Euroscola

Jokaiselle Euroscola-matkalle, jonka aikana pääsee vierailemaan Euroopan parlamentissa, pääsee osallistumaan yksi suomalainen lukio. Tapiolan lukio pääsi matkalle hakemalla European Parliament Ambassador School -statusta. Statuksen turvaaminen vaati panoksia monilta Tapiolan lukion opiskelijoilta: tapasimme meppejä, järjestimme paneeleja ja luennoimme yläastelaisille EU:sta. Vuoden kovan työn jälkeen pääsimme vihdoin matkaan lokakuussa 2018.

 

Matkan ensimmäisen päivän, keskiviikon aamupäivän vietimme kiertelemällä Frankfurtin pilvenpiirtäjäaluetta, ”Mainhattania”, josta siirryimme Euroopan keskuspankkiin. Siellä saimme perehdytyksen EU:n talouteen, joka oli sopivan informatiivinen useimmille 16-18-vuotiaille, mutta ei opettanut kauheasti uutta suomalaisille yhteiskuntaopin opiskelijoille. Henri Ijäs vastasi oppaan kysymyksiin niin tarkasti, että opas alkoi epäilemään, että hän oli käynyt tämän kierroksella ennenkin. Kuulimme tarinoita EKP:ssä työskenteleviltä suomalaisilta, Jere Virtaselta ja Helena Pulkilta ja tapasimme aivan sattumalta Suomen Pankin pääjohtajan, Olli Rehnin. Päivän kruunasi vierailu Main Toweriin, josta saimme erinomaista materiaalia Tapiolan lukion Instagram-tilille.

kuvat yhteen 1

Kuvia Euroopan keskuspankin sisältä ja ulkoa sekä Main Towerin huipulta

olli-rehn.png

Olli Rehn Tapiolan lukiolaisten väijyttämänä

 

Torstaina saavuimme Strasbourgiin, missä EU-parlamentti oleskeli matkamme aikana. Pääsimme kiertelemään Strasbourgia sekä yksin, että opastetussa kierroksessa. Kierros ei ollut ehkä paras tapa tutustua Strasbourgiin, koska oppaalla oli vaikeuksia pysyä asiassa, mutta toisaalta juuri tämä teki kierroksesta joillekin ikimuistoisimman osan koko päivää.

Myöhemmin illastimme Tapiolan lukion opiskelijoille jo tutun RKP:n presidenttiehdokkaan Nils Torvaldsin kanssa. Erityisesti Torvaldsin pöydässä istuneet Johannes Vaattovaara, Emma Rönkkö ja Iina Koskinen kyselivät häneltä paljon hänen työstään meppinä. Ruoka oli jo jäähtyä, kun keskustelu oli niin vilkasta.

opas strasbourgissa

Oppaamme kertoo asuvansa Strasbourgissa, koska se on ”a human-sized city” Puolet ryhmästä istuu kuvassa, koska oppaan mukaan nuorten ihmisten täytyy istua.

toveri torvalds

Torvalds saa jäähyväislahjaksi Fazerin suklaata.

 

Perjantaina oli vihdoin varsinainen Euroscola-päivä, jota varten koko matka järjestettiin. Pääsimme Euroopan parlamentin toimipaikaan Strasbourgissa simuloimaan europarlamentaarikon työpäivää. Päivä aloitettiin tervetulotilaisuudella ja Euroscolaan osallistuvien maiden ja oppilaitosten esittelyillä. Suomea ja Tapiolan lukiota edustivat Niilo Johtimo ja Sini Stubb.

Esittelyiden jälkeen muodostimme muiden EU-maiden nuorten kanssa työryhmiä, jotka käsittelivät EU:n ajankohtaisia kysymyksiä ja teimme niitä koskevia ehdotuksia, joista äänestettiin kaikkien viidensadan nuoren kesken ”täysistunnossa”. Monet Tapiolan lukion opiskelijat erottuivat tapahtumassa edukseen, mutta kukaan ei loistanut niin kuin Kalle Keinonen, jonka joukkue pääsi EU-tietoutta testaavan Eurogamen finaaliin.

kollaasi

Sini ja Niilo esittelemässä Suomea sekä Amina Omar, Irene Ijäs ja Iina Koskinen, jotka pääsivät Euroscolan Facebook-sivulle

europarlamentin-sisc3a4llc3a4.png

Ryhmäkuva Europarlamentin rakennuksen sisältä

 

Perjantain käytimme lähinnä turisteina. Palasimme Frankfurtiin, josta lähti lentomme takaisin Suomeen ja kävimme paikallisessa Städel-museossa. Näimme mm. Rembrandtin, Monet’n ja Max Beckmannin töitä.

kuvat yhteen 2.PNG

Städel-museossa

 

Matka oli uskomaton kokemus, jonka harvat lukiolaiset pääsevät kokemaan. Näimme uusia kaupunkeja, tapasimme kuuluisuuden henkilöitä ja matkasimme aivan Euroopan sydämeen Europarlamenttiin. Tapiolan lukio pääsi viimeksi osallistumaan Euroscolaan kymmenen vuotta sitten, mutta lukiomme suosion nousun myötä on mahdollista, että seuraava kerta tulee huomattavasti nopeammin.

artikkeli loppu

Kirjoittanut Alex Suikkanen