Hyvät kurssitoverit ja opettaja,
Kuinka moni teistä on joskus puhunut tai kommunikoinut kehitysvammaisen kanssa?
Kutosluokalla, 12-vuotiaana, mä olin mun kaverin kanssa junassa, jossa kehitysvammainen tuli istumaan meidän viereen. Mun kaveri kuiskasi, että häntä vähän ahdistaa toi jännä tyyppi ja hän haluisi vaihtaa paikkaa. Tunnistin sen kyseinen jännän tyypin mun siskoni ystäväksi.
Mä oon syntymästä asti ollut tekemisissä kehitysvammaisten kanssa, nimittäin yksi mun neljästä sisaruksesta on kehitysvammainen. Mun siskolla on synnynnäinen meningomyeloseele, eli hän syntyi pieni pussi selässään, jossa oli osa hänen selkäydintään. Tästä johtuen mun siskon keskushermosto on osittain vaurioitunut aiheuttaen hänelle muiden vammojen ohessa lievän kehitysvamman. Tämän takia mun sisko, joka on tällä hetkellä 25-vuotias, on ehkä enemmän 11-vuotiaan tasolla. Moni voi kokea tän enemmänkin kirouksena kuin lahjana, ja itsekin sitä välillä pohdin. Mulla on yksi kaveri, jolla on myös kehitysvammainen sisko, ja hän totesi, että hänen siskonsa lapsenmielisyys ja ajoittainen yksinkertaisuus ei ole huono asia, vaan se muistuttaa meitäkin välillä unohtamaan tarpeeton yliajattelu.
Mun siskon kautta olen myös tutustunut moniin hänen kehitysvammaisiin kavereihinsa. Esimerkiksi mun siskon poikaystävä (Kyllä kehitysvammaisillakin voi olla parosuhteita!) varmasti tietää enemmän luonnontieteistä kuin minä. Ja mun siskon yks parhaista ystävistä on valehtelematta iloisin ihminen, jonka olen ikinä tavannu. En ole myöskään koskaan tavannut yhtäkään väkivaltasta kehitysvammasta.
Vaikkakin minä näen kehitysvammaiset pääosin positiivisessa valossa, ei kaikki koe samoin. Kehitysvammaisille on asuntoloita, joissa he asuvat itsenäisesti tai vähemmän itsenäisesti. Asuinalueilla, joihin on suunniteltu tämmöisiä asuntoloita, on noussut metakkaa asukkaiden keskuudessa. Mä en tiedä, oottekste huomannut uutisartikkeleita tällasistä tapahtumista, mutta mä vähän tutkin asiaa ja löysin asukkaiden perusteluita siihen, miksi kehitysvammaiset eivät sovi heidän naapurustoonsa. Tässä muutama: ”eritysryhmät eivät sovi lasten keskelle”, ”asuntojen hinnat laskevat”, ”asuinalue tukkiutuisi invataksien takia”, ”kehitysvammaiset ovat väkivaltaisia ja aiheuttavat häiriöongelmia”.
Me ihmiset ollaan varautuneita ja pelokkaita kaikkea ”normaalista” poikkeavaa ja tuntematonta kohtaan. Ja etenkin suomalaisina… kehitysvammainen, joka tulee juttelemaan bussipysäkillä, koetaan suureksi uhkaksi.
Mun pointti ei ole se, että jokaisen teistä pitäisi nyt mennä ystävystymään jokaiseen kehitysvammaiseen, jonka näette, tai kieltää itseänne ahdistumasta kehitysvammaisista. En mä itsekään pysty sellaiseen, vaikka olenkin sitä harjoitellut. Ainoa, mitä mä ehdottaisin on, että ensi kerralla, kun kehitysvammainen tulee sua vastaan, sen sijaan, että katsot toiseen suuntaan tai vaihdat kadun puolta, teet yhden yksinkertaisen eleen. Hymyilet. Eiköhän me siihen pystytä?
Aada T.
Vitsanen 