Laatikoita

Suorakulmainen särmiö piirtyi paperille säntillisesti sekunnin murto-osassa. “Valmis!” Arkkitehti Jaakko Bauer oli suunnitellut kokonaisen kaupunginosan. Kymmeniä betonisia kerrostaloja rakentuisi marraskuussa keskelle kosteikkoaluetta. Jaakko sulki monotonisia talosuunnitelmia täynnä olevat A3-arkit kirjekuoreen, ja pudotti kuoren postilaatikkoon. 

Kotiin päästyään Jaakko istahti maalitahrojen peittämälle tuolille. Se oli talon ainoa huonekalu, jossa oli mitään epäpuhtauksia ja siksi tuntui mukavan pehmeältä. Jaakko veti lipaston kuluneesta kahvasta ja nosti vetolaatikosta siveltimen. Hän asettui maalaustelineen eteen ja alkoi vetää tarkkoja linjoja. Maalaamisen ajoittain pysähtyessä hyllyn päällä nököttävä Ferdinand von Wrightin rintakuva pani merkille, että Jaakko katsoi sitä pää kallellaan mietiskellen ja huulet liikkuen – ihan kuin tämä olisi sanonut jotakin. Sen jälkeen Jaakko kumarsi niin kuin aina. Taulu valmistui. Jaakko kiinnitti huomionsa pieneen pisteeseen, joka oli muka millimetrin liian oikealla. 

Jaakonn vaatekaappi oli moitteeton. Siistejä vaatteita pukupusseissa symmetrisesti ripustettuina vaaterekkiin. Jaakko nukkui vaaleansinisessä kravatissa ja valkoisessa kauluspaidassa. Edelliseän yönä sylkeä oli valunut kaulukselle. Jaakko oli aistinut tämän nukkuessaan, joten hän heräsi varhain. Raitiovaunu kulki pesulan kautta töihin ja myöhemmin pois töistä. Työpaikalla arkkitehti Bauer esitteli kasan ankeanharmaita kenkälaatikkotalojaan huoneelliselle maankuuluja arkkitehteja. Aplodit vyöryivät huoneen poikki, ja pahvista valmistetut miniatyyritalot myhäilivät tyytyväisyydestä, toisin kuin Jaakko itse.

Illalla talosuunnitelmien rypäs kulkeutui jälleen postiluukkuun, ja Jaakko pääsi vihdoin hujahtamaan pois kivenkovalta työtuoliltaan. Hän juoksi olohuoneen vastakkaiseen nurkkaan ottamaan siveltimen vetolaatikosta ja kääntyi katsomaan Ferdinand von Wrightin rintakuvaa. Jaakon huulet näyttivät tapailevan lausetta: “En siedä tuota laatikkotalojen tekemistä.” Hän nyökkäili ja mulkoili patsasta, jonka kiviset kasvot näyttivät kääntyvän suurimpaan mahdolliseen hämmennykseen. Outo sessio päättyi jälleen kumarrukseen. Taulu valmistui. Se oli kerrassaan upea, jopa kauniimpi kuin eräs kuuluisa maalaus taistelevista metsoista. 

Taidegallerian avajaisissa Jaakko esitteli omia taulujaan: “Tämä tässä on viimeisin teokseni, Lintukosteikko yöllä.” Kriitikot nyökkäilivät tyytyväisinä ja museoväki katseli maalauksia lumoutuneena. “Meriharakan jalkojen sävy on upea!” “Kerrassaan fantastista siveltimenhallintaa!” Jaakko antoi suuren hymyn tulla kasvoille. Taulu taululta hymy kasvoi. 

“On kovin ikävää päättää tämä kierros. Lopuksi esittelen taulun, jonka maalasin muutama ilta sitten. Voin sanoa, että jopa von Wright kutsuisi tätä paremmaksi kuin kuuluisimpaa taideteostaan. Nauttikaa taistelevista teeristä!” Kriitikot työnsivät nenänsä kiinni tauluun. Ihastuksen huokaukset ja riemukkaat ylistyshuudot kaikuivat gallerian seinistä kuin teerien soidinmenot: “Tämä teos tuo maailmaan rauhan!” “Mitään näin spektaakkelimaista ei ole nähty sitten sfinksin!” “Taidan rakastaa teerien taidokkaasti maalattuja siipijuovia enemmän kuin kissojani!” “Taulu on laatikkomaisella tavalla täydellinen!” Silloin hymy katosi taiteilijan kasvoilta.

Aamulla Jaakkoa ei haitannut paidassa olevat tahrat, eikä muukaan epäjärjestys. Raitiovaunu kulki työpaikalle, ja oli perillä myöhässä. Kun hän taas selitti betonitaloista, ajatukset eivät kulkeneet, eivätkä oikeat sanat päässeet suusta ulos. Hän päätti puheensa sanoen: “Ne ovat vain sieluttomia laatikoita. En itse haluaisi asua sellaisessa. En ole sellainen, joka haluaisin olla.” Kaikki katsoivat hämmentyneinä toisiaan ja Jaakkoa. Nyt tyytyväisyydestä eivät myhäilleet edes pienoismallit.

Kotona Jaakko ei huomannut, että hänen makaronilaatikkonsa paloi pohjaan. Hän söi mauttoman annoksen ja valitti rintakuvalle siitä, kuinka hän saa syövän palaneen ruoan takia. Jaakko kuvitteli kuulevansa rintakuvan puhuvan: “Älä syö mautonta ja palanutta ruokaa. Miksi näkisit vaivaa syövän saadaksesi?” Jaakko heitti ruoan pois helpottuneena. Hän kumarsi patsaalle ja pyrähti raitiovaunupysäkille. Kotiin Jaakko palasi ilman työavainta. Hän vilkaisi patsastaan. Kivisen ystävän ilme oli tyytyväinen.