosaria osasi hommata meille vaihtoehtoisen kyydityksen linnoihin. Paikallinen taksifirma lupautui kuskaamaan meitä ympäri Loire-joen laaksoa halpaan hintaan! Änkeydyimme suureen tilataksiin kahdeksan tytön voimin, ja kuskina toimi ihana Philippe, joka tutustutti meidät ranskalaisen popin pariin.
Ensimmäisenä vuorossa oli Château de Chenonceau, joka tunnetaan myös naisten linnana. Itse pidin erityisesti linnan sisustuksesta, josta varmasti suuri osa oli Katerina d’Medicin käsialaa. Oli mielenkiintoista päästä kävelemään hänen jalanjäljissään, koska olimme analysoineet hänen eri elämänvaiheitaan jo pitkin kevään teoriatunteja. Lähtemättömän vaikutuksen kuitenkin meihin kaikkiin teki puutarha, joka oli täynnä värikkäitä kukkia ja suihkulähteitä. Onneksi oli kamera mukana!
Seuraavana vuorossa oli Cheverny. Rakennuksena ja pihapiirinä se oli hieman Chenonceauta vaatimattomampi, mutta ajatus “Tintin linnasta” sai odotukset kohoamaan pilviin. Sisustus edusti tyypillistä renessanssin aikaista tyyliä. Pihalla saimme kauniita kuvia laventeleista kootun tunnelin alla. Mieleen jäi Chevernyn linnan metsästyskoirat, joita oli arviolta jopa 40 samassa pienessä aitauksessa… Niitä kävi hieman sääliksi 😦
Henkilökohtaisesti 2. päivä oli lempparini! Saimme nähdä kaksi älyttömän kaunista linnaa, ja sääkin suosi meitä. Ihmetyttämään jäivät kaikki arkkitehtuuriset ihmeet, jotka ehdimme sen päivän aikana nähdä! Kuinka sen ajan ihmiset ovat saaneet rakennettua valtavia torneja ja kupoleita ilman nostureita? Entä kuinka kauan yhden linnan rakentaminen on kestänyt, jos jo pelkkää puutarhaa on suunniteltu monen vuoden ajan? Miten monta ihmistä vaadittiin yhden linnan rakentamiseen? 100 vai 100 000? Näitä mietiskellen oli hyvä painaa pää tyynyyn, ja odottaa, mitä kaikkea kolmas päivä tuokaan mukanaan.
25.4.2018, Päivä 3
Kolmannen päivän (hieman muuttuneen) ohjelman mukaan aamulla olisi lähtö Chambordin linnaan, joka tunnetaan yhtenä Euroopan ja jopa koko maailman suurimpana linnana. Päivä oli hieman sateinen, ja varauduimme mahdolliseen tihkusateeseen tuulitakkien kera. Bussimatka Chambordiin kesti noin puoli tuntia. Köröttelimme iloisesti pitkin mutkikkaita ja kapeita teitä, joiden varsille oli rakennettu ruusupensaiden ympäröimiä suloisia kivitaloja. En ehkä ikinä unohda sitä tunnetta, joka valtasi minut, kun näin valtavan Chambordin linnan kohoavan suoraan edessämme. Se oli kuin suoraan Disney-sadusta! En vieläkään pysty käsittämään sen rakennuksen kokoa, ja ehkä ironisinta olikin, että se oli alun perin rakennettu vain kuninkaallisten metsästysMAJAKSI?!
Pääsimme miltei heti kiertämään linnaa keskenämme. Vaikka meillä olikin opastukset sekä ranskaksi että englanniksi, emme oikein tienneet, mistä aloittaa. Koetimme kuitenkin parhaamme mukaan kiertää jokaisen salongin ja parvekkeen erikseen, vaikka tuskin onnistuimme. Piha oli tietenkin myös mahtipontista kokoluokkaa. Ennen lähtöä söimme crepit linnan pihalla ja mietiskelimme kaikkea, mitä olimme nähneet.
