Siinä ne roikkuvat, toinen toisensa vieressä täydellisessä sovussa: kulunut huppari pörröisen neuleen ja neule pikkujoulumekon vieressä. EU-kansalaisten vaatteiden osto on noussut 40 prosenttia viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana Euroopan parlamentin vuonna 2019 julkaiseman raportin mukaan. Vuonna 2015 arvioitiin, että eurooppalainen osti keskimäärin 13kg vaatteita vuodessa, yhteensä 6,4 miljoonaa tonnia. Tämä on seurausta vaatteiden halvemmista hinnoista ja nopeammasta saatavuudesta. Niin sanottu pikamuoti on rasitus ympäristölle ja lisää epätasa-arvoa sekä epäoikeudenmukaisuutta maailmassa. Isot ketjumerkit, kuten H&M, Zara ja Mango, on tuotu esille hirviöinä, joiden työntekijät kärsivät alhaisesta palkasta ja orjamaisista työolosuhteita ja joiden vesijalanjälki on järisyttävä. Onko sillä kuitenkaan väliä, ostammeko paidan, jonka lapussa lukee ”Made in Europe”? Tarkoittaako tämä automaattisesti, että voimme luottaa paidan olevan tuotettu ekologisesti ja eettisesti?
Globalisaation seurauksena työ on siirtynyt halvan työvoiman maihin, joissa verot ovat alhaiset ja tuotanto-olosuhteet edulliset. Tätä Kiina-ilmiöksi kutsuttua tapahtumaa on esiintynyt jo vuosikymmeniä, mutta sen todellisiin seurauksiin on alettu kiinnittää huomiota vasta 2000-luvulla. Materiaalit kuten puuvilla saadaan suurilta plantaaseilta Kiinasta ja Uzbekistanista, jossa lapsityövoiman käyttö on tavallista. Tuotteet taas tuotetaan halvan työnvoiman maissa, kuten Intiassa ja Länsi-Afrikassa. Työolosuhteet tehtaissa ovat kurjat. Työpäivät saattavat kestää 15 tuntia putkeen, eikä työturvallisuuteen ja -terveyteen kiinnitetä huomiota.
Lucy Sieglen teos ”To die for: is fashion wearing out the world?” (2008) on karmaisevan totuudenmukainen kuvaus vaatteiden tuotannosta ja vaateteollisuuteen liittyvästä epäoikeudenmukaisuudesta. Faktoja päin naamaa paiskiva teos saa kyseenalaistamaan jokaisen vaatteen ja tuotannon kestävyyden. Vaateteollisuus käyttää kolmanneksi eniten vettä koko maailmassa (öljy- ja paperiteollisuuden jälkeen). Vettä käytetään muun muassa puuvillan kasvattamiseen, polyesterin tekemiseen maaöljystä, tekstiilien värjäämiseen ja pesemiseen. Haitallisia kemikaaleja käytetään tuholaiseläinten karkottamiseen ja vaatteiden väriaineissa. Nämä kemikaalit ovat haitallisia ympäristölle ja ihmisille, kuten myös kuluneen näköisten farkkujen hiekkapuhaltaminen.
Yritykset tuottavat vaatteet useassa eri paikassa, mikä vaikeuttaa vaateyritysten valvontaa ja tuotannon kokonaisvaikutuksen arvioimista. Vaatemerkit laittavat tyypillisesti itselleen suotuisamman tuotantomaan vaatteen lappuun. Lähes olematon osa ”Made in Europe” -vaatteista on tuotettu kokonaan Euroopassa. Materiaalit tuodaan muualta ja kasataan vaatteeksi jossain päin Eurooppaa. Sitä ennen materiaalit ja tekstiilit on jo tuotettu jossain muualla hikipajoissa, jolloin epäoikeudenmukaisuus on jo tapahtunut. Tätä ei voida poistaa vain läpsäisemällä ”Made in Europe” -lappu vaatteisiin.
Helsingin Sanomien 27.11.2019 julkaisemassa artikkelissa ”Italialaisen luksusbrädin vaatteen voi ommella paperiton siirtolainen, jolle maksetaan nälkäpalkkaa – Miten se on mahdollista?” (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006321834.html) kerrotaan Napolissa poliisin pidättämästä tehtaanomistajasta. Tehtaassa paperittomat siirtolaiset tekivät lähes ilmaiseksi laukkuja ja kenkiä yhdelle maailman muotimaailman huippubrändeistä, Saint Laurentille. Toisin kuin monet luulevat, myös Euroopasta löytyy tehtaita, joissa ihmis- ja työoikeudet eivät toteudu. Romania, jossa on tunnetusti alhaiset palkat, on EU:n toiseksi suurin tekstiiliteollisuuteen työllistävä valtio. Ei ole siis kiveen hakattua, että Euroopassa tuotetut tuotteet ovat eettisempiä kuin muualla tuotetut.
Euroopan parlamentin 2019 julkaiseman raportin mukaan vain puolet pois heitetyistä vaatteista kierrätetään tai käytetään uudelleen ja vain yhdestä prosentista tehdään uusia vaatteita. Pois heitetyt vaatteet joutuvat kaatopaikoille, joilta vain biohajoavat kankaat häviävät joskus. Tekokuituiset kankaat, kuten polyesteri ja nylon, eivät hajoa suoraan, vaan niistä irtoaa mikromuoveja ja -kuituja, jotka ajautuvat maaperään sekä vesistöihin.
Nyt jouluna, kun olet ostamassa mummollesi uusia villasukkia, äidillesi lämpöistä yöpaitaa ja isälle aamutakkia, katso, missä tuote on tuotettu ja mistä materiaaleista se on tehty. Kaikista tärkeimpänä, kysy itseltäsi: ”Tarvitseekö hän tätä?” Good On You -sovelluksella pystyy hakemaan vaatemerkkejä ja lukemaan arvion niiden tuotannon eettisyydestä ja ekologisuudesta. Sovellus arvioi merkkien vaikutuksen kolmeen kategoriaan – ihmisiin, eläimiin ja maapalloon. Kestävän kehityksen mukainen vaateteollisuus auttaa ympäristöä ja takaa myös paremmat elinolosuhteet ihmisille. Reilun kaupan tuotteet sekä ”Slow fashion” -vaatteet säästävät ympäristöä ja omaa lompakkoa.
Vitsanen 