Tärkeintä on olla näyttelijä

Olen aina tykännyt teatterista ja esiintymisestä. Se, miten paljon työtä kokonaisen näytelmän työstäminen toimivaksi kokonaisuudeksi vaatii, on kuitenkin selvinnyt minulle vasta tämän vuoden aikana.

Kun vuosi sitten joulukuussa huomasin rehtorimme JP:n lähettäneen kaikille opiskelijoille Wilmassa viestin, jonka otsikko kuului “Etelä-Tapiolan IB-linjalaiset etsivät esiintyjiä musikaaliinsa”, en vielä osannut aavistaa, millainen seikkailu siitä lopulta seuraisi. Laitoin sähköpostia viestissä mainittuun osoitteeseen pikaisen pohdinnan jälkeen, ja tammikuussa löysin itseni Etelä-Tapiolan lukion kaikuvasta yläkerrasta keskeltä koe-esiintymistä.

Kevään aikana matkaan tuli muutamia mutkia – osia näyttelijäkaartista ja muistakin järjestäjistä vaihtui, ja lisenssiongelmien takia itse esitettävästä näytelmästäkin tuli lopulta kauhumusikaali Little Shop of Horrorsin sijaan klassikkokirjailija Oscar Wilden The Importance of Being Earnest (1895), viktoriaanisella ajalla kirjoitettu ja sille sijoittuva satiirikomedia. Hankaluuksista kuitenkin selvittiin, ja huhtikuussa pystyimme aloittamaan säännölliset näytelmäharjoitukset.

Näytteleminen oli monimutkaisempi juttu kuin aluksi ajattelin. Sen lisäksi, että minun oli jatkuvasti pidettävä mielessäni pitkiäkin monologeja, jotka vilisivät uusia englanninkielisiä sanoja (näytelmäkirjailija Wilde tykkää kovasti sellaisista pitkistä, vaikeista sanoista, kuten esimerkiksi expurgation, preliminary ja tutelage), minun piti huolehtia siitä, miten seisoin, miten elehdin ja miten reagoin silloin, kun hahmollani ei käsikirjoituksen mukaan ollut mitään tekemistä. Tehtävää mutkisti se, että tavallisesti olemukseni on sangen kaukana vanhasta, ankaran hienostuneesta seurapiirileidistä, jollainen minulle roolitettu Lady Bracknell ehdottomasti on.

Vaikka näytteleminen on vaikeaa ja vuorosanojen opettelu työlästä, se on myös hauskaa silloin, kun se sujuu hyvin. Lisäksi tapasin projektin kautta sekä Etiksestä että Tapiolasta

tiobe.png

Maskeeraussuunnitelmia

uusia kivoja ihmisiä, joihin en olisi muuten välttämättä koskaan tutustunut. Kaikki projektissa on ollut täysin opiskelijoiden vastuulla, lavasteiden ja pukujen hankkimisesta lähtien – opettajilta on saatu lähinnä puitteet harjoitusten ja esitysten järjestämiselle sekä rekvisiitan budjetti.

Opiskelijat tekivät siis ihan kaiken itse, mukaan lukien näytelmän ohjaamisen. Näyttelijät olivat ehkä se osa järjestäjätiimiä, joka näkyi parhaiten yleisölle, mutta koko projektia ei olisi olemassa ilman sen tuottajia ja pääjärjestäjiä: Sofiia Kiappi, Maryama Moalim, Amalie Selsmark ja Lila Cormier-Simola ovat tehneet suuren työn hoitaessaan muun muassa ryhmän kokoamisen, ohjaustyön ja rekvisiitan hankkimisen alusta loppuun asti.

Ennen keskiviikon ensimmäistä esitystä jännitys oli kova – kävimme esityksen läpi kaiken olennaisen rekvisiitan kanssa vain muutaman kerran, ja moneen asiaan keskittyminen yhtä aikaa toi mukanaan omat haasteensa. Loppujen lopuksi kaikki meni kuitenkin hyvin, vaikka mukaan mahtui myös muutamia jännittäviä hetkiä esimerkiksi teekannujen, kurkkuleipien ja ruukkukasvien kanssa.

Ensimmäisenä päivänä yleisöä oli hieman vaatimattomampi määrä, sillä kovin monet tapiolalaiset eivät pystyneet jäämään pois oppitunnilta katsoakseen noin kahden tunnin mittaisen näytelmämme. Torstaina esiinnyimme kuitenkin täydelle auditoriolle, ja perjantain iltaesitykseenkin tuli kiitettävän paljon yleisöä.

Vaikka projekti vaati paljon työtä ja siihen sitoutuminen oli kaikilta iso ajallinen panostus, se oli siitä huolimatta erittäin mielenkiintoinen, opettavainen ja hauska kokemus. Voin nyt ajatella olevani tosi sivistynyt, kun tunnen yhden englantilaisen kirjallisuuden klassikoista läpikotaisin, ja esiintymiskokemuksesta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa.

Tämän vuoden aikana kokemani myötä innostuin teatterista entistä enemmän, ja voisin ehdottomasti osallistua toiseen näytelmäprojektiin tulevaisuudessa. Suosittelen näyttelemistä myös kaikille Vitsasen lukijoille, mikäli mahdollisuus siihen suinkin tulee vastaan – saatat yllättyä siitä, mitä opit itsestäsi, muista ihmisistä ja tarinankerronnasta.

The Importance of Being Earnest esitettiin koulumme auditoriossa 11.–13. joulukuuta.