Kävellessään kouluun poutaisena kouluaamuna lukiolainen saattaa nähdä kirkkaan kuun taivaalla. Se katselee ihmisiä, meitä muurahaisia, avaruudesta käsin yrittäen saada selvää …
Tekijä: vitsasentoimitus
Taidetta vai ei?
Taiteella jaetaan elämisen tuskaa. Kuulin lausahduksen eräältä opettajaltani, ja se jäi kimpoilemaan aivojeni holveihin, seinistä toisiin. Tulin pohtineeksi, miten ja …
Kuvia ja muistoja luokasta C4
Abien luovan kirjoittamisen kurssin tekstejä Ilmassa tuoksuu laitosmainen tyhjyys. Kirkkaat putkivalot valaisevat huoneen pimeimmätkin kolkat. Täällä ei mikään synti jää …
OPKH:n hallitus esittäytyy
Tapiolan lukio opiskelijakunta on saanut uuden hallituksen vuodelle 2026. Vitsanen haastatteli henkilöitä lukiomme vallan kahvassa ja kysyi heiltä kaksi kysymystä: …
Uutisista, hyvää iltaa!
“Mulla on just tulossa äikässä esitelmä ja mä sain niin paljon apua tästä!” “Hän oli just niin miellyttävä kuin minkä …
Brysselin ytimessä – kolme päivää EU:n päätöksenteon kulisseissa
Meillä oli tammikuussa ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua Euroopan unioniin ja päästä oppimaan unionissa työskentelystä sekä kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksista kolmipäiväisellä EPAS-alumnimatkalla Brysseliin. Matkan …
Lue lisää "Brysselin ytimessä – kolme päivää EU:n päätöksenteon kulisseissa"
Rauhan sankarit
Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan aloittamisesta Ukrainassa on nyt neljä vuotta. Lukiossamme osoitettiin tukea Ukrainalle ja pidettiin konsertti rauhan sankareiden kunniaksi keskiviikkona …
Museoita, maaleja ja Madridin menoa
Koulumme 14 espanjanlukijaa pääsivät marraskuussa 3.-7.11. matkalle Madridiin palkintona espanjan pitkäjänteisestä opiskelusta ja intohimosta kieleen. Kohti pääkaupungin sykettä ja kulttuurin …
Dialogia, kansainvälistä yhteisöllisyyttä sekä tapaaminen paavin kanssa
Tapiolan lukio sai italian opettaja Rosaria Lehtisen kautta kutsun kansainväliseen konferenssiin nimeltä Jubilee of the Word Education in Rome, ja …
Lue lisää "Dialogia, kansainvälistä yhteisöllisyyttä sekä tapaaminen paavin kanssa"
Vitsasen viisi vinkkiä hyvinvointiin
Näin paraikaa vietettävän hyvinvointiviikon hengessä Vitsanen jakaa viisi vinkkiä voida hyvin. 1. Aivot tykkäävät tauoista – ei maratoneista 🧠 Opiskele …