Kirjat eivät ole missään paremmuus-, aakkos- tai luentajärjestyksessä, eikä tarkoituksenani ole tehdä lukemistani teoksista syvällistä selontekoa, vaan saada sinut, arvon artikkelin lukija, lukemaan enemmän, kenties juurikin lukemiani teoksia.
Tähän listaan kokosin kolme tietokirjaa eri aihealueista, tosin tietyt teemat toistuvat kaikissa. Tähän piti sisällyttää Antti Hurskaisen Suntio-romaani ja Julius Caesarin Gallian sodasta -silminnäkijäkuvaus, mutta niistä oli hyvin vaikeata saada mitään kirjoitettua ja samat teemat toistuivat muitten teosten kanssa, joten luovuin aikeesta. Molemmat tosin ovat sangen ainutlaatuista luettavaa, ja suosittelen sydämeni pohjasta molempia. Esitän myös pahoitteluni hänelle, joka suositteli minulle Suntiota luettavaksi. Kaikki listan kirjat ovat saatavilla Helmet-kirjastoverkostosta.
Blood and Iron: The Rise and Fall of the German Empire 1871-1918
kir. Katja Hoyer
julk. The History Press (2022)
Saksan valtakunnan historiasta kertova Blood and Iron on lyhyt ja tiivis teos. Se ei nimestään huolimatta ala Saksan valtakunnan synnyinvuodesta 1871, vaan tulevan valtakunnankansleri Otto von Bismarckin synnyin- ja Wienin kongressin päättymisvuodesta 1815, jossa perustetaan Saksan liitto vuonna 1806 hajotetun Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan (HRR) tilalle. Saksan valtakunta, toisinaan Saksan keisarikunta syntyy tosiaan vasta vuonna 1871 Ranskan-Preussin sodan myötä Preussin johdolla.
Saksan monivaiheista historiaa onneksi auttavat ymmärtämään teoksessa olevat kartat, jotka kertovat yhdistymisestä, aluejaosta ja siirtomaista. Saksan valtakunnassa, kuten HRR:ssä, toimi samanaikaisesti kuningaskuntia, herttuakuntia ja vapaakaupunkeja, jotka kuitenkin olivat alisteisia keisarille. Katolisen etelän ja luterilaisen pohjoisen yhtenäistämistyössä oli myös omat haasteensa.
Käsitellessään valtakunnan taloutta Hoyer mainitsee, että vuonna 1871 maan väestöstä jopa kaksi kolmasosaa olisi asunut alle kahden tuhannen ihmisen kunnissa, siinä missä Wilhelm II:n kaudella vuonna 1910 luku olisi laskenut neljäänkymmeneen prosenttiin. Maatalous oli myös tärkeä osa taloutta, tosin alati heikkenevässä asemassa. Suomessa samoihin aikoihin vuonna 1917, 84,2 prosenttia väestöstä asui maaseudulla, sekä maa- ja metsätaloudesta elantonsa sai 66,3 prosenttia¹. Saksan valtakunta myöskin oli ensimmäinen moderni hyvinvointivaltio, kiitos Bismarckin uudistusten, jotka myös heikensivät Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen vetovoimaa.
Kolmen keisarin vuosi koittaa vuonna 1888, jolloin valtakunnan ensimmäinen keisari, Vilhelm I menehtyy ja hänen poikansa Fredrik III menehtyy sairastamaansa syöpään, kerettyään olemaan keisari vaivaiset 99 päivää. Fredrik III:nen poika Vilhelm II kruunataan keisariksi, mikä pakottaa Bismarckin eroamaan virastaan vuonna 1890. Taka-alalle jääneitten keisarien aika oli ohi. Vilhelm II tuki tieteitä ja koulutusta, laajensi hyvinvointijärjestelmää ja ryhtyi militarisoimaan valtiota.
Ensimmäinen maailmansota, jota käsittelevän luvun nimeksi Hoyer antoi luovasti Catastrophe 1914-1918, alkaa 28. heinäkuuta ja päättyy katastrofaalisesti Saksalle 11. marraskuuta 1918. Saksan valtakunta syntyi Versaillesin palatsissa ja enemmän tai vähemmän päättyi Versaillesin rauhansopimuksen muodossa. Maailmansodan viimeisinä päivinä Saksassa tapahtui vallankumous, jonka myötä syntyy Weimarin tasavalta, ja Vilhelm II luopuu kruunustaan. Brandenburgista Preussiin ja Saksan valtakuntaan, Hohenzollernin suvun puoli vuosituhatta kestänyt valta oli päättynyt. Entinen keisari vietti loppuelämänsä maanpaossa Alankomaissa.
Muistelisin Saksan historian olevan varsin sivuutettu tältä ajalta peruskoulun ja lukion puolella, mutta historia on laaja aihe, idemmässä tuskin käsitellään Xia-dynastian ja Aisin-Giorojen Qingin välisen ajan jokaista suurta käännekohtaa. Teos on mukava yleiskatsaus historiallisesti lyhyestä, mutta hyvinkin merkittävästä ajanjaksosta Saksan historiassa, joka Hoyeria lainatakseni ja suomentaakseni: “päättyi kuten alkoikin, vereen ja rautaan”.
