Päivä, jona synnyin

Uudenvuodenaattona vuonna 2001 on Espoossa lunta tulvillaan, raikas talvisää, eikös vain? Ei ihan. Lumen sijaan taivaalta leijuu formula-autojen vauhtiin vesipisaroita, mutta maassa on silti 29 senttimetrin korkuiset kinokset tuota taivaallista, valkoista muovailuvahaa. Onneksi raikkaus säilyy, pakkanen kun pienesti näykkii jo -15,3 asteessa.

Radiosta särisee listaykkösenä Anssi Kelan Milla, kenties joku fiilistelee joulun jäljiltä katsomansa Lumiukko-animaation jälkeen Nightwishin Walkin in the air -kappaletta. Atlantin toisella puolen Yhdysvalloissa tiiraillaan valkokankaalta Taru sormusten herrasta -trilogian ensimmäistä osaa: Sormuksen ritarit. Helsingin Sanomissa uskotaan Suomen siirtyvän sujuvasti euron käyttöön, onhan markka pian jo valuutan historiaan liittyvä käsite.

Kaupungilla ohi huristaa Toyotan, Opelin, Volkswagenin ja Fordin eri malleja. Vastaan tulee harvemmin Fiat, mutta kyllä niitäkin näkyy, sen verran yleisiä kun ovat. Kaupasta haetaan rasvatonta maitoa ja tietenkin ilotulitteita. Illemmalla pitkin Suomen ilmatilaa räiskyy sekä välkkyy, ja äänekäs pauke valtaa koko maan 18-06 välillä. 

Lahden MM-kisojen doping-kohut ja syyskuun terroristihyökkäykset puhuttavat ihmisiä edelleen. Tinaa valettaessa joku saattaa murjaista näistä vitsiä.

Suomalaisten kirjahyllyjä täyttää kuluneen vuoden aikana luettu Arto Paasilinnan Ihmiskunnan loppulaukka ja kotimaisen rinnalla myös vuoden myydyimmät käännöskaunokirjat, J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta 1-3, saattavat kaapata lukijan otteeseensa.

Päivä kuluu vauhdilla eteenpäin, ihmiset palaavat töistä ja suupielet kohoavat ylöspäin. Väki muuttuu arkiselta vakavuudeltaan juhlatuulelle, taas takana on vuosi lisää ja tulevaisuus edessä.

Illan jatkuessa eteenpäin lasit kilisevät taloissa, joissa kokoonnutaan yhdessä viettämään vuodenvaihdetta. Sillä välin, kun muut juhlistavat uutta vuotta ja ampuvat raketteja, minun äitini ja isäni ovat Jorvin sairaalassa synnytysosastolla. Olen jo viisi päivää myöhässä, mikä ennustaa hyvin myös tulevan elämäni aikataulutuskykyjä. Asiat teen yleensä viime tipassa tai joskus vasta deadlinen jälkeen.

Kun kellon viisarit ovat jo lähempänä kahtatoista, kurkistan maailmaan kaukana paukkuvien rakettien ja taivaalla välkkyvien välähdyksien saattelemana. Äitini ei enää jaksa odottaa. Saavun viimein paikalle 25 minuuttia jäljellä olevaan markka-aikaan.