Tämä epätavallinen kevät alkaa pikkuhiljaa vaihtumaan kesäksi, vaikka tällä kertaa se ei olekaan se aivan tavallinen loma. Kesäloman alkaessa sanomme taas hyvästit rakkaille abiturienteille ja voimme jo odottaa syksyä ja uusia tuulia. Tänä vuonna Vitsanen on tuonut kouluarjen keskellä sekä uusia että vanhoja juttuja ja lehtien vähäisestä määrästä huolimatta haluamme vielä ennen kesää tuoda pilkahduksen Tapiolan lukion yhdessä tekemisestä.
Muistetaan pitää yhteyttä toisiimme ja nauttia siitä, että tämäkin aika tuo mukanaan uusia kokemuksia ja oivalluksia – tästäkin selvitään. Jokainen meistä voi hyvillä mielin jättää kouluvuoden taakse ja lähteä ansaitulle kesälomalle. Vitsasen jengi toivottaa kaikille oikein ihanaa kesää ja kiittää jälleen kerran kuluneesta vuodesta! Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.
Anni Ropponen