Äärimmäisen lyhyt esitelmä Timo Heikkilästä.
Teokset: (isossa roolissa) Kalevalan metafysiikka ja fysiikka (LIKE-kustannus, 1999) sekä (pienessä roolissa) Kullervon suku – erään mielenmaiseman varhaisvaiheet (Vihreä Sivistysliitto, 1995)
Artikkelikuva: lähikuva omasta ruotsinkielisestä Kalevalastani, vuoden 1947 painos.
Kalevala on varmasti meille kaikille tuttu teos, ei ehkä tarkemmin sisällöltään, mutta esimerkiksi tarina Sammon takomisesta ja ryöstöstä on varmasti tuttu, muiden irtonaisten tarinanpätkien ja -katkelmien ohella.
Elias Lönnrotin keräämiin runoihin perustuva kokoonpano, tuttavallisemmin Kalevala on kuitenkin vain jäävuoren, hyvin syvälle ulottuvan jäävuoren huippu. Kalevala sisältää 22 795 säettä, Raamatussa on 31 102 jaetta, ja SKVR:n (Suomen Kansan Vanhat Runot) digitoitu kokoelma sisältää 89 247 runoa…
Kalevalassa näkyy Lönnrotin kädenjälki, sillä hän esimerkiksi muokkasi, yhdenmukaisti ja siirteli runoja sekä niiden järjestystä, ja tämähän on valitettavasti vaikuttanut muinaissuomalaiseen kansantarustoon ja sen tutkimiseen…
Timo Heikkilä on suomalainen tutkija ja kirjailija, joka luonnollisesti on tutkinut ja kirjoittanut muinaissuomalaisen mytologian kytköksistä muihin euraasialaisiin kulttuureihin, (eli harjoittaa niin sanottua komparatiivista mytologiantutkimusta) sekä pyrkinyt luomaan laajaa muinaissuomalaiseen (toisin sanoen kalevalaiseen) mytologiaan perustuvaa (metafyysistä) maailmankuvaa niistä tiedonrippeistä, esimerkiksi runoista ja myyteistä, jotka ovat jääneet talteen.
Kulttuuriyhteyksistä, muinaissuomalaisessa kansanrunoudessa esiintyy kertomus Väinämöisen polvenhaavasta, joka sattuu hänen veistäessä venettä, kirveen iskeytyessä hänen omaan polveensa. Joissain runotoisinnoissa (kyllä, runoissa on variaatioita) haavasta vuotanut veri peittää aika paljon.
“Ei ollut sitä mätästä
Eikä vuorta korkiata
Jok’ ei tullut tulvilleen
Varpahasta Väinämöisen”
-Runokatkelma Utajärveltä.
Ja minkäpä muunkaan muinaissuomalainen vastine tämä olisikaan kuin raamatullisen vedenpaisumusmyytin? Taikka sitten tämä runokatkelma ennusti Iron Lung -videopelin.
Heikkilä esittää Kalevalan metafysiikassa ja fysiikassa teorian Onnimanni-runosta rappeutuneena muinaisselityksenä maailmansynnystä. Lukuisten elämänpuuhun liittyvien teorioiden, rinnastusten (kabbalistinen elämänpuu, suomalainen maailmanpuu, eli Iso tammi) ja symboliikan ohella hän esittää Onnimanni-runon ja elämänpuun olevan osa “muinaissuomalaisen teologian ja metafysiikan oleellisimpia kosmologisia perusteita”.
Kullervon suvussa mainitaan runo, jonka Heikkilä uskoo viittaavan “sukupuun” halkeamiseen, eli suomalais-ugrilaisen kulttuurin pirstoutumiseen, suomalaisten ja virolaisten kääntyessä länteen ja mordvalaisten, eli mokshalaisten ja ersäläisten jäädessä itään.
“Eessäin on rykiä koivu,
Takanain on tammi pitkä,
En tieä kuta kumarran.”
-Runokatkelma Kullervon suvusta.
