Nyt on kulunut jo pari kuukautta siitä, kun uusi opiskelijakunnan hallitus aloitti toimintansa. Eiköhän olisi siis korkea aika esitellä, keitä tämän kauden porukka sisältää ja mitä tänä vuonna on suunnitelmissa!
Opkh:n tämän vuoden kokoonpano:
Anna (sihteeri), Micaela, Saara (rahastonhoitaja), Aava (puheenjohtaja), Helmi (varapuheenjohtaja), Eeva, Aida (somevastaava) ja Sophie. Sekä tietysti parhaat ohjaavat opettajat, Pia ja Anna.

Kysyimme jokaiselta jäseneltä, miksi juuri he ovat opkh:ssa:
Aava: Oon kiinnostunu vaikuttamisesta. Oon sitä mieltä että jos ei itse pyri parantamaan asioita ei oo myöskään varaa valittaa. Lisäks tykkään järkätä kaiken näköstä ja olla aktiivinen. On myös mukava ideoida muiden opiskelijoiden kanssa ja olla tempauksissa mukana.
Sophie: Haluan edistää koulun henkeä.
Aida: Hain alun perin opiskelijakunnan hallitukseen, jotta voin olla mukana suunnittelemassa koulun tapahtumia. Mielestäni on myös tärkeää, että opiskelijoilla on ääni johtoryhmän kokouksissa. Tämä tarkoittaa, että opiskelijakunnan hallituksen tulee olla aktiivisena edustamassa Tapiolan lukiolaisia.
Eeva: Haluan olla mukana päättämässä erilaisia tapahtumia oppilaille, mutta myös edistää koulun henkeä.
Helmi: Ite tykkään tehdä kaikenlaisia pieniä tempauksia. On aina yhtä loistavaa mennä hakemaan kaupasta kuutta kiloa karkkia lukiolaisten iloksi tai ajaa eteenpäin asioita, joita oppilaat itse ovat ehdottaneet. On ollut jees vaikuttaa konkreettisesti koulun asioihin (ja saada loistavaa cv:n täytettä ;D).
Saara: Mielestäni on kivaa ideoida yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, miten koulusta saataisiin mahdollisimman viihtyisä paikka.
Anna: Haluan vaikuttaa opiskelijoita koskeviin asioihin ja nähdä, miten opiskelijoiden asiaa viedään eteenpäin käytännössä.
Micaela: Tärkein asia minulle opkh:ssa on mahdollisuus vaikuttaa koulun asioihin ja ajaa oppilaiden etua. Koen tärkeäksi, että kaikilla on koulussa hyvä olla ja toivottavasti hauskaakin.
Muun muassa halu edistää koulun henkeä ja suunnitella erilaisia tapahtumia on siis saanut uudet ja vanhat jäsenet mukaan tämän vuoden hallitukseen. Tänä vuonna uusi opiskelijakunnan hallitus on jo ehtinyt ideoida ja toteuttaa monenlaisia asioita. Kokousten asialistalla ovat olleet muun muassa viihtyisämmät opiskelupaikat koulun käytävillä sekä erilaiset tempaukset pääsiäisen ja vapun juhlistamiseksi. Eikä saa unohtaa yhtä tärkeimmistä tehtävistä: suklaan jakamista käytävillä. Etäelämän aikana myös opkh:n toiminta on muuttunut sähköiseksi. Opkh:n Instagram-tilillä on päässyt arvailemaan opettajien työpöytiä, nauramaan meemikilpailun teoksille, osallistumaan vappuarvontaan ja sivistämään itseään kansainvälisillä juhlapäivillä. Syksyllä hallituksen toiminta jatkuu toivottavasti koululla, jolloin päästään toteuttamaan entistä suuremmalla innolla kaikkea, mikä tänä keväänä on jäänyt välistä!
Tässä vielä instagramin aarteita mm. meemikilpailusta ja työpöytien arvailusta. Muistakaa kaikki mennä seuraamaan @tapiolanopkh





Muistakaa, että opkh on edustamassa kaikkien Tapiolan opiskelijoiden ajatuksia ja ajamassa kaikkien oikeuksia. Jos sinulla on kehitysehdotuksia, palautetta tai hyviä ideoita tulkaa vaan rohkeasti vetämään jäseniä hihasta tai laittamaan dm:iä instagram-tilille.