Vuoden kolmantena päivänä maailma pysähtyi suremaan lentokoneonnettomuutta – 148 ihmistä kuoli Boeing 737:n syöksyessä Punaiseenmereen. Minua ei kiinnostanut ollenkaan, tuossa vaiheessa oloni olivat kovin mukavat, joskin kovin ahtaat. Muistaakseni. Maailma eteni eteenpäin lentokoneonnettomuudesta ja muusta ilman minun lupaani ja jossain vaiheessa päätin sitten, ettei näin voi jatkua. Keskeytin emoni mukavan viikonlopun ja putkahdin maailmaan yhtä limaisena ja ärsyttävänä kuin maailman nuorimmalta ihmisoliolta voi odottaakin.
Minulla oli kovin kylmä. Ehkäpä aistin, että minun tulee nauttia jokaisesta kylmyyden hetkestä, jotka minulle oli siunattu. Tai sitten diivamainen identiteetti oli omaksuttu jo tuolloin. Ilmakehässä oli tuolloin 377 miljoonasosaa hiilidioksidia, mistä ei päivänpolitiikassa juuri puhuttu. Olisikohan maailma osannut arvata minun ikäluokkani olevan se, joka avaa suunsa rääkyäkseen ilman lämpötilasta myös vauvaiän jälkeen? Ehkä joku vanha viisas osasi, David Attenborough tai joku muu relevantti ikäloppu.
No joka tapauksessa viikkoa Genesikseni jälkeen Mark Zuckerberg, tuo liskoksi epäilty ehkä-ihminen, julkaisi nettisivunsa nimellä Facebook. Voin melkein kuulla tuon ajan vanhusten öyhöttävän nykynuorison tavoista käyttää aikaa jossain Naamakirjassa. Minua ei tämäkään järin kiinnostanut, vaan vein huomion Zuckerbergiltä muuttumalla keltaiseksi. Ei kun ihan oikeasti muutuin keltaiseksi tahdonvoimalla. Joskus vauvoilla on erityisiäkin kykyjä. Vanhempani sitten tuppisuina veivät minut sairaalaan. Eivät he osanneet käsitellä väärän väristä vauvaa.
Ehkä jossakin vaiheessa kaikki, tai ainakin vanhempani ymmärsivät, että en päästä heitä helpolla. Muutaman kuukauden jälkeen jopa kuuluisa opera-tenori Lucian Pavarotti ymmärsi, että nyt oli aika antaa tilaa uudelle tähdelle. Nyt oli aika antaa minulle.
Pessi Heiskanen
Vitsanen 