Kalevalan metafysiikka ja fysiikka -teosta lukiessa, minulla tuli useaan otteeseen mieleen edesmenneen tolstoilaisen okkultisti-teosofi Pekka Ervastin teokset ja ajatukset. Suurin ero kuitenkin (puhumattakaan Sigurd Wettenhovi-Aspan korkealentoisuuksista, hänen ideoidensa selittämiseen menisi kirja ja puolikas) on tutkimuksellisuus, eli siinä missä Heikkilä tutkii, leikittelee ja teorisoi; yhteenvetona, tekee hypoteeseja. Ervast taas pitääkin Kalevalaa pyhänä kirjana, piti Lönnrotin muutoksia valitettavina sekä kirjoitti lähes sata kirjaa, (Kalevalan pyhyydestä muutaman) puhumattakaan hänen lyhyemmistä esitelmistään, kirjasista ja pamfleteista. Ervast oli myös suomalaisen teosofian uranuurtaja.
Kalevalan metafysiikassa ja fysiikassa esiintyy omintakeiset teoriat kristillisen kolminaisuusopin kalevalaisesta sovellutuksesta (esiintyy myös Ervastin ajatuksissa) ja dualistisesta maailmankuvasta, hyvän ja pahan taistelusta Väinämöisen ja Joukahaisen välillä; verrattavissa abrahamilaisten uskontojen maailmankuvaan Jumalasta ja Saatanasta, vertauskuvallisesti rinnastettavissa Jiniin ja Jangiin, vastakkaisiin mutta täydentäviin perusvoimiin. Kiinalaisesta filosofiasta puheenollen, Heikkilä viittaa useasti kummassakin teoksessa “suureen tiehen”, jonka tuttavallisempi nimitys taolaisuudessa on tao, eli tie. Selityksiä ja ideoita haetaan kaukaa, ja rinnastuksia tehdään jälleen elämänpuuhun ja jopa Ukon kirveeseen.
Heikkilän esittämän dualistisen maailmankuvan, jumalallisen Joukahaisen ja jumal-Väinämöisen kilpalaulannan (maailmansyntyversio, sotkanmunan ja sukeltajamyytin lisäksi on useampia tarinoita) lopputulos voisi mennä (erityisesti) platonilaisen filosofian demiurgista läpi, vaatien kuitenkin runsaasti mentaaliakrobatiaa, jota Heikkilän teoksissa esiintyy runsaasti. Yhteyksiähän löytyy hyvillä hoksottimilla! Tietyissä runoissa ja Heikkilän teorioissa sotkaemo nimittäin munii Joukahaisen syöksemän Väinämöisen polvelle yhden rautaisen ja kuusi kultaista munaa, joka kelluu ”alkumerellä”. Väinämöisen herätessä ja liikuttaessa jalkoja, sotkanmunat särkyivät ja maailmamme syntyi. Joissain muinaisaikain uusplatonilaisuuden inspiroimissa gnostilaissuuntauksissa demiurgi edustaa pahaa, sillä se loi fyysisen materialistisen maailman. Siinäpä pohdiskeltavaa, jos mies ja myytti itse, Väinämöinen olisi gnostilainen ”paha” demiurgi…
Kalevalan metafysiikka ja fysiikka on yleistietoa ja -sivistystä vaativa teos, paikoitellen (tämän kirjoitelman hengenheimolaisena) vaikealukuista, mutta tietysti omaperäistä, (hyvällä tavalla) korkealentoista ja sangen kiehtovaa tekstiä. Suosittelen kulttuurihistoriasta ja -filosofiasta erityiskiinnostuneille, joita innostavat myös valtavirrasta poikkeavat kirjat. Järjettömältä kuulostava teos, jossa on kuin onkin jotain järkeä. ”Kalevala kainalossa uudelle vuosituhannelle” on suoraan kopioitu Kalevalan metafysiikan ja fysiikan ensiaukeamilta, nimittäin kyseessähän on todella hyvä ja osuva otsikko.
-SaarijokiWA, 9.10.2023
Vitsanen 