Käsikirjoittaja-ohjaaja Christopher Nolanin uusin valkokankaalle pistetty katsojan kognitiivisten kykyjen mittailu kantaa nimeä Tenet (2020), ja sen pääosissa nähdään John David Washington, Robert Pattinson, Elizabeth Debicki sekä Kenneth Branagh. Elokuussa Suomessa ensi-iltansa saanut elokuva kertoo yksinkertaistetusti ilmaistuna tarinan vakoojasta, joka ryhtyy vaaralliseen aikaakin taivuttelevaan tehtävään estääkseen kolmannen maailmansodan.
Tenet on hyvin monimutkainen elokuva. Huolimatta sen monista yrityksistä ilmaista itseään katsojalleen Tenet näyttäytyy sisältönsä puolesta kovin luoksepääsemättömänä. Ensimmäinen tunti kuluu katsojalta yritykseen päästä selville siitä, millaisesta maailmasta on kyse ja mikä oikein on tarinan sankarin paikka siinä kaikessa. Vasta puolenvälin paikkeilla yleisö alkaa ymmärtää, mitä heidän silmänsä oikein ovat katsoneet viimeiset puolitoista tuntia. Nolan onkin suuri mysteerien ystävä, ja hän haluaa yleisön kyselevän jatkuvasti uusia ja taas uusia kysymyksiä. Nolan pitää monia asioita pimennossa yleisöltä niin pitkään kuin vain mahdollista, ja se on merkki hänen suuresta kunnioituksestaan yleisöään kohtaan. Nolan ei aliarvioi katsojiaan. Ehkä jopa voisi sanoa, että hän yliarvioi heitä. Riippunee siitä, kuinka terävältä ihmiseltä kysytään.
Tenet on elokuva, jota suuri määrä ihmisiä tulee rakastamaan ja yhtä lailla suuri määrä ihmisiä tulee todennäköisesti myös vihaamaan. Aikanaan jo Nolanin elokuva Inception sai joiltakin yleisön jäseniltä huonon vastaanoton ja pääasiallisena kritiikkinä esitettiin juuri sitä, että elokuva oli liian monimutkainen seurattavaksi. Mitä monimutkaisuuteen tulee, Tenetin jälkeen tekee mieli nauraa näille kommenteille, koska Inception (2010) on sen rinnalla silkkaa lastenleikkiä. Todella ymmärtääkseen ja lopulta arvostaakseen Tenetiä, elokuva on nähtävä useaan otteeseen. Lukuisat pienet, mutta ratkaisevan tärkeät yksityiskohdat saattavat vilahtaa elokuvan aivan alkumetreillä vain kerran ohitse, ja jokaisen tällaisen asian valtava piilotettu merkitys aukeaa katsojalle vasta useamman katselukerran jälkeen. Nostan vilpittömästi hattua Nolanin kaltaisille ohjaajille, jotka ottavat vastaan studiotason budjetin ja tekevät sillä Tenetin kaltaisia uhkarohkeita elokuvia, jotka saavat katsojan kävelemään ulos teatterista suoraan Kampin Hesburgeriin raapimaan päätään sulaneen jäätelön ja ranskalaisten ääreen tunniksi.
Tenet ei ole missään mielessä Nolanin paras elokuva, mutta minä todella pidin siitä. Se on kaikin puolin hyvin nautinnollinen elokuvakokemus. Tenetin tarjoama spektaakkeli oli hämmästyttävä ja visuaalisesti kaikki valkokankaalla on suorastaan ihmeellistä. Tekniset asiat, joita Tenet saavuttaa kameralla, ovat vaikuttavaa katsottavaa. Elokuva on kiistämättä Nolanin kunnianhimoisin ohjaustyö, ja jälki on virheetöntä. Tenet on nykypäivän elokuvatekniikan mestariteos. Samassa kohtauksessa osa ihmisistä saattaa liikkua etuperin ajassa samaan aikaan kun toiset liikkuvat takaperin ajassa. En paljasta liikaa yksityiskohdista, mutta elokuvan oma termi tälle takaperin ajassa liikkumiselle on inversio. Tätä inversiotekniikkaa sovelletaan huippuunsa kohtauksessa, jossa tavanomaisesti etuperin ajassa liikkuva ihminen taistelee takaperin ajassa liikkuvaa ihmistä vastaan. Elokuvassa nähdään jopa samanlainen takaa-ajo Tallinnan moottoritiellä. Sen näkeminen valkokankaalla on yksinkertaisesti uskomaton kokemus.
Myös Tenetin roolityöt ovat vahvoja. Niin John David Washington kuin Robert Pattinsonkin ovat hyvin vakuuttavia päärooleissa, ja Kenneth Branagh tarjoaa suorastaan ravistelevan performanssin elokuvan pääantagonistina. Tenet on teknisesti ihmeellinen ja lakkaamattoman kiehtova, mutta siitä huolimatta se pysyy tunnetasolla loppuun asti hyvin etäisenä elokuvana. Yleisö saa tietää jokaisesta hahmosta, erityisesti päähenkilöstä, niin vähän, että oikein minkäänlaista tunnesidettä ei pääse syntymään. Eritoten John David Washingtonin näyttelemä päähenkilö tuntuu lähinnä välineeltä, jonka kautta Nolan voi kertoa yleisölleen tarinaa. Emme yleisön jäseninä paljoa välitä hahmoista ihmisinä.
Ilmiömäisen Elizabeth Debickin hahmo on ylivoimaisesti elokuvan mielenkiintoisin hahmo ja ainoa, jonka perään yleisö tai edes kukaan elokuvan hahmoista tuntee yhtään mitään. Ilman hänen läsnäoloaan elokuvalta puuttuisi sielu. Nolan tuntuu pistävän Tenetissä juonen aina hahmojensa edelle, mikä sinänsä ei yllätä, koska hän ei ohjaajana ole ikinä tuntunut olleen kiinnostunut niinkään ihmiskohtaloiden kuvaamisesta.
Henkeäsalpaava visuaalinen ilme, tekninen mestarillisuus, uhkarohkea tarinankerronta sekä vahvat roolityöt riittävät kuitenkin kantamaan Tenetiä. Elokuva on jälleen uusi jännittävä ja kiehtova teos yhdeltä nykypäivän taitavimmista ja rohkeimmista valtavirtaelokuvien ohjaajista.
– Riku Mentula
Vitsanen 