Palattuamme takaisin Blois’hin saimme hetken lounastauon, kunnes taas tapaisimme uudestaan. Iltapäivän ohjelmassa oli Blois’n oma linna ja kaupunkiin tutustumista. Minä, Mari ja Aino emme kuitenkaan ehtineet lounaalle, mikä tarkoitti kolmen erittäin nälkäisen tytön kiukkukohtausta… Onneksi Rosy ruokki meitä porkkanoilla, ja pian olimme taas saaneet verensokeritasot tarpeeksi korkealle. Blois’n linna oli paljon Chambordia vaatimattomampi ja pienempi. Koin kyseisen linnan kuitenkin itselleni sopivammaksi. Chambord oli minun makuuni hieman liian suuri, eikä siitä ollut yhtä helppo saada kokonaiskuvaa kuin Blois’sta. Blois’n linna oli sisustettu kauniisti, ja esillä oli myös kauniita taideteoksia. Rosaria kertoi meille nippelitietoa Leonardo da Vincin maalaamasta teoksesta Johannes Kastaja, joka oli esillä yhdessä linnan salongeista. Innostus renessanssin ajan taidetta kohtaan heräsi kierrellessämme yhdessä pitkin taideteoksilla koristettuja käytäviä.
Kolmas päivä oli mielestäni ehkä raskain, mutta sitäkin arvokkaampi. Toisena päivänä olimme vierailleet Chenonceaussa ja Chevernyssä, jotka kumpikin olivat kuitenkin hieman samantyyppisiä. Kolmannen päivän jättiläismäinen Chambord ja kotoisa Blois antoivat hieman perspektiiviä linnojen katseluun. Aloimme huomaamaan enemmän eroavaisuuksia jo nähtyjen linnojen kesken, ja vaikka alussa tuntuikin, että kaikki rakennukset ovat samanlaisia, niin eivät todellakaan olleet! Taas hieman viisaampana oli hyvä nukahtaa ja toivottaa “bonne nuit” Blois’n kaupungille ja hotellimme takana kohoavalle linnalle.
26.4.2018, Päivä 4
Neljännen eli jo toiseksi viimeisen päivän ohjelmassa luki “tutustuminen Ambois’n kaupunkiin ja linnaan”. Lähtisimme paikallisjunalla muutaman kymmenen kilometrin päähän Blois’sta. Ambois’n kaupunki oli suunnilleen samankokoinen kuin kotikylämmekin. Rautatieasemalta käveli noin puoli tuntia linnalle, joka kohosi kauniina joen vastarannalla. Sää suosi meitä jälleen, mikä oli ihme, koska joka päivälle oli luvattu sadetta.
Ambois’n linna oli rakennettu korkean muurin laelle, ja sinne kiipeäminen kävikin liikunnasta. Huipulle päästyämme edessämme avautui valtava piha, jonka keskellä linna komeili. Hieman syrjemmässä oli kaunis hautakappeli, jossa lepäävät Leonardo da Vincin jäänteet. Ensimmäisenä vierailimme suuren mestarin haudalla. Ihmettelimme kovasti kappelin ja koko haudan yksinkertaisuutta. Itse ainakin oletin kullattuja kupoleita tai suihkulähteitä, mutta paikka olikin hyvin pelkistetty. Kenties da Vincin mielestä yksinkertainen oli kaunista.
Kiersimme linnan aika nopeasti, sillä kokonsa puolesta se ei ollut yhtä iso kuin edeltävät linnat. Järjestimme jopa Tapiolan lukion Instagram-tilillä livelähetyksen, jonka avulla lähetimme terveiset loskaiseen Suomeen. Itse pidin Ambois’n linnan pihaa luultavasti kaikista aiemmista kauneimpana. Se oli hyvin simppeli, ja juuri se teki siitä rauhallisen ja paratiisimaisen miljöön.
Lounaan jälkeen lähdimme vaeltamaan kaupungin halki kohti Leonardo da Vincin asuintaloa, Clos du Lucéa, joka sijaitsi lyhyehkön kävelymatkan päässä Ambois’n linnasta. Clos du Lucé osoittautui vastoin odotuksia erittäin ihanaksi paikaksi. En olisi koskaan osannut edes odottaa jotain niin taianomaista. Itse rakennus oli hieman maalaismainen rakennus punaisine tiiliseinineen. Pihapiiri oli eksoottisten kasvien ympäröimä, ja alhaalla solisi pieni puro. Itse rakennus oli pieni, mutta tuskin da Vinci olisikaan yhtään enempää asuintilaa tarvinnut. Marin iloksi talosta löytyi myös kissa, joka kaiken sen ihmismäärän ympäröimänä torkkui rauhassa. Talon alakerrasta löytyikin da Vincin keksintöjä, kuten hyvin alkeellinen auto ja panssarivaunun hahmotelma. Henrin opastuksen avulla opimme jopa hieman panssarivaunun tykeistä!
Talon kiertämisen jälkeen asioimme pienessä lahjatavarakaupassa, jonka jälkeen lähdimme kiertämään puutarhaa. Yllätykseksi meitä vastaan tepasteli komea riikinkukkouros, mikä antoi puutarhasta vielä entistäkin eksoottisemman vaikutelman.
Ambois’n kaupunki jäi mieleeni yhtenä kauneimpana kaupunkina, jossa olen vieraillut. Meille opetettiin, että kannattaa olla mahdollisimman monesta eri asiasta kiinnostunut, aivan kuten da Vincikin oli. Omaksuimme tämän heti yhdeksi elämän opetuksista! Ambois’n vierailun jälkeen olemmekin koettaneet katsoa asioista niiden valoisammalta puolelta. Leonardo da Vincin elämänasenne on osoittautunut loistavaksi ohjeeksi seurata!
27.4.2018, Päivä 5
Aika lähteä kotiin… Kuten keskenään totesimme, tosi ikävää jättää Blois taakse, mutta kuusi linnaa viiden neljässä päivässä riitti tältä erää. Aamupäivä sujui pakatessa ja lepäillessä, sillä edellinen ilta oli venynyt hieman pidemmäksi yhteisen illallisen takia. Matkalaukut mahtuivat kiinni juuri ja juuri, sillä meille kaikille oli kertynyt hieman oletettua enemmän uusia ostoksia.
Kokoonnuimme aamupalan jälkeen rautatieasemalle. Matkustaisimme ensin junalla St. Pierre de Corpsiin, josta jatkaisimme vielä pari tuntia kohti Charles de Gaullen lentokenttää. Junamatka sujui lähinnä torkkuessa ja musiikkia kuunnellessa kaikkien ollessa hyvin väsyneitä reissun jälkeen. Saavuimme lentokentälle joskus kolmen aikoihin, ja sitten alkoikin aggressiivinen ruuan metsästys. Päädyimme McDonald’siin, jossa pääsimme kokeilemaan uutta, modernia itsepalvelukassaa. Hampurilaisten levätessä vatsassamme palasimme tyytyväisinä takaisin terminaaliin.
Aika kentällä sujuikin nopeasti. Kiersimme kaikki kosmetiikkakaupat ainakin kahteen tai kolmeen kertaan. Koko ryhmä oli hieman haikeissa tunnelmissa, kun Ranskan aurinkoinen sää oli jätettävä taakse. Koneessa nukahdimme heti nousun jälkeen, ja nukuimme tyytyväisinä melkein laskeutumisen aloittamiseen saakka. Reissu taisi olla raskaampi kuin olisimme ikinä osanneet kuvitella… zzzzz
Oma koti kullan kallis! Hyppäsimme suoraan Ranskan +25 asteen lämpötilasta Suomen pakkasiin. Lentokentällä meillä oli pikainen, mutta tunteita kuohuttava jäähyväishetki. Upea viikko oli valitettavasti takanapäin, ja nyt oli aika palata omaan sänkyyn
Automatka kentältä kotiin oli kaikkien osalta hiljainen. Onneksi muistot säilyvät kameran rullassa pitkään, ja pahan päivän kohdatessa on helppo avata kännykän kuvagalleria ja palata takaisin Blois’n hellään huomaan. Paluu arkeen ei tosiaan ollut helppo. Oli ollut ihana unohtaa matikan laskut ja englannin itsenäiset tehtävät hetkeksi… Mutta kuten kaikella, myös kotiinpaluulla on valoisa puoli. Välillä on tultava kotiin, että voi myös palata takaisin!
Mitä sitten opimme?
Opimme tietenkin vaikka ja mitä renessanssista ja senaikaisista linnoista. Itse asiassa meille paljastui se, että paikan päällä käyminen ja se, että konkreettisesti saa nähdä oppimansa, on paljon tehokkaampaa kuin oppitunneilla istuminen tai pölyisestä kirjasta pänttääminen. Tietenkin myös ranskan kielen sanastomme laajentui, kun saimme keskenään kierrellä kaupungilla, ja tilanteista oli pakko selviytyä puhumalla ranskaa. Ranskalaisten englannin kielen taito erityisesti pienessä maalaiskaupungissa ei ollut huippuluokkaa.
Mieleemme muistui hauskoja käytännön asioita, joita opimme matkan aikana. Saana esimerkiksi opetti Ainolle ja Marille, että pitkän kävelyn jälkeen kannattaa nostaa jalat seinää vasten, ettei synny suonikohjuja. Suonikohju oli vieras käsite Ainolle ja Marille, mutta katsottuamme kuvia suonikohjujen peittämistä pohkeista aloimme kaikki nostelemaan jalkojamme pakkomielteisesti seinää vasten aina iltaisin.
Välipalan tärkeys korostui myös matkan aikana. Pitkät päivät sattuivat välillä venymään niin, että pääsimme lounastamaan vasta kolmen maissa. Känkkäränkkä, jonka saimme Blois’n linnassa, opetti meille, että ruuan väliin jääminen saattaa aiheuttaa ikäviä seurauksia. Onneksi Rosy pelasti meidät porkkanoillaan.
Mutta ei siinä kaikki! Ehkä tärkeimmät oppitunnit kävimme linnojen ulkopuolella. Oppitunti alkoi jo heti Pariisissa, kun kaksi meistä katosi keskellä ruuhkaisinta miljoonakaupunkia, ja kaikki alkoivat panikoimaan. Vaikka tilanne näyttikin huonolta niiden dramaattisten kymmenen minuutin ajan, opimme, että kaikki järjestyy aina ja tärkeintä on pitää adventure mood päällä koko ajan. Adventure mood oli Rosyn ja Henrin opettama käsite jo ennen matkaa, ja meille painotettiin, että adventure-nappuloiden pitää olla päällä jo lentokentästä lähtien. Tämä tarkoitti sitä, että on oltava joustava ja on hyväksyttävä, ettei kaikki aina mene suunnitelmien mukaan. Pidimme adventure moodia pelkästään matkan sisäisenä vitsiä, mutta olemme nyt koettaneet laajentaa tätä asennetta myös arkipäiväiseen elämään.
Adventure moodin lisäksi opimme paljon muutakin, mikä on linnoja syvällisempää. Kuten jo aiemmin kirjoitimme, Rosy painotti meille, että tärkeää elämässä on mielenkiinto ja uteliaisuus maailmaa kohtaan. Ne piirteet tuottavat menestystä ja niittävät mainetta, aivan kuten Leonardo da Vincinkin tapauksessa. Kuten Clos du Lucéssa opimme, da Vinci oli kiinnostunut kaikesta elävästä ja liikkuvasta, minkä vuoksi hän loistikin niin monella eri taiteen ja tieteen alalla. Mielenkiinto eri asioita ja henkilöitä kohtaan avaa uusia ovia ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia.
Yhtenä tärkeimpänä oppituntina koimme myös hyvän huumorintajun hyödyntämisen hankalissa tilanteissa. Viikon aikana ehti tapahtua vaikka sun mitä. Huumori kuitenkin pelasti meidät ikäviltä tilanteilta. Tilanteet, kun ravintolassa vetemme maistui valkoviiniltä tai kun creppimme paistettiin palaneella pannulla, eivät itse tilanteessa olleet huvittavia. Kuitenkin myöhemmin näitä muistellessamme alamme nauramaan. Huumori ja jo edellä mainittu adventure mood saivat karvaatkin tapahtumat maistumaan mielekkäämmiltä. Ja niinhän se on, että parhaat tarinat syntyvät juuri tämän kaltaisista muistoista. Kiitos Ranska sekä kiitos tietenkin Rosy & Henri!
Teksti sekä kuvat Saana Puska ja Mari Salomaa
Vitsanen 