Uusien uskontojen käsikirja: uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot
toim. Christopher Partridge (suom. Kanerva Heikkinen)
julk. Kirjapaja (2006)
Christopher Partridgen toimittama teos on tietosanakirjamainen opus, joka käsittelee perinteisistä uskonnoista eronneita ryhmiä ja kokonaan uusia liikkeitä, joita nimitetään uususkonnoiksi. Teos jakautuu useaan jaksoon, jotka sisältävät yleisesityksen uskonnosta tai perinteestä, jota seuraa siihen pohjautuvia uususkontoja käsittelevät artikkelit. Uskontoja ja uususkontoja on laidasta laitaan, kristinuskosta Itä-Aasian uskontoihin ja alkuperäis- ja pakanatraditioihin.
Jaksoihin on myös sujautettu eräänlaisia teemakappaleita, jotka käsittelevät tiettyä aihetta tarkemmin, Afrikan riippumattomista kirkoista shamanismiin ja fundamentalismiin. Artikkelit taas kuvailevat uususkonnon historiaa, uskomuksia ja nykytilannetta neutraalisti. Teos ei esimerkiksi nimitä joukkoitsemurhan suorittanutta Heaven’s Gatea, Tokion metron sariinikaasuiskun tehnyttä Aum Shinrikyota taikka “kalleudesta arvosteltua” skientologiaa kulteiksi, toisin kuin artikkelini julkaisuhetkellä suomen- ja englanninkieliset Wikipedia-artikkelit tekevät.
Entä uususkontojen tilanne Suomessa? Suomen kannalta tietoa ei ole koottu kunnolla mihinkään paikkaan, toki uskonnot.fi-verkkosivustolla on jonkin verran tietoa myös kannattajamääristä, mutta esimerkiksi Urantia-seuran, ISKCON:in ja skientologian jäsenmäärätiedot ovat viime vuosikymmeneltä. Suomen suurin uususkonto vaikuttaa olevan Jehovan todistajat 15 447 jäsenellään vuoden 2025 lopussa².
Suomessa näkyvimpiä lienevät aiemmin mainitun lisäksi Myöhempien aikojen pyhät (mormonit) ja antroposofi Rudolf Steinerin ajatuksiin perustuvat steinerkoulut, joita toimii Suomessa 23 kappaletta³. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa⁴ “Krishna-uskonto” on oma oppiaineensa esimerkiksi evankelisluterilaisuuden ja buddhalaisuuden ohella.
Maailmanlaajuisesti, uususkontojen kannattajamäärissä on paljon vaihtelua, muutamista kymmenistä useisiin miljooniin. Esimerkiksi Japanissa vajaa sata vuotta sitten perustettuun buddhalaisperäiseen Sōka Gakkaihin kuuluu maassa 8,27 miljoonaa perhettä ja muualla kolme miljoonaa jäsentä⁵ (Sōka Gakkain ilmoittamia tietoja). Liikkeellä on myös hyvät välit Kōmeitō-puolueeseen⁶.
Käsikirja on erittäin kattava teos, jota suosittelen lämmöllä kenelle tahansa, jota aihealue kiinnostaa edes hieman. Huomioitavaa myös, että teoksen artikkeleita on kirjoittanut useita kymmeniä asiantuntijoita lukuisista eri taustoista.
Sosialismin historia
kir. Karl Kautsky⁷ (suom. Väinö Jokinen⁸)
julk. Tampereen Työväen Sanomalehti (1908)
Sosialismin historia, saksaksi Die Vorläufer des neueren Sozialismus (Uudemman sosialismin edeltäjät, kuten suomennoksen kansipaperissa lukee) koostuu kahdesta niteestä, jotka jakautuvat seitsemään osaan, ensimmäinen nide sisältää kolme ja toinen jäljelle jäävät neljä. Kautsky tekee teoksen saksankielisellä nimellä selvän eron Marxia edeltäneisiin ja tämän jälkeen tulleisiin sosialisteihin. Teosta voinee pitää marxilaisena historiankirjoituksena ja -selityksenä.
Sosialismi ja kommunismi eivät syntyneet tyhjästä, vaan Karl Marx ja Friedrich Engels popularisoivat ja esittivät sille oppirakenteita teoksellaan Kommunistisen puolueen manifesti. Marxin ja Engelsin määritelmiä sosialismista on siis mukaillut monet henkilöt ja jopa uskonnolliset suuntaukset, joita Sosialismin historia tarkastelee. Mikäli seurataan Kielitoimiston sanakirjan esimerkkiä ja redusoidaan sosialismi vain aatesuunnaksi, joka “pyrkii luomaan tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen”, moni todellakin täyttää nämä kriteerit, ennen Marxin ja Engelsin kirjoituksia. Kautsky ei siis käsittele sosialismia täysin 1800-luvun keksintönä, vaan sijoittaa sen pitkään jatkumoon, jossa toistuvat esimerkiksi luokkataistelu, kansanvalta, yhteisomistus ja -elämä.
