Päivänkakkaroita Valo vaihtui punaiseksi. Katselin, kuinka vaaleanpunainen kiiltävä, mutta selkeästi vanha Mazda hidasti vauhtiaan ja tössähti paikalleen. Katukiveys tuntui allani …
Kategoria: Kirjallisuus ja elokuvat
Katsottavaa karanteenikesäksi
Karanteenikesä on edessä, ja luvassa on paljon sohvan pohjalla lojumista. Sen puuhan johtavana asiantuntijana päätin valikoida kaikelle lukiokansalle muutamia elokuvien …
Laatikoita
Suorakulmainen särmiö piirtyi paperille säntillisesti sekunnin murto-osassa. “Valmis!” Arkkitehti Jaakko Bauer oli suunnitellut kokonaisen kaupunginosan. Kymmeniä betonisia kerrostaloja rakentuisi marraskuussa …
Päivä, jona synnyin
Uudenvuodenaattona vuonna 2001 on Espoossa lunta tulvillaan, raikas talvisää, eikös vain? Ei ihan. Lumen sijaan taivaalta leijuu formula-autojen vauhtiin vesipisaroita, …
Hiljaisuus
Käännän kylkeä. Miten voikin olla näin inhottava olo. Oikea kylki on huono vaihtoehto, vasen kylki on huono vaihtoehto, selällään olo …
Onni
Olipa kerran onni. Kun onni ilmestyi, ei ollut tietoakaan siitä, että se tulisi olemaan tunteista halutuin. Onni oli alusta lähtien …
Luovan kirjoittamisen kurssin runokimara
Viidennen jakson luovan kirjoittamisen kurssilla (Äi10) kirjoitettiin tankoja, scifihaikuja, äideille omistettuja ja Katri Valan innoittamia runoja sekä freestyle-runoja. Ohessa on …
Elokuvasyksyn 2019 kohokohtia
Elokuvavuosi 2019 on ollut häikäisevä. Loistoa on nähty niin Avengersin kaltaisissa valtavissa blockbuster-elokuvissa kuin pienemmän skaalan taide-elokuvissakin. Kaikkea en ole …
Tulevaisuuden klassikoita?
Klassikot ovat arvostettuja ja puhuttelevia teoksia erilaisilta taiteen ja tieteen alueilta. Klassikon asema muodostuu yleensä monien vuosien kuluessa, mutta siihen …
Se: Toinen luku ei yllä edeltäjänsä tasolle
Se: Toinen luku on Andrés Muschiettin ohjaama jatko-osa suuren menestyksen saavuttaneelle vuonna 2017 ensi-iltansa saaneelle elokuvalle Se. Stephen Kingin alkuperäinen …