Jouluperinteitä ympäri maailman

Reessä matkustava joulupukki, riisipuuroon piilotettu manteli sekä saunominen tuovat joulun epäilemättä mieleen. Joulua ei kuitenkaan vietetä kaikkialla lumisessa maisemassa taikka pipareita leipoen. Vitsasen toimitus kokosi kymmenen ainutlaatuista jouluperinnettä ja joulunviettotapaa, jotka luovat joulun tunnelmaa eri puolilla maailmaa.

Australiassa joulua vietetään paahtavan auringon alla rannalla loikoillen. Joulupukin rekeä vetävät porojen sijaan kengurut, ja pukin liikkumisvälineinä toimivat usein myös surffilauta ja veneet.

Japanissa noin 3,4 miljoonan perheen joulupöydän täyttää “KFC” eli Kentucky Fried Chicken – ei siis suinkaan pitkään haudutettu joulukinkku ja laatikot. Tästä pikaruoasta luotiin vuonna 1974 jouluversio, joka on kasvanut oleelliseksi osaksi japanilaista joulunviettoa.

Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa liikenne pysäytetään klo 8 jouluaamuna, sillä rullaluistimilla varustautuneet kaupunkilaiset valtaavat kadut. Venezuelalaiset – perinnettä noudattaen – kävelemisen sijaan rullaluistelevat joulukirkkoon.

Norjassa sänkyjen alta ja kaappien kätköistä saattaa joulun aikaan löytää piilotettuja luutia. Norjalaisen uskomuksen mukaan pahat henget heräävät joulua edeltävänä yönä, eikä heitä tietenkään haluta lentelemään jouluiselle taivaalle.

Intiassa joulukuuset ovat vaikeasti saatavilla, joten ne korvataan mango- ja banaanipuilla, jotka koristellaan jouluisesti.

Joulukuun 22. päivänä Espanjassa jännitetään maailman suurimman lottopotin arpomista. Joululotto “El Gordo” on jo yli kaksisataa vuotta vanha perinne, jossa päävoittona on nykyään satoja miljoonia euroja.

Keski-Euroopassa joulu ei ole pelkästään hilpeää aikaa. Perinteen mukaan puoliksi pukki ja puoliksi paholainen Krampus käy yöllä rankaisemassa lapsia, jotka ovat olleet tuhmia.

Kuusen koristelu on hyvin tärkeä osa joulua. Joulukuusta ei kuitenkaan koristella kaikkialla maailmassa perinteisin joulupalloin ja kynttilöin. Ukrainassa kuusi on verhoiltu hämähäkinseitteihin, mikä juontaa juurensa tarinasta vanhasta leskestä, jolla ei ollut varaa koristella kuusta. 

Amerikassa ja Saksassa oksiin ripustetaan suolakurkkua esittäviä koristeita. Tavan alkuperä ei ole kuitenkaan aukoton. Kuuseen ripustettavan suolakurkun väitetään muun muassa olevan hyvin vanha saksalainen perinne, jossa kuuseen piilotetun suolakurkun ensimmäisenä löytänyt lapsi saa ylimääräisen lahjan. Toisen kertomuksen mukaan nälkäinen vanki anoi vartijalta viimeiseksi ateriakseen suolakurkkua, joka pelasti lopulta hänen henkensä. Kolmas tarina kertoo majatalon isännästä, joka murhasi kaksi poikaa ja heitti heidät suolakurkkutynnyriin. St. Nicholas sattui löytämään pojat ja sai herätettyä heidät henkiin. Todennäköisintä on kuitenkin, että joulukoristeiden myyjät ovat itse keksineet legendat suolakurkusta parantaakseen myyntiä – nykyään suolakurkut ovatkin nousseet suureksi joulutrendiksi.

Kanadassa joulupukin ei uskota olevan kotoisin Korvatunturilta vaan heidän omasta maastaan. Kanadasta löytyy jopa joulupukin postiosoite, Santa Claus, North Pole, HOH OHO, Canada, johon lähetettyihin kirjeisiin vastataan.

Eri puolilla maailmaa on omanlaiset tapansa juhlistaa joulua: pohjoisessa joulupukki saapuu porojen vetämällä reellä, etelässä surffilaudalla kiitäen. Tottumukset vaihtelevat paljon myös perheiden ja yhteisöjen välillä: toisessa perheessä kuusi koristellaan näyttävästi, toisessa kuusta ei hankita lainkaan. Nykymaailmassa tiedot ja tavat leviävät kuitenkin nopeasti paikasta toiseen. Eihän sitä tiedä, vaikka muutaman vuoden päästä Suomessakin ripustettaisiin suolakurkkuja joulukuuseen. Vaikka joulua vietetään eri paikoissa hyvin erilaisin tavoin ja perintein, joulun tunnelma yhdistää koko maailmaa. Kaikki nämä erilaiset tavat ja perinteet yhdessä tekevät joulusta ainutlaatuisen juhlan.

Saara