
Olen Terho Mutikainen
tunnollinen musalinjalainen.
Aamunavauksia pitelen
ja tapahtumia järjestelen.
Jos koulussamme haluat jotain muuttaa huikkaa minulle,
voin sanan eteenpäin saattaa.

Olen nimeltäni Martta,
musalinjalainen kakkoselta.
Opkh:n rahastonhoitajana toimin.
Viimeksi tiliasioita eilen hoidin.
Haluan oppia uusia juttuja
ja saada lisää tuttuja.
Tapahtumien suunnittelusta pidän
ja hulluista ideoista, tiedäthän.

Mä oon Iina, tän hallituksen puheenjohtaja. Hain toiselle vuodelle opiskelijakunnan hallitukseen, koska mun mielestä tää on parhaita tapoja vaikuttaa koulun sisäisiin asioihin ja rakastan erilaisten juttujen järkkäämistä ja organisointia. Mun elämään kuuluu vahvasti bilsa ja musa, tarpeeks vahva kahvi (ei mustana) ja kaverit. Jos sulla on ideoita meidän lukion kehittämiseen tai haluut puhuu huolistas tuu rohkeesti nykäisemään mua hihasta tai (kesto)kahvimukista.

Olen Annika 18B:ltä. Olen rento ja huumorintajuinen tyyppi ja tykkään vaikuttaa asioihin. Hain hallitukseen juuri siksi, että tykkään ottaa kantaa ja olla osana koulun toimintaa. Aion toimikauteni aikana ajaa etenkin asioita liittyen oppilaiden viihtyvyyteen ja kaikkien yhteishenkeen – ajan kaikille tärkeitä asioita rohkeasti ja ottamalla kaikkien mielipiteet huomioon. 😄

Olen Minka Laukkanen 18B:ltä ja olen toinen mediavastaavistamme. Olen entinen SM-tason cheerleader, mutta nykyään vietän vapaa-aikaani salilla käydessä ja hengaamalla kaverien kanssa. Halusin OPKH:n mukaan, koska haluan parantaa koulun viihtyvyyttä ja kehittää kouluamme.

Olen Sophie Silvennoinen. Rakastan musiikkia, lukemista, balettia ja ruokaa. Olen usein aika hauska, ja kovaääninen (kuulette varmaan käytävillä minun puhetta). Olen tosi sosiaalinen ja rakastan kuulla muiden ajatuksia ja innostumisia. Soitan kontrabassoa (se jättimäinen viulu) ja tanssin balettia. Minusta on ihanaa vaikuttaa ympäristööni ja auttaa muita. Haluaisin, että tulisitte vapaasti vaan sanomaan moi ja kertomaan ajatuksianne ja ehdotuksianne koulun parantamiseksi.

Moi! Mä oon Aida, yksi OPKH:n uusista jäsenistä ykköseltä. Vapaa-aika kuluu opiskellessa ja kuntosalilla. Olen kiinnostunut politiikasta, erityisesti eläinten oikeuksista ja ilmaston hyvinvoinnista. Hain hallitukseen, jotta pystyisin edustamaan sitä opiskelijakuntaa, joka ei halua tyytyä koulun sisäiseen näennäisdemokratiaan. Tavoitteenani onkin olla aktiivisesti mukana koulun arjessa, kuunnella muita opiskelijoita ja heidän toiveitaan, sekä laittaa päätöksenteossa ympäristöasiat edelle. Olen luonteeltani temperamenttinen ja vahva mielipiteissäni mutta silti helposti lähestyttävän rauhallinen. Tule siis ihmeessä juttelemaan, jos haluat nähdä muutosta koulun arjessa!

Olen Katri Kemppi ja oon 18A:lla. Oon sosiaalinen ja rento ihminen ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Se olikin yksi syy miksi halusin OPKH:n. Siellä saa myös vaikuttaa yhteisiin asioihin ja kehittää niitä eteenpäin. Haluan että kaikkien on kiva tulla kouluun ja että uusilla ykkösillä olisi mahdollisimman helppo ja rento tulla lukioon ensi syksynä.

Oon Tiija 18B:ltä. Oon luotettava ja suorasanainen tyyppi, ja tykkään vaikuttaa asioihin. Tykkään kans syödä ja juoda sekä nukkua.
Hain hallitukseen koska haluan saada Tapsalle vaatemerchiä myös musalinjan ulkopuolisille, ja koska haluan parantaa lukiomme yhteishenkeä.

Hellurei oon Helmi Rauhala, 18D:ltä. Oon tällänen perus rento ja puhelias (ainakin hyvin nukkuneena), ja vapaa-ajalla mua näkee eniten säbäkentällä. Oon mukana OPKH:ssa, koska koen pääseväni vaikuttamaan tällee meidän koulun asioihin parhaiten.

Hei, oon Aava Luoma 18B:ltä. Oon OPKH:n lisäksi mukana Vitsasessa. Vietän suurimman osan vapaa-ajasta taekwondosalilla, lisäks joko naama kiinni kirjassa tai kavereiden kanssa. Oon kiinnostunu paljon yhteiskunnasta. Mun kiinnostus vaikuttamista kohtaan olikin syy miksi hain mukaan OPKH:seen. Turha sitä on valittaa, jos ei itse asialle tee mitään.

Hei, olen Niklas Hamberg kakkoselta, olen OPKH:ssa mukana toista vuotta. Olen OPKH:n lisäksi mukana myös Liikuntaseura Viestissä, Mugussa sekä olen entinen tutor. Olen myös koulun johtokunnan opiskelijajäsen. Liityin OPKH:n toimintaan alunperin mukaan sen takia, että tykkään vaikuttaa yhteisiin asioihin ja suunnitella erilaisia tempauksia. Pyrin OPKH:ssa tuomaan kaikkia opiskelijoita koskevia asioita ja teidän ideoitanne esiin, joten tuu ihmeessä käytävällä puhumaan jos joku koulun asia kaipaisi muutosta!