Haluaisin avata teille oven hongkongilaisen koululaisen elämään eli muun muassa siihen, mitkä ovat suositut tavat viettää vapaa-aikaa, minkälaiset harrastukset ovat yleisiä ja kuinka kauan opiskeluun käytetään aikaa keskimäärin. Raotin ovea jo hieman viimeisimmässä artikkelissani Stereotypiat roskiin, jossa kerroin hongkongilaisten ja kiinalaisten stressaavasta kouluarjesta. Vaativan ja raskaan koulun perinpohjainen tarkoitus on kuitenkin vain valmistaa oppilaita tulevaisuuden hyvin kilpailulliseen maailmaan Aasiassa. Vaikka hongkongilaiset ja kiinalaiset nuoret viettävät koulussa suurimman osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan, on heidän järjestelmässään paljon asioita, joista me jäämme Suomessa paitsi. Koulu muodostaa tiukan yhteisön, joka tukee toisiaan ja kannustaa. Oppilaat eivät jakaudu pienempiin ryhmiin yhtä voimakkaasti kuin Suomessa.
Keskiajalla ajateltiin, että maapallo on maailmankaikkeuden keskus ja kaikki muut kappaleet kiertävät sitä. Tällä tavoin ajatellaan Hongkongissa, mutta maapallon tilalla on koulu. Koska koulu ja opiskelu ovat prioriteetteja, ne muokkaavat valtavasti nuorten elämää. Koulussa ollaan viitenä päivänä viikossa kahdeksasta neljään, jonka jälkeen virallinen koulupäivä loppuu. Monet kuitenkin jäävät kouluun koulupäivän jälkeen erilaisiin harrastuksiin, joita Hongkongin kouluissa järjestetään huikea liuta. Koulut kannustavat opiskelijoita osallistumaan kerhoihin ja joukkueisiin, sillä toisin kuin Suomessa opiskelijoilta vaaditaan vaikuttava lista koulun ulkopuolisia aktiviteetteja yliopistoa vasten. Itse olin vaihtovuoteni aikana englanninkielisessä väittelykerhossa, sulkapallojoukkueessa sekä väliaikaisesti yleisurheilu- ja maastojuoksujoukkueissa. Monilla näistä kerhoista ja joukkueista on harjoituksia koulun jälkeen muutaman kerran viikossa tai koulupäivän aikana väli- tai lounastunnilla. Kerhoja on hyvin monia ja erilaisia, kuten astronomia-, matematiikka-, näyttely- ja luonnontiedekerho sekä PCMD-televisiokerho, jossa tehdään ohjelmia koulun omalle televisiokanavalle. Koulussani oli myös orkestereita ja tanssiryhmiä. Eri urheilulajeilla, kuten uinti, jalkapallo, lentopallo ja jousiammunta, on luonnollisesti omat joukkueensa. Valinnanvaraa siis on.
Moni meistä suomalaisista on tottunut käymään iltaisin jalkapallotreeneissä, soittotunnilla tai partiossa. Toisin kuin Suomessa, Hongkongissa nuorilla on harvemmin harrastuksia koulun ulkopuolella. Koulun ulkopuolella käydään usein kirkossa ja valmennuskursseilla. Koska koulun ulkopuolisia aktiviteetteja on vähän, ovat nuorten kaverit yleensä koulusta.
Koska ei ole aikaa tai paikkaa, missä nuoret tapaisivat ikätovereita koulun ulkopuolella, ovat parhaat kaverit yleensä aina samalla luokalla tai ainakin samassa koulussa. Vapaa-ajalla nähdään koulukavereita, jos on aikaa. Hongkong on miljoonakaupunki, jossa asunnot ovat pieniä ja kadut täysiä. Harvoin ihmiset menevät toisen kotiin vain hengaamaan vaan kaupungilla kuljeksitaan ja käydään syömässä. Vaikka kavereita ei välttämättä olekaan oman koulun ulkopuolella, ovat koulukaverit todella läheisiä. Hongkongissa pysytään saman luokan kanssa viimeiset kolme vuotta, jonka luokkakaverit tulevat todella läheisiksi. Näin vuoteni aikana, kuinka he tukivat ja kannustivat toisiaan, mitä en ollut nähnyt Suomessa. Luokat olivat omia yhteisöjään, kuten myös ikäluokat. Suurin osa ihmisistä tuntee toisensa jo alakoulusta tai jopa päiväkodista lähtien. Kouluissa järjestetään myös paljon enemmän erilaisia koko koulun yhteisiä tapahtumia tai kilpailuja, joihin luokat tai ikäryhmät valmistautuvat yhtenä isona ryhmänä. En usko, että nuoret edes pystyisivät käymään – taikka sitten jaksaisivat käydä – koulua, jos heillä ei olisi tiivistä oppilasyhteisöä tukenaan.
Hyvin ajankohtaista on tällä hetkellä Suomessa meneillään olevat ylioppilaskirjoitukset. Kuten Suomessakin, Hongkongissa koko lukion ajan keskitytään viimeisen vuoden päättökokeisiin. Kaikki opettajat puhuvat niistä ja valmistavat oppilaita henkisesti todella stressaavaan koetilanteeseen. Jokaviikkoiseen koulussa käyntiin kuuluukin melkein päivittäiset testit, jotka valmistavat opiskelijoita, tai ainakin näin he uskovat. Hongkongissa loppukokeet kestävät koko viimeisen kouluvuoden kevään ajan. Oppilaat suorittavat kaikista lukiossa opiskeltavista aineista päättökokeet (HKDSE = Hong Kong Diploma of Secondary Education).
Toisin kuin ylioppilaskokeissa Suomessa, Hongkongissa kokeet ovat kestävät aineesta vaihdellen tunnista kolmeen tuntiin, mutta sisältävät enemmän tehtäviä. Ne mittaavatkin nopeutta tiedon hallinnan lisäksi. Esimerkiksi matematiikassa voi olla monta sivua tehtäviä, joista osa on monivalintakysymyksiä ja osa itse laskettavia. Kaikki kirjoitetaan käsin niin nopeasti kuin vain pystyy. Onkin hyvin yleistä, ettei koko koetta saa tehtyä loppuun asti. Tämän takia monet opettajat vain kannustavat kirjoittamaan esimerkiksi esseitä kuin ajatuksenvirtana. Aineessa kuten liberal studies, joka on hieman samankaltainen kuin yhteiskuntaoppi, esseen rakenne on tärkeämpää kuin itse tieto tai sanottava. Tämä tuntuu suomalaisesta opiskelijasta varmasti oudolta. Ainakin se tuntui minusta. En ymmärtänyt, mikä idea siinä oli, enkä saanut kunnon vastausta siihen keneltäkään vuoteni aikana: ”Koska niin Hongkongin opetushallitus haluaa.”
Vuoteni Hongkongissa sai minut tajuamaan, kuinka kiitollinen olen siitä, että saan käydä kouluni Suomessa. Vaikka Suomessakin puhutaan lukion stressaavuudesta ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta, hongkongilaisten nuorten elämä on kuitenkin stressaavuudeltaan aivan toista luokkaa. Kadehdin kuitenkin heidän yhteisöllisyyttään ja toistensa jatkuvaa kannustamista, joka Suomen lukioista puuttuu. Meidän pitäisi ottaa heiltä opiksi ja korjata tämä puute, eikö vain?
Vitsanen 