Toisinaan kuulee sanottavan kaikkien teitten johtavan Roomaan. Länsimaisen filosofian maailmassa kaikki johtaa lopulta Platoniin, ja Kautsky aloittaa pitkän teoksensa analysoimalla Platonin ajatusmaailman sosialistisuutta ja Kreikan historiaa, joista siirrytään nopeahkosti alkukristillisyyteen.
Koko teoksen pisin osa (I. niteen kolmas) käsittelee “keskiajan ja uskonpuhdistuksen ajan” kommunismia. Kautsky kertoo, että esiprotestanttisen hussilaisuuden radikaaleimmat, eli taborilaiset (nyk. suom. taboriitit) pyrkivät yhteisöllisempään elämään ja lakkauttamaan yksityisomaisuuden ja verotuksen. Kuten hussilaissodissa, myös myöhemmin tapahtuvaan 1524-1525 talonpoikaissotaan osallistui vallankumouksellisia taloudellisista ja uskonnollisista syistä.
Kristinuskon kietomista sosialismin historiaan pidän kiinnostavana, sillä historiallisesti monet⁹ kommunistiset valtiot (eritoten Neuvostoliitto) on vastustanut uskontoja. Kautsky selkeästi ihailee katolista pyhimystä Thomas Morea, joka kritisoi vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä Utopia-nimisessä teoksessaan, jonka nimellisellä fiktiivisellä Utopia-saarella olisi uskonvapaus ja yhteisomistus, joka ratkaisisi useita yhteiskunnallisia ongelmia.
Kautskyn kahdeksansataasivuinen tiiliskivi (lue: kirja) ei ole jokaiselle, mutta onneksi marxists.org-verkkosivustolla¹⁰ teos on kokonaisuudessaan ja helposti luettavissa luku kerrallaan, tarvittaessa voi poimia vain parhaat luvut. Ohimennen mainittakoon, ettei kumpaakaan nidettä ole kokonaisuudessaan käännetty englanniksi ja parhaita koettuna, kun kaikkeen esitettyyn tietoon suhtautuu varauksellisesti, sillä tämä on punainen katsaus ja selitys historiallisiin tapahtumiin.
Kiitän viettämästäsi ajasta tämän listan kanssa, arvon lukija!
Viitteet:
3.
https://steinerkasvatus.fi/koulut/
5.
https://www.sokaglobal.org/about-the-soka-gakkai/at-a-glance/a-global-organization.html
6.
https://www.komei.or.jp/en/about/view.html
7.
Kautsky ei toiminut yksin, vaan ensimmäisessä niteessä historiaa kuvailevat “E. Bernstein, C. Hugo, K. Kautsky, P. Lafargue, Franz Mehring ja G. Pletchanow”, eli Eduard Bernstein, Hugo Lindemann, Paul Lafarguen, Franz Mehring ja Georgi Plehanov. Toisessa niteessä toimii “E. Bernstein, Hugo Lindemann, K. Kautsky, P. Lafargue y. m.”, ja kirjoittajiksi mainitaan “K. Kautsky, P. Lafargue, E. Bernstein ja Hugo Lindemann”.
8.
Väinö Jokinen on ilmeisesti kääntänyt molemmat niteet, mikäli marxists.org-verkkosivustoon on uskominen. Lukemani kirjan toinen nide mainitsee Jokisen kääntäjänä, viitaten häneen Wäinö Jokisena. Ensimmäisessä kääntäjä jätetään mainitsematta. Sekavuutta pahentaa vielä, että lukemani kirjan tapauksessa niteet on kiinnitetty samoihin kansiin vasta jälkeenpäin, sillä ensimmäinen nide on vuodelta 1922 ja toinen nide 1908. marxists.org-verkkosivuston käyttämä suomennos perustuu “vuonna 1922 julkaistuun kolmanteen painokseen”, mutta varmuudella voidaan sanoa, että molempien osien ensipainokset ovat vuodelta 1908, ja siksi olen merkinnyt sen lyhytesittelyssäni julkaisuvuodeksi. Saksankielinen alkuteos on vuodelta 1895.
9.
Kiinnostavana poikkeuksena esim. Vietnam, jonka edeltäjävaltio Pohjois-Vietnamin ensimmäinen presidentti Ho Tši Minh piti uskontoa tärkeänä.
https://religion.vn/research/president-ho-chi-minh-and-belief-and-religion-post05q06WmRZ8.html
https://religion.vn/research/belief-religion-and-implementation-of-state-laws-on-belief-religion-in-vietnam-post2gn6zvZn4E.html
10.
https://www.marxists.org/suomi/kautsky/1895/sosialismin-historia-1/index.htm
Vitsanen 