TakeOff ja Slush – Innovatiivisessa, kansainvälisessä ja hyvässä hengessä

slush2Taloustiedon jatkokurssimme (YH05) sai upean päätöksen keskiviikkona 5.12., kun yksitoista meistä pääsi osallistumaan Euroopan suurimpaan, nuorille suunnattuun businesstapahtumaan TakeOffiin sekä sen yhteydessä yhteen johtavista startup-tapahtumista Euroopassa, nimittäin Slushiin. Ennen tätä huipennusta opimme toisessa jaksossa enemmän myynnistä ja markkinoinnista Taloudellisen tiedotustoimiston eli TAT:n kehittämien tehtävien avulla. Nyt pääsimme kuitenkin kurkistamaan, miltä yrittäjyys näyttäytyy luokkatilojen ulkopuolella.

Ratapihantie 13 oli osoite, jonne meidän tuli saapua klo 9.30 mennessä. Määränpäähän eli Haaga-Helialle käveltäessä pystyi näkemään lukuisat ihmisvirrat, jotka valuivat Haaga-Helian ja Messukeskuksen suuntaan. Ei epäilystäkään siitä, minne kaikki olivat matkalla!

messukeskus_slush.jpg

Paikan päällä saimme nimipassin sekä rannekkeen, jolla pääsisimme iltapäivällä Slushiin. TakeOff alkoi noin klo 10 Haaga-Helian auditoriossa, jossa saimme kuulla eri yritysten perustajilta, miten heistä tuli yrittäjiä sekä mitä heidän yrityksensä tekevät. Puhujien joukossa oli muun muassa Maria Ritola, joka työskentelee NASA:n tutkimuskeskuksessa Iris AI:ssa. Puhujat yleisesti kannustivat yrittäjyyteen nuorena sekä seuraamaan omaa tietään: etenkin Ritola korosti, ettei omaa uraansa kannata turhaan miettiä. Puhujat tiivistivät hienosti sen, että on useita ja erilaisia menestystarinoita ja että vaikeudet eivät ole este yrityksen menestykselle.

Puheiden kuulemisen jälkeen eli noin yhdeltätoista oli ryhmäytymisen aika. TakeOffiin osallistui 300 opiskelijaa eri puolilta Suomea. Meidät jaettiin 50 ryhmään työpajoja varten, ja kunkin tiiminumero näkyi passissa. Jokaisessa ryhmässä oli noin 5-6 henkilöä ja liideri. Aluksi kuului hieman pettyneitä huokauksia, kun saatiin tietää, että samojen koulujen opiskelijat oli sekoitettu täysin eri ryhmiin. Omassa tiimissä ei siis mitä todennäköisimmin ollut tuttuja. Oli kuitenkin aivan turhaa stressata ryhmäjaosta, koska meillä oli loppujen lopuksi valtavan hauskaa! Ainakin sen perusteella, mitä havaitsin työpajoissa: kuului hyväntuulista puheensorinaa ja nauruakin. Mielestäni ylivoimaisesti huvittavinta oli se, että liiderimme olivat ruotsalaisia! Työkielemme olikin päivän aikana englanti. Kuulin jostakin ryhmästä tosin suomea useampaan otteeseen ja säälinkin länsinaapuriamme siinä kohtaa…

Työpajoja oli viisi, ja ne olivat UPM:n, Telan, Lidlin, Nordean ja Sitran järjestämiä. Niissä todella korostui tiimityöskentelyn tärkeys, mutta jokaisella työpajalla oli omat teemansa. Esimerkiksi UPM:llä pohdittiin, miksi arvot ovat tärkeitä yritykselle, kun taas Nordealla keksittiin, mitä hyötyä tai haittaa pankin asiakkaalle on siitä, että pankki tietää enemmän hänen yksityiselämästään. Pääsimme myös kehittelemään ideoita Lidlin mainosvideoihin, joiden avulla se saisi enemmän seuraajia YouTubessa, sekä Sitralla pohtimaan, miten voidaan kierrättää tehokkaammin ja mitä vahvuuksia siihen tarvitaan. Tela puolestaan haastoi meidät keksimään yhteiskunnallisiin epäkohtiin ratkaisuja sekä miettimään, keihin meidän pitäisi yrittää vaikuttaa, jotta voisimme muuttaa asioita. Yhdessä työpajassa oli kerrallaan noin kymmenen ryhmää kerrallaan, ja kuhunkin niistä oli varattu puoli tuntia aikaa, joka toisinaan ei meinannut riittää.

TakeOffin päätti kuudelta alkava yhteinen tilaisuus Messukeskuksen tiloissa, joissa saatiin kuulla lisää puhujia, muun muassa lastenkirjailijaa ja ohjelmoijaa Linda Liukasta sekä konfliktijärjestö CMI:n nuorisojäseniä Lennoneita. Puheenvuorojen lisäksi jaettiin palkintoja parhaiten suoriutuneille ryhmille. Tätä kaikkea edelsi kuitenkin kaikkien odottama Slush!

 

Slush on suomalainen yritystapahtuma ja ainutlaatuinen tilaisuus startup-yrityksille saada näkyvyyttä ja rahoitusta suuremmilta yrityksiltä. Slushissa mukana on eritoten teknologiayrityksiä, ja se on juuri laajentunut Aasiaan. Näiden tiedonjyvien lisäksi minulla oli mielikuva suuresta tapahtumasta liiloine valoineen. Slush on sitä, mutta se on paljon muutakin. Slushissa tuli kovin futuristinen ja kansainvälinen fiilis: juuri valaistus ja yritysten pisteet olivat niin näyttäviä, tapahtuma oli täynnä niin tiedettä kuin teknologiaa, ja yrityksiä oli useasta eri maasta. Yrityksistä ja ohjelmasta oli suorastaan runsaudenpulaa. Koska pisteitä oli niin monta, tuntui vaikealta hahmottaa paikkoja, joissa oli jo käynyt katselemassa.

Ystäväni huomautti yhtäkkiä kierrellessämme paikkoja läpi, että olimme huomaamattamme kävelleet Duudsoneiden Jarnon ohitse. Slushissa onkin ainutlaatuista se, että siellä on erinomainen mahdollisuus nähdä julkkiksia ja tavata ihmisiä. Tapahtumasta saa paljon enemmän irti kyselemällä yritysten edustajilta yritysten toiminnasta eikä vain kiertelemällä kuten messuilla usein. Mieleeni jäivät juuri käydyt keskustelut, joista erityisesti juttutuokio Salesforcen kanssa. Se myy yrityksille ohjelmistoja asiakkuudenhallintaan: ohjelmistot auttavat muu muassa myynnin arvioinnissa. Yrityksen edustajat esittelivät ohjelmaa sekä kyselivät tulevaisuuden suunnitelmista. Oli mielenkiintoista saada tietää, että Kone on heidän tärkeimpiä asiakkaitaan.

Meillä oli aikaa kierrellä Slushissa hieman yli kaksi tuntia, mikä riitti ainakin yleiskuvan saamiseen tapahtumasta. Tapahtuma on ehdottomasti pelien ja tieteen ystävien paratiisi, jossa aika kuluu hurjan nopeasti. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin mielelläni pysähtynyt jollekin kolmesta lavasta ja jäänyt kuuntelemaan puheita ja keskusteluja aiheesta kuin aiheesta.

Saimme viettää aivan erityisen päivän itsenäisyyspäivän aattona. Etenkin nuorten yrittäjien tarinat inspiroivat minua ja herättivät ihailua. Slush ja TakeOff toivat minut lähemmäksi tätä rinnakkaismaailmaa, jossa nämä nuoret ja kokeneemmat yrittäjät